keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Valitsen kepposen

Olikos tänään se virallinen halloween?

En oikein tykkää tän jenkkijuhlan rantautumisesta Suomeen. Varsinkin kun niitä keppostelijoita saattaa olla oventakana useampana päivänä. Jokainen on tehnyt oman tulkintansa viettopäivästä. Kurpitsalyhtyjä voi tietty kotonaan poltella, mutta meillä taidetaan ottaa ovikellosta patterit irti...

Joskus meillä kävi aivan vääränä päivänä keppostelijoita. Ei ollut karkkia eikä edes rahaa. Oli pakko valita se kepponen. Oli niinkin paha kepponen, kuin kaksi palaa vessapaperia rappuharjan alla. Voin siis jatkossakin itse syödä ne karkit.

Tässä näköalaa meidän takapihalta. Ilmassa vielä usvaa ja oranssia taivasta. Vois olla vähän spooky. Mutta kotisohvalta katsottuna ei niinkään.



Asiakas on aina...ööö...oikeassako?

Vietin eilen useamman tunnin ostoksilla. Yrityksenä löytää puuttuvat palaset lasten talvipukeutumiseen. Viime viikonlopun talvi ilmeisesti on yllättänyt muitakin vanhempia, sillä melko tyhjää oli kenkä- ja toppahousuosastoilla. Mutta mikä minut iloisesti yllätti, oli hyvä palvelu monessakin kaupassa.

Niin, paitsi siinä yhdessä kenkäkaupassa. Vuoropuheluun pitää lisätä myyjän kohdalle välinpitämätön äänensävy.

Minä: "Olisiko vielä 28-koon kenkiä, tytölle olisi tulossa"
Myyjä: "Sä oot kyllä nyt aika myöhässä, mut kai mä voin katsoa"
Minä: (?)
Myyjä: "No on näistä yksistä kengistä vielä sitä kokoa, mutta nää on tosiaan jo mennyt tältä talvelta. Että kannattais ens kerralla tulla vähän aikaisemmin."

Ihan vaan tuli sellanen juttu mieleen, että ketä se kenkäkauppa tässä nyt palvelee? Vain niitä asiakkaita, jotka ostavat talvikengät syyskuussako? Mä toki tiedän, että ne talvivaatteet ja -kengät ostetaan ajoissa, mutta eikös kauppojen pitäisi vastata kysyntään myös vaikkapa helmikuussa. Meitä mattimyöhäisiä on muitakin kuin minä, vai onko?

Ja vaikka se meidän prinsessa nyt on ilman kenkiä, niin eiköhän ne jostain vielä löydy. Tohon kauppaan tosin en eksy toiste.

Toinen vaihtoehto eli hyvän palvelun kaupassa, myyjä juoksi toisesta kerroksesta hakemaan mulle urheilusukkia. Sinne taidan mennä uudestaankin.

PS.
Bongasin yhden kaupan mainoksesta, että myydän sukkia myydään kolmen sukan paketissa. Eli siis ei parina vaan kolme sukkaa paketissa. Kun se yksi menee kuitenkin hukkaan. Vaikka siinä mun sukkapaketissani taisi olla syynä ihan lapsityövoimasta johtuva laskuvirhe, niin joku on oikeasti löytänyt siitä jonkun markkinaraon.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Nihkeetä





Tässä on ainoa suht onnistunut valokuva Tukholmasta. Ja ei, kyseessä ei ole ruotsinsukulainen eikä edes perheenjäsen.




Jossakin näillä kaduilla olis kiva asustella. Jos siis olisi miljonääri. Ne miljoonat mielummin euroissa kuin kruunuissa.



Tänään on jotenkin nihkeä päivä, noin niinkuin tekstintuottamisen suhteen. Yritetäänpä huomenna uudelleen.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Stokis

Palattiin aamulla viikonlopun Tukholman matkalta. Jonkun verran väsyttää, mutta pääosin on hyvä fiilis pienestä irtiotosta. Ja sääliksi käy se pieni koululainen ja yksi työläinenkin, joiden paluu arkeen alkoi jo heti aamulla.

Mutta... Jos nyt ensin sitä nurinaa ja sitten lopuksi jotain hempeilyä.

Ensinnäkin, laivamatkailu lasten kanssa perjantai-iltana. En suosittele. Ensimmäisenä satamassa eräs keski-ikäinen naishenkilö yritti kiivetä lastenvaunuihin. Eihän siinä muuten mitään, mutta ne oli jo meidän Minimiehen toimesta varatut. Lisäksi humalainen OO-LAA-VI   nimen toistelu sai tilanteen jotenkin pelottavaksi. Ja jos tilanne tuntuu minusta pelottavalle ja inhottavalle, niin miltä se tuntuu lapsista? 

Koko yön, tai siis korjaan aamukuuteen asti, meidän hytin ulkopuolella oli bileet. Jos kaksi ihmistä kohtaa hiljaisessa käytävässä, huutaahan sitten pitää. Ja miksei ne ole baarissa? Niin no, niillä ei varmaan ollut ikää sinne baariin asti. Väitän, etten ole nukkunut sinä yönä ollenkaan. Lapset onneksi nukkui ja mies tietty, tosin esikoinenkin valitteli heränneensä pari kertaa huutoon. "SÄ NÄYTÄT IHAN HOMOLTA!", "HEI PÄÄSTÄ MUT SISÄLLE!", "HELVETIN HYVÄ MENO!", "NO JUO NYT SITÄ KOSSUA!", "TOLTA NIIN IRTOO TÄNÄ YÖNÄ!". Ja aamukuudelta se kauan odotettu hiljaisuus alkoi "HEI NYT ALKOI SE AAMUPALATARJOILU!". Ja mä niin mietin, että minäkin olen joskus ollut niissä hyttibileissä. Toivottavasti siellä ei ole ketään perheenäiti viettänyt unetonta yötä.

