Lätkämutsiurani aikana olen joutunut vain kerran avustajaksi varusteita puettaessa. Mullahan ei ole mitään käsitystä, että mikä on kyynär ja mikä polvisuoja, näyttävät kaikki aika samalta. Sen yhden ainoan kerran vuosi sitten suoriuduin hyvin, oltiinhan sitä sentään harjoiteltu jo edellisellä viikolla. Ja onneksi poika osaa itse sanoa, mitä pitäisi mihinkin yrittää. Ainoa miinus tuli sitten liian löysästi solmituista luistimista. Ja tämäkin palaute tuli vasta treenien jälkeen, syyllinen epäonnistuneille harjoituksille löytyi.
Tänään joudun sitten kylmiltään tähän hommaan ja vielä valokuvausta varten. Lisäbonuksena on vielä maalivahdin varusteet, joita en ole nähnyt edes pojan päällä saati jonkun niitä pukevan päälleen.
Valokuva esitellään sitten koko kaupungille jaettavassa opuksessa. Joo, mun lapseni on se hassusti puettu maalivahti, jolla on kyynärsuojat polvissa.
Nää lätkäharkat on siitäkin hauskat, että ensin puetaan pienet pojat isoihin toppauksiin ja päälle heitetään vielä teltan kokoinen paita. Kypärät päähän ja tönästään jäälle. Ja sitten arvuutellaan, että ketä niistä olikaan se oma kullanmuru. Koko joukkue kun näyttää aika samalta samanlaisissa varusteissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!