Unohtunut synttärisankari

Blogini täytti eilen yhden vuoden. Ja unohtui sekin!

Ensimmäisessä postauksessani puhun mm. sisustuksesta ja eipä tässä blogissa pahemmin ole sisustettu. Enkä tiedä sisustetaanko jatkossakaan.

Ja oikeastaan muutenkin se, mitä tästä blogista luet vuoden päästä on täysin auki myös itse kirjoittajan osalta. Eli jatkan samaan malliin, sillä mitä mieleen juolahtaa.

Kiitos ja anteeksi kuluneesta vuodesta, lukijani.

Lovea jakoon

Sain tunnustuksen Neolta, kiitän ja kumarran.

Tätä sydäntä ei saa yksin itsellään pitää, vaan tarkoitus on jakaa se viidelle alle 200 lukijan blogille eteenpäin. Tietenkään varsinaisista lukijamääristä ei ole tietoa, mutta tunnustautuneiden lukijoiden mukaan minäkin tunnustan. Tokihan tämä päätyy koristamaan blogin sivupalkkia, mutta ensin pitää jostain löytää ne viisi blogia, joissa ei ole yli 200 lukijaa. Pitää siis palata asiaan.

Ilmoittautua tai vinkin saa jättää sähköpostitse tai kommenttiruutuun...

Should have...

Meillä miehen kanssa keskustelut on viime aikoina yhä useammin ja useammin kääntynyt talon rakentamiseen tai talokauppoihin. Eilen taas asiasta puhuttiin ja oli pakko oikein tarkistaa, että ollaanko me ihan tosissaan tämän asian kanssa.

Lopputulos oli, että pitäisi vanhasta ensin päästä eroon.

Tässä talossa on kohta asuttu viisi vuotta. Taloon muutettiin yhden lapsen kanssa, toinen oli tulossa. Taloa suunniteltaessa ei ollut toisesta lapsesta tietoakaan. Saati kolmannesta. Joitakin asioita sitä tähänkin taloon olisi tehnyt toisin, jos olisi tiennyt. Tai ensikertalaisena edes ajatella asioita sen pidemmälle.

Naapurustossa on yksi talo, joka on suunniteltu huonekalujen perusteella. Muistan nauraneeni kun kuulin asiasta. Kun me aloitimme