Aamukävelyllä vilpoisessa Tukholmassa, ihanaa. Vaan kun vastaan tulee kaljalaatikoineen mölyävä joukko suomalaisia, niin pitäiskö olla ylpeä suomalaisuudestaan? 

Yllätyssynttärit meni kuitenkin hyvin ja sankari oli ehkä eniten yllättynyt suomalaisista vieraista kuin itse juhlista. Sunnuntaina taas käveltiin melkoisesti, käytiin Akvariassa ja syötiin hyvin. Tietenkin kielikylvyllä varustettuna. Jotenkin se on aina niin, että se sujuva ruotsi alkaa vasta kotimatkalla. Lapset jaksoivat tosi hienosti ja olivat reippaita, mutta silti taidetaan seuraava reissu tehdä ihan aikuisten kesken.

Ja kyllä ne kaikki vanhankaupungin kahvilat näyttää siltä, että voisin vaikka juoda kupin kahvia. Vaikka siis en ikinä juo kahvia.

PS.
Joistakin hyvinpukeutuneista naisista ei aina oikein tiennyt, että onko ne venäläisiä vai ruotsalaisia. Mies antoi ohjeen, että mitä kapeammat reidet, sitä venäläisempi. 

Jäikö tästä nyt se hempeily kokonaan? Hups! 

lauantai 27. lokakuuta 2012

Nimet uusiksi?

Nythän noita lasten joulukuvastoja pukkaa, ensimmäiset jo syyskuussa. Ei vaan silloin kun minä olin lapsi, ehei. 

Silloin odotettiin sitä Anttilan postimyynnin joulukuvastoa. Siihen meilläkin siskokset merkkasivat etukirjaimellaan, että mitä kukakin halusi. Eikä sitten tullut enää mitään muuta kuvastoa, vaan siinä oli samassa lelut ja vaatteet, eikä kyllä valikoimaakaan ollut ihan näin hurjasti mitä nyt.

Ja tämänkin ilon minä olen pilannut antamalla lapsilleni samalla kirjaimella alkavan etunimen, siis kaikille saman! Miten ne nyt voi merkata näppärästi kuvastoon, että mitä haluavat. Jos esikoinen pistää sitten ykkösen, keskimmäinen kakkosen ja sitä rataa... Tai värikoodeilla. Tai toisen nimen etukirjaimet. Vai mites olis, että keksivät itselleen omat uudet nimet? Muistaako äiti sitten, että ketä oli Juhani ja ketä Liisi?

Ja siis ne merkataan vain siihen Anttilan kuvastoon... Se nimittäin tuli eilen. 

perjantai 26. lokakuuta 2012

Nyt on joulu!

Pyysin eilen illalla lapsia katsomaan ulos. Meillä oli jo syöty iltapalat ja yöpukujen päällepukemiskäsky oli jo annettu. 

Prinsessa huutaa: "NYT ON JOULU!"
Esikoinen: "Ei kun noi on vaan jotain rakeita, äiti on taas ihan väärässä"

No, oli sitten pakko päästää lapset vielä ulos heittelemään ekat lumipallot ja siellä oli naapurinlapsetkin samassa touhussa. Olishan se voinut vaikka sulaa yön aikana.

Vaan ei sulanut. Aamulla esikoinen kitisi, että pitäis autolla päästä kouluun. Ja mun autossa on tiettykin ne kesänakit alla. Autokyydit sai jäädä ja lapsi lähetettiin liukkaaseen talvikeliin yksin (so I'm a bad mother!).

Viikonloppu vietetään laatuaikaa perheen kesken. Katsotaan siis tuleeko riitelyä vai hauskaa.

PS. 
Olin eilen anoppilassa, eikä vieläkään mitään selvyyttä sen omituiseen toimintaan. 


torstai 25. lokakuuta 2012

Tietotoimistosta päivää!

On lapset puolensa totisesti valinneet.

Jos nyt äiti vähän heiluu akkuporakoneen kanssa, niin heti on esikoinen lähettämässä isälleen viestiä, että äiti tekee reikiä seiniin. Arvatkaapa soiko puhelin heti?

Kodinhoitohuoneen siivous on todellinen projekti. Mankelin käyttö on niin vähäistä, että tipautin sen laatikkoon. No sieltä sitä tulee käytettyä vielä harvemmin, mutta eipä kerää pölyä tasolla. Nyt mankelin paikalla on nyt äidin askartelunurkkaus. 

Tai siis on askartelunurkkaus siihen asti, kunnes sekin nurkka on täynnä tavaraa mitä kummasti kodinhoitohuoneen tasoille kertyy. 

Syy miksi heiluin akkuporakoneen kanssa on sellainen tanko, jonka olen ainakin neljä vuotta sitten ostanut kodinhoitohuoneen kaappien välitilaan. Mies on sitä mieltä, ettei turhia reikiä seiniin tehdä ja puhuu kaikenmaailman runkotolpista siihen asti kunnes annan periksi.  Mutta nyt se tanko on seinässä. Ei varmaan runkotolpassa kiinni, mutta eihän siihen nyt niin paljon painoa kerry, että siitä alaskaan tipahtaisi. Kai. Sitten teippasin vielä jollain superteipillä itselleni työvalon kiinni kaapinpohjaan. Mies saa sydärin. 

Vai onkohan se esikoinen raportoinut siitäkin asiasta? 

PS.
Ei se saanut sydäriä, mutta havahtui yöllä unestaan kysymään, että mitä ruuveja käytin. 
Ihme kysymys. No, ruuveilla! Yöllisen kuulustelun perusteella vääränlaisia ruuveja.

Lamppua se ei huomannut edes...

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Parisuhdetekoja osat 2 ja 3

Tässä nyt ajattelin itseäni taputella olalle hyvistä teoistani. Kukas muukaan niin tekisi.

Olen tässä lasten ja pyykkivuorien lisääntyessä päättänyt olla silittämättä miehen kauluspaitoja. Hän on siis tietoinen päätöksestäni. Eilen kodinhoitohuoneen siivousinnon iskettyä silitin vinon pinon paitoja valmiiksi. Eikös tääkin nyt lasketa parisuhdeteoksi? Ai, että ei. No meidän perheessä se lasketaan, sillä säännöt laadin minä.

Toinen parisuhdeteko on se, että ostin suolakurkkuja. Ihan kenenkään pyytämättä. Minä siis en voi sietää suolakurkkuja, eikä niitä meillä ennen ole tainnut ollakkaan. Ja nyt niitä meillä sitten on ja sai perheemme suolakurkun ystävät (mies ja esikoinen) iloiseksi. Oli muuten hyvännäköisessä purkissa.

En tykkää hillosipuleistakaan, ja niitäkin oli hienossa purkissa. En kuitenkaan ostanut, kun en tiedä mikä on muiden perheenjäsenten suhde niihin. 

Mä alan olla ihan pro näissä teoissa. Varsinkin jos se tulee hienossa purkissa...

tiistai 23. lokakuuta 2012

Kolmijalkainen lapsi

Nyt on joko sukantekijä hoksannut todellisen markkinaraon tai sitten nämä sukat olikin tarkoitettu kolmijalkaisille lapsille.


Nämä kolme kaverusta siis tuli henkkamaukan sukkapaketista. Paketissa luki, että viisi sukkaparia, ei vaan ollut erityismainintaa tästä bonussukasta. Muita sukkia oli valitettavasti parillinen määrä.

NE tosiaan tietää, että mä hukkailen sukkia. 

Should have...

Meillä miehen kanssa keskustelut on viime aikoina yhä useammin ja useammin kääntynyt talon rakentamiseen tai talokauppoihin. Eilen taas asiasta puhuttiin ja oli pakko oikein tarkistaa, että ollaanko me ihan tosissaan tämän asian kanssa.

Lopputulos oli, että pitäisi vanhasta ensin päästä eroon.

Tässä talossa on kohta asuttu viisi vuotta. Taloon muutettiin yhden lapsen kanssa, toinen oli tulossa. Taloa suunniteltaessa ei ollut toisesta lapsesta tietoakaan. Saati kolmannesta. Joitakin asioita sitä tähänkin taloon olisi tehnyt toisin, jos olisi tiennyt. Tai ensikertalaisena edes ajatella asioita sen pidemmälle.

Naapurustossa on yksi talo, joka on suunniteltu huonekalujen perusteella. Muistan nauraneeni kun kuulin asiasta. Kun me aloitimme raksaprojektin, mies sanoi, että kattellaan sitä Avotakkaa sitten myöhemmin. Ihan oikeasti olisi pitänyt ensin katsella sitä Avotakkaa ja huonekaluja. Meidän Ikea-kodin huonekalujen perusteella ei ihan koko kotia varmaan suunniteltaisi, mutta edes vähän tarkemmin sohvan ja pöydän paikkaa. 

Ja meillä on auttamattomasti yksi makuuhuone liian vähän. Tai oikeastaan kaksi. Vieraitakin kun meillä käy aika usein, niin olisi kiva olla vierashuone. Olohuonekin saisi olla vähän isompi...

Kun tätä taloa suunniteltiin, se sentään oli ajatuksena, että keittiö voisi olla vähän isompi.  Että sitten mahtuu useampi kokki keittiöön. Lähinnä siis oma perhe. No, voin kertoa, että tunkua kokinhommiin ei ole ollut, joten se keittiökin voisi olla hieman pienempi.

Pihakin voisi olla pienempi. Säilytystilaa enemmän. 

Aika jännä juttu, tästä tekstistä voisi vaikka ajatella, etten tykkää meidän kodista...

maanantai 22. lokakuuta 2012

Hyvät veljet

Nämä kuntavaalit saa mut jo melkein raivon partaalle. Aion toki äänestää, mutta valinta on todella vaikeaa. 

Tässä pikkukaupungissa on selvääkin selvempää, että hyväveli -toiminta on voimissaan. Samat tyypit on johtanut kaupunkia AINA. Ja ne toiset tyypit on yrittänyt heittää kapuloita johtajien rattaisiin AINA. Muuten ihan kiva, mutta unohtuu se yksi pikku juttu. Se pieni kaupunkilainen. 

Tuntuu siis siltä, täällä kuntatasollakin, että politikointi on nokittelua sille, jolla on eri kerhon jäsenkortti. Tokihan se on sitä eduskunnassakin, mutta en jaksa nyt niistä raivota. Jos siis kuntatasollakin ehdokkaat jaksaa paasata siitä mitä vastustajat on tehneet ja aikovat tehdä, sen sijaan, että kertoisivat niistä omista linjoistaan ja ajamistaan asioista, niin minun maalaisjärjelläni siinä ei ole mitään järkeä.

Pitääkö siis valita se pienin paha?

Tuttavani on ehdolla ihan toisella puolen Suomea, hänen yksi vaaliteemoistaan on mm. se, että kaupunki haluaa ostaa 150 000 euron flyygelin samaan aikaan kun lähikoulua ollaan lakkauttamassa, luokkakoot on jo valmiiksi isoja kunnan muissa kouluissa ja tiettykin samaan aikaan on liian vähän väkeä vaihtamassa vanhuksille vaippoja jne. Eihän se flyygeliraha varmaan sitä koulua pelasta, mutta eiköhän sillä rahalla palkkaisi vaikka yhden täystuntisen vaipanvaihtajan tai opettajan. Tai vaikka molemmat. Ja sinne flyygelin sijaan vois hakea vaikka kirpputorilta vanhan harmoonin. Se olis muodikkaasti retroa. =)

Olisi vissiin pitänyt tyrkyttää itseni ehdolle, mutta hermothan siitä(kin) olis mennyt!

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Kirppistelyä

Tänään vietin aamupäivän kirpputoripöydän takana myymässä lastenvaatteita.

Virhe nro 1. Liian pieni kirpputoripöytä. Tätä ei mitenkään voi tulkita siten, että mulla olis liikaa myytävää.

Virhe nro 2. Liian paljon kotiinkannettavaa. Tästä taas ei vois syyttää myyjää tai liian korkeita hintoja. Muutamia muita syitä tosin tulee mieleen, joita en tässä oikeastaan halua/julkea eritellä.

Ostajia toki oli, mutta hävisivät ensimmäisen kiireisen tunnin jälkeen jonnekin. Olin reilu kauppias, annoin alea vaikka ei tingattukaan ja jotain joskus kaupanpäälle. Viimeisen puoli tuntia oli päällä ale.

Nyt lähti vielä pari säkkiä UFF-laatikkoon ja vielä jäi yhden kirpputorin verran tavaraa. 

Ite en ostanut mitään, mikä on saavutus jo sinänsä.

torstai 18. lokakuuta 2012

Syyslomalla...

* nautitaan tiettykin syksystä
* herkutellaan mummulassa
* ollaan yhdessä

Keltainen talo syyslomailee...

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Kuvaukselliset

Isompien lasten koulu- ja päiväkotikuvat on nyt saatu kotiin ihasteltavaksi. 

Miten se voikin olla, että toinen sanoo ettei osaa hymyillä ja näyttääkin siis kuvassaan lähes kiukkuiselta teiniltä. Mitä hän kyllä muutenkin päivä päivältä muistuttaa enemmän. Noin niinkuin luonteeltaankin. Ja toinen nauraa kuvissa kuin Naantalin aurinko. 

Lisäksi olen ruksinut esitietolomakkeessa kohdan, että muutkin onnistuneet kappaleet saa lähettää meille. Murjottavalta teiniltä on tasan se yksi kuva ja Naantalin auringolta kolme.

Miten sitten opettaa lasta hymyilemään, jos hän ei sitä mielestään osaa? No, otamme peilin käteen.

PS.
Lapset keskustelee siitä, että ketä tietää maailmassa eniten. Prinsessa on sitä mieltä, että äiti. Esikoinen sanoo, että ope. Prinsessan mielestä maailman paras laulaja on äiti. Esikoisen mielestä Jukka-poika.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Luopumisen tuskaa

Sunnuntaiksi olen varannut pöydän kirppikseltä, mentävä siis on. Tyhjensin varastosta kaikki vanhat lastenvaatteet ja hinnoittelu on käynnissä. Apulaisena Prinsessa ja Minimies. 

Apuna tosiaan. 

Prinsessa haluaa sovittaa kaikki vanhat vaatteensa, eikä halua luopua niistä. Keksi jopa jo sen, että säästää ne omalle vauvalleen. Luopumisen tuska, jotenkin niin tuttua. Juurikin niitä tytön vaatteita viikatessa käy mielessä, että jos vielä yksi vauva meillekin... Ja toisaalta taas ei...

Minimies taas avustaa kaatamalla valmiiksi kokojärjestykseen viikatut vaatepinot ja kiipeämällä laatikoihin ja kasseihin, sitten tulee itku kun ei pääsekkään sieltä pois.

Kaikenkaikkiaan on ihanaa saada tilaa varastooni. Tai, että nyt mahdun sinne sisälle.

Deadline häämöttää jo ennen sunnuntaita. Välissä pitäisi viettää syyslomaakin. Uutta puhtia hommaan sain kun totesin, että minähän voin ne rahat tuhlata parin viikon päästä Tukholmassa. 

Nyt pitää mennä jatkamaan. Tukholman shoppausvinkkejä otetaan vastaan!

PS.
Tilasin taas satsin valokuvia. 150 kuvaa, hinta 7 euroa, sisältää postituskulut. Ihanan halpaa. Sentään vielä jokin asia tässä maailmassa.


maanantai 15. lokakuuta 2012

Ehdolla tietämättään?

Olen jotenkin niin täynnä tämän pikkukaupungin politiikkaa. Vähän isommissa piireissä olisi se hyöty, että tuttuja olisi taatusti vähemmän. Nyt on ehdolla viisi tyyppiä naapurustosta, lasten kavereiden vanhempia kolme, sitten jotain vanhempia ns. perhetuttuja muutamia ja sitten tietty muutamia jotka nyt vaan sattuu tietämään. 

Kaikki nämä läheisimmät ehdokkaat yrittävät olla niin poliittisen korrekteja, että oikein välillä mietin, että tietävätköhän he itse olevansa ehdolla. Yksi naapuri sujautti postilaatikkoon mainoksen, vaikka oltiin just treffattu roskiksella. Yksi lähetti tekstiviestin missä mainittiin hra Stubbin olevan paikalla jossain. Yksi ehdokas ei ole sanallakaan maininnut olevansa ehdolla, vaikka näemme melkein päivittäin. Hävettääköhän niitä?

Jos niillä on ihan oikeasti jotain tavoitteita, niin miksei ne sitten sano sitä ääneen? Vai eikö minun äänelläni olekkaan väliä? Mun ääntäni ei tarvisisi ostaa ruusulla tai edes makkaralla, vaan fiksut mielipiteet riittää.

Yksi fiksu nainen päätti kahden kauden jälkeen luopua kuntapolitiikasta ja sanoi ääneen, että siellä ei liian kauan tarttis kenenkään olla, ettei se varsinaisesti vie mitään eteenpäin kun samat tyypit on koko ajan vallankahvassa. No siitähän tiettykin hermostui ne herrakerhon jäsenet, jotka on parikymmentä vuotta tai enemmänkin olleet päättämässä kaupungin asioista. Että sellasta hiekkalaatikkoleikkiä se politiikkakin vaan on.

PS.
Lueskelin eri puolueiden vaaliteesejä. Sen ruusuja jakavan puolueen paikallisella sivustolla oli niin paljon kirjoitusvirheitä ja pilkuttomia lauseita, että oli pakko lopettaa lukeminen. 

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Miinaharava

Olen tehnyt suuren vaikutuksen lapsiini pelaamalla miinaharavaa. 

"Miten sä äiti voit tietää missä on miina, vähäks sä oot hyvä!"

No, silloin joskus kun ei ollut nettipelejä eikä oikein nettiäkään, olen taitoni hankkinut. Nyt minua pidetään lähes meediona kykyjeni vuoksi. En oo sitten korjannut käsityksiä.

Nyt pitäis pestä ne ikkunat, tuikkukynttilät kun on jo kaikki tuunattu.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Sininen sohva

Vietimme kahden siskoni kanssa iltaa tuossa taannoin. Tietenkin keskusteluissa vilisivät miehet (omat), lapset ja ennenkaikkea omat lapsuusmuistot. Olen kuopus, joten omat muistikuvani eriävät jonkinverran isosiskojeni muistoista. Vanhin siskoista on kuusi vuotta minua vanhempi ja keskimmäinen meistä on neljä vuotta minua vanhempi.

Väittelimme, että kuka nukkui milloinkin missäkin huoneessa. Siis hyvää väittelyä, joka päättyi yleensä naurunremahduksiin. Kinasteltiin, että kuka teki ja mitä. Kinastelutkin päättyi naurunremahduksiin. Oli myös hauska huomata, että muistimme lapsuudestamme joitakin asioita täysin eri tavalla, tietenkin koimme ne aikanaan myös eri tavalla. Yhteisymmärryksessä ja hymy kasvoilla muisteltiin sentään joitakin tapahtumia lapsuudesta.

Mutta se sininen sohva. Minulle on jäänyt hyvin mieleen, että miten meidän koti on sisustettu vuosien varrella. Jotenkin puheemme kääntyi siihen siniseen sohvaan. Kumpikaan isosiskoistani ei muistanut meillä olleen sinistä sohvaa. Tästä väiteltiin eikä väittely päättynyt naurunremakkaan. Seuraavana päivänä kaivettiin valokuvia vuodelta 1992 ja sieltä löytyi se sininen sohva ja väittelyn voittajaksi suoriuduin minä!

Kyllä se on vaan kiva näin aikuisenakin voittaa sisarukset tappel...eikun väittelyssä.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Epäilykset vahvistuu...


Tänään on surtu hautajaisia. Musiikilla on kyllä mun itkukanaviini suuri vaikutus ja padot murtui heti ensimmäisen lurituksen alkaessa. Kirkossa soitettiin (jollakin) torvella biisi, I did it my way, vainajan omasta toivomuksesta. Ja voitte uskoa, että minä itkin. Niin itki anoppikin, vaikka vannoi ettei itke.

Mutta minäkin haluan todeta viimeisinä päivinäni, sitten aikanaan, että tekisin kaiken samoin uudelleen, omalla tavallani.


Ja sitten vielä niistä epäilyksistä. Nyt on todellakin jotain tekeillä. 

Anoppi toi mulle tuliaisia matkaltaan. Vain minulle, lapsille ei mitään. Ihan hieno huivi, ei siinä mitään. Mutta joku koira tässä on haudattuna...

torstai 11. lokakuuta 2012

Hikeä pukkaa

Lähdössä Prinsessan kanssa silmälääkärille. Tai tarkemmin sanottuna, näköpoliklinikalle. Siellä on tullut käytyä puolivuosittain neljä ja puoli vuotta. Ollaan käyty myös toisessa silmälääkärissä, silmäpoliklinikalla. Tämä on sitä tehokasta toimintaa kaiketi...

Ekalla kerralla lääkärinä oli Virtanen. Tutkimuksista ei tullut muuta kuin huutoa.
Toisella kerralla lääkärinä oli Korhonen-Jansson. Tutkimuksista ei tullut mitään.
Kolmannella kerralla lääkärinä oli Svensson. Tutkimuksista ei tullut mitään.
Neljännellä kerralla lääkärinä oli Potazhwycky. Kaikki tutkimukset tehtiin onnistuneesti ja ennätysajassa.

Tietenkin tutkimuksen kohde kasvoi myös henkisesti joka käynnin välillä sen puoli vuotta, mutta vasta viime kerralla lääkäri huomasi potilaan olevan lapsi ja toimi sen mukaan. Muistan ikuisesti sen tuskaisen lääkärin, joka yritti 1,5-vuotiasta huutavaa lasta saada nimeämään pilkullisesta kuvasta näkemänsä eläimet tai kuviot. Ja jotenkin ne lääkärit on saaneet sen minun syykseni, että lapsi ei osaa nimetä seepraa, kolmiota tai mikko mallikasta. Tai, ettei kaksivuotias suostu laittamaan päätään pelottavan näköiseen härveliin samalla kun lääkäri vilkuttelee kirkkailla valoilla päin silmiä.

Joka käynnillä äidillä on hiki ja lapsi kyynelissä. Toivotaan tällä kertaa parempaa tuuria.

PS.
Nuo lääkäreiden nimet on kyllä keksittyjä (ylläri). Mutta näinkin ennakkoluulottomaksi ihmiseksi se sukunimen ensikaiku on saanut jo hien otsalle...siis että mitäköhän tästäkin tulee. Tänään voi tulla vastaan vaikka Popodopoulos, mutta en enää mene tuohon halpaan.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Jotain odottamatonta

Tänään tapahtui jotain, mitä en osannut puhelimen soidessa edes kuvitella tapahtuvan. 

Sain melkoisen kädenojennuksen ja hyväksynnän elkeen ihmiseltä, jolta olen enemmän tottunut saamaan epämääräisiä loukkauksia ja ilkeitä sanoja. Kyse ei suinkaan ole omasta äidistä, vaan anopista. Nyt sitten olen päivän pohtinut, että mikä koira tässä on haudattuna. Jotain on pakko olla, ennemmin tai myöhemmin se kyllä paljastuu. Kovasti vaan haluaisin ennakoida sen tilanteen, ettei sitten mene jauhot suuhun.

Mites sitä harjottelee, kun ei yhtään tiedä mitä on tulossa.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Tuikun tuunaus

Kun nyt näin äitiyslomalla ei muutakaan tekemistä millään keksinyt, niin tuunasin tuikkukynttilöitä washi-teipillä. Onhan ne nyt niin ankeita ilman teippiä...




Ne on aika kivannäköisiä läpinäkyvissä kipoissa vaikkei tulta olekkaan kynttilässä.



Joo, ikkunoitakin olis voinut pestä...tai viikata pyykkiä...tai siivota...tai...tai...

PS.
Teipit on Teippitarhasta, se viimeisin tilaus. Koepoltto ei polttanut taloa.

Koulunkäyntiä kivikaudelta


Esikoinen: "Mä opin äiti tänään alekkainlaskua. Haluatko, että opetan sulle?"
Minä: "Ajatteletko, etten osaa?"
Esikoinen: "No et, missä sä muka olisit oppinut?"
Minä: "Olen minäkin ollut koulussa, tokaluokallakin."
Esikoinen: "Mutta ei sillon vielä osattu tätä."

Milläköhän kaudella se luulee äitinsä käyneen koulua? 
Koulun maskottina oli söpö Tyrannosaurus Rex, niinkö?

Vaikka en paljon muista, niin sentään toi alekkainlasku voidaan laskea osaamisalueeseeni. Poikani tosin väittää mulle vastaan, kun yritän huomauttaa sen läksyistä. Mistähän mä mitään tiedän, fossiili kun olen.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Ei Niksipirkka-ainesta

No se muistilappuprojekti...


Kävi niin, että siivousvuorossa viimeinen laatikko antoi odottaa itseään. Tai siis sitä, että tulisi siivotuksi. Sattumalta tuo laatikko sijaitsee lieden vieressä ja sisältää mausteet ja kaikki kauhat ja muut vispilät. Melkoinen sekamelska siinä laatikossa on ja siitä syystäkin sen siivous ei oikein houkutellut. 

No siinä ruokaa haudutellessa tartuin toimeen ja siistiä tuli. Kun sitten lopuksi nappasin muistilappua irti, niin.... NIIN!!! Tosiaan, oli valkoiseen laatikon etulistaan tarttunut sitä oranssia! Ilmeisesti siihen lappuun on osunut jotain rasvaa tms. ja nyt se on sitten värjännyt sen laatikon. AUTS!!!

Mies totesi, että sitten vaan yhteys Isku Keittiöihin, eikä niksipirkkaan.

Niksipirkasta vois tosin löytää ratkaisun siihen, miten tää sukkahousujen avustuksella saadaan puhtaaksi! Toimisiko siihen sama kun porkkanaan lastenvaatteissa?

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Pinnasängyn Feng Shui

Siivotessani siirtelin taas mööpeleitä, niinkuin tapoihin kuuluu. Meidän makuuhuoneessa se on aika hankalaa ja jouduinkin tyytymään vain pinnasängyn kääntämiseen. Ilmeisesti jotkut Feng Shuit osui kohdalleen, kun Minimiehen omassa sängyssä nukkuminen lisääntyi. Tästä ei tietenkään voi sanoa, että nukkuisi koko yön heräämättä saati omassa pinniksessään, mutta jokaisen minuutin otan ilolla vastaan, varsinkin jos se tarkoittaa sitä, että saan itse nukkua.



Pikkumuru joutuu toistaiseksi tyytymään pieneen nurkkaan meidän makuuhuoneessa. Omaa huonetta ei hänelle ole ja kun se aika koittaa, joudumme melkoisiin uudelleen järjestelyihin. Tämä talo kun suunniteltiin yhden lapsen arjen keskellä, rakennusaikana aloin odottaa toista lasta. Lastenhuoneita suunniteltiin siis vain kahdelle lapselle. Voisihan sitä toki useamman lapsen sijoittaa samaan huoneeseeen, mutta meillä mietitään nyt meille aikuisille uutta sijoituspaikkaa. Paikkaa palvelutalossa ei kuitenkaan ole vielä haettu...

Toi yks unikaveri ei millään pysy hereillä!

Lisää muistilappuja

Meidän perheessä on nyt muotia nuo värikkäät muistilaput. Esikoinenkin sai nimittäin vaikutteita keittiön kaapinovista ja tässä hänen huoneensa ovi hieman tuunattuna.




Niin, että hus hus vaan. Ainakin oikeinkirjoitus on onnistunut.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Sympatiat Parakille

Kaupan ovella kaksi sympaattista vanhempaa herraa keskustelivat USA:n presidentinvaalista. Vaihtoehtoina heidän mielestään oli Parakki ja Se Toinen. Kovasti olivat Parakin puolella nämä herrat ja heidän mielestään Se Toinen vaikutti ketkulta.

Itsekin vaaliväittelyä seuranneena, tuntuukin kurjalta, että Se Toinen syyttää Parakkia maailmantalouden alamäestä ja haukkuu vielä päälle terveydenhoidon uudistusta. 

Saakohan Parakki illalla unta? Kertookohan se Michellelle, että Se Toinen kiusaa?


PS.
Pitäiskö keskittyä noihin kuntavaaleihin?

perjantai 5. lokakuuta 2012

Huoli tulevasta

Odottelin Prinsessan jumpan ajan pukuhuoneessa ja tällä kertaa sain oikein juttukaverinkin.  Järkytyin kun hän kertoi kuinka paljon nimenomaan yläkoulu ja lukioikäisillä tytöillä on mielenterveysongelmia. Juttukaverini toimii liikunnan ja terveystiedon opettajana juuri tämän ikäisille, että varmasti tietää mistä puhuu.

Tietenkin jäimme pohtimaan syitä tähän ja valitettavan usein se syy on meissä aikuisissa, kasvattajissa. Nämä nuoret on tottuneet saamaan kaiken haluamansa, ilman omia ponnisteluita. Miksi siis pitäisi tehdä itse jotain, kun kerran ilman omaa panostakin saa kaiken kuin Manu illallisensa.

Juttukaverini kertoi tapauksesta, jossa tytölle oli luvattu mopoauto jos hän saa parannettua todistustaan. No tyttöpä ajeli uudella mopoautollaan jo paljon ennen todistustenjakoa, kun hän kerran oli luvannut parantaa niitä numeroitaan. Näin nuoren ei sitten oikeasti tarvinnut tehdä itse mitään, siis muuta kuin ajella sillä mopoautollaan.

Että voimia vaan itse kullekin kasvatustyöhön. Tässä ainoa ohjeeni:



torstai 4. lokakuuta 2012

Sydämen muotoiset näppylät

Hakiessani Prinsessaa päiväkodista huomasin, että hänellä on näppyjä naamassa. Ihan pienen pieniä näppyjä. Mitään allergioita ei hänellä ole, joten siinä hoitajan kanssa kerrattiin päivän tapahtumia. Mitään syytä ei keksitty pilkuille.

Kotiinpäin kävellessä Prinsessa sitten kertoi, että hänellä on salaisuus jota ei saa äideille kertoa. Kun sitten ehdotin, että ne näpyt voisi johtua siitä, sain kuulla tuon salaisuuden:

"No kun me Ollin kanssa pussailtiin tänään leikkimökissä. Ne näpyt on varmaan tullut siitä. Ne näpyt on sydämen malliset, eksniin äiti?"

Voih!

Uutispimento

Olen kyllä melko onnistuneesti jättäytynyt uutistulvan ulkopuolelle. Katsomatta jää uutiset niin telkkarista, netistä kuin painettuna sananakin. Väittäisin, että olen onnellisen tietämätön siitä miten maailma makaa. Mies joskus kertoo jotain ja hämmästelee, että missä tynnyrissä mä oikein asun. 

Ennen (vai normaalisti) olen aktiivisesti seurannut uutisia ja päivän tapahtumia ja valmis niistä kärkkäästi antamaan oman mielipiteenikin. Nyt käyn jotenkin hitaalla, eikä ihan pikkujutut saa enää mun mielipiteitäni huulille asti. Tässä mietin, että olenkohan suojellut itseäni liikaa vai olenko vaan todennut, että maailma on paha paikka niin monelle. Usein joku sanoo sen mun mielipiteeni niin paljon paremmin kuin minä olisin osannut. Tuomas Enbuske onnistui asiassa ja samoin tämä

Minun mielipiteeni on tietenkin täysin minun, enkä jaksa väitellä niiden kanssa, jotka ovat eri mieltä. Nyt siis vaan nyökkäilen kun joku onnistuu olemaan kanssani samaa mieltä. Eriäviin mielipiteisiin suhtaudun lähes flegmaattisesti, pitäköön siis muutkin omat ajatuksensa. 

Eipä ole montaa kuukautta (aika tarkalleen kahdeksan kuukautta), kun en pystynyt katsomaan ajankohtaisohjelmia ollenkaan. Tyhmät ihmiset sai minut raivon partaalle, nyt ei edes Timo Soinin mukamas letkeät sivallukset saa minua hermostumaan.

Normalisoidunkohan tästä kunhan saan kokonaisen nukutun yön, sen ensimmäisen kahdeksaan kuukauteen...

PS.
Minulla ON edelleen mielipiteitä! 

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Osta nyt, niin saat...

Se on ihan sama myydäänkö paistinpannuja, vatsalihaskuntolaitetta, zumba-videoita tai höyrypesureita. Alussa  sitä on jo päättänyt, että ei toi oikeesti toimi. Lopussa sitä sitten jo miettii, että pitäiskö tilata? Kyllä se varmaan ihan hyvä on. Miten ne tekee ton? Aivopesun siis.

Ja parasta tietenkin on, kun näytetään miten ilman sitä ihme vempelettä mikään ei toimi. Unohda vanhat ja epäkäytännölliset keinot ja tutustu tähän ainutlaatuiseen tuotteeseen. Ja kaupanpäälle saat vielä toisen samanlaisen ja jos tilaat tänään, saat vielä mummonkin kaupanpäälle.

En oo kyllä ikinä tilannut mitään TV Shopista, vaikka nyt saisi kaupanpäälle vaikka mitä ja hintakin on vain 79,96. Ihme hinta!

Parisuhdeteko

Olen ennenkin kertonut kuinka meillä mies käy palkkatyönsä lisäksi iltaisin koulussa. Valmistuminen häämöttää jossain 1,5 vuoden päässä ja tällä hetkellä koulua on kolmena arki-iltana, tehtävien ja raporttien tekoon menee sitten joitakin iltoja ja viikonloppuja tähän päälle. 

Rankkaahan tämä on miehelle. Päivät töissä, illat koulussa ja väsyneenä kotiinsaapuessa hereillä on vähintäänkin kiukkuinen ja väsynyt vaimo. Tai vaihtoehtoisesti väsynyt ja kiukkuinen vaimo sekä väsyneet ja kiukkuiset lapset.

Minun kannaltani tämä tarkoittaa sitä, että perheen toinen aikuinen on poissa pelistä aika paljon. Olen ilomielin suostunut tähän järjestelyyn, sillä tämä oli se mitä mies haluaa opiskella. Täysin en kyllä tiennyt, että mihin lupauduin kun tähän suostuin.

Nyt minulle kerrottiin, että tämä on oikea parisuhdeteko. Että antaa toisen toteuttaa itseään ja opiskella. 

Minä olen siis siellä jalustalla eikä tuo insinöörin planttu. Jotenkin jään pohtimaan, että toimisiko tämä toisinpäin?




tiistai 2. lokakuuta 2012

Omenapiirakka

Eihän omena-aika vielä mennyt ohi?

Tässä resepti, jota ekaa kertaa testasin ja muokkasin omakseni. Tein tuplamäärän, vieraille toinen piiras ja toinen pakastimeen. No, vieraat ja oma väki söikin sitten tuplaten piiraita.




Pohja
100 g voita tai margariinia
1,25 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 dl vaniljarahkaa

Täyte
4 omenaa
1,5 tl kanelia
sokeria tai juoksevaa hunajaa


Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna ja keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä rahka. Taikina vuokaan ja omenat päälle. Omenien päälle ripotellaan kanelia ja sokeria tai hunajaa. Fariinisokerikin käy. Fanitan kardemummaa ja sitä lisäsin enemmän kuin tässä ohjeessa. Alkuperäisessä ohjeessa tuon rahkan tilalla oli luonnonjogurttia, sitä kun ei meillä kaapissa ollut niin tuo vaniljarahka toimi todella hyvin tilalla.

Vaniljakastiketta tai jätskiä mukaan ja nam!

Aikaisemmin postasin siitä parhaasta raparperipiirakasta, jota tein keväällä monia eri versioita. Nyt on sitten se resepti hukan teillä. Jospa tälle ei kävisi nyt samoin.

Uhmaa ja kriisiä.

Mulla on kolmenkympin kriisi. 

Joo, myöhässähän se on tullut, mutta en suostu myöntämään että tämä olisi neljänkympin kriisiäkään vielä. Sitäpaitsi, se kolmekymppiä on vielä lähempänä kuin se nelosella alkava luku.

Tai jos tämä onkin kahdenkympin kriisi, kun en muista sellaista olleen. En tosin muista kolmevuotisuhmaakaan, eli sitäkin tää vois nyt olla.

Meidän neljävee Prinsessalla on tähän mennessä joka ikä ollut uhmaikä. En kyllä ole sitä suvantovaihetta vielä päässyt todistamaan, kolmivuotisuhma vaihtui lennosta neljävuotisuhmaan. Oppineet sanoo, että viisivuotiaana lapsi olisi jotenkin sinut uhmansa kanssa. Meillä siis odotellaan sitä synttäriä kuin kuuta nousevaa.

Onko se ihmisen elo pelkkää uhmaa ja kriisiä? Missä vaiheessa uhma muuttuu kriisiksi?

Ja niinkuin se neljävuotiaskin, niin en mä ikääni uhmaa tai siitä syystä kriiseile. Ei kai sille muutakaan sanaa tähän hätään keksi.

PS. 
Jos ottais neljänkympinkriisin aiheeksi sen moottoripyörävillityksen...

maanantai 1. lokakuuta 2012

Oppivelvollisuus koko ikä

Lueskelin kahdeksasluokkalaisen siskontytön biologian kirjaa. Itsekin olen ollut kahdeksannella luokalla ja oletettavasti opetellut niitä samoja juttuja. Mutta en muista sitten yhtään mitään. Enkä kyllä usko mitenkään, että tätäkään kasiluokkalaista voisi kiinnostaa että minkä puun juurelta mahdollisesti ne kanttarellit löytyy tai kangasmetsän kasvillisuudesta. Mutta minua se kyllä kiinnosti.

Pitäisikö suorittaa peruskoulu uudelleen? Nyt voisi kokeistakin saada parempia numeroita, lukemattakin ja asioihin suhtautuisi aivan erilaisella mielenkiinnolla.

Itseasiassa samoin pitäisi kai käydä lukio ja muutkin opinnot uudelleen... Jos jäisi tällä kertaa jotain mieleen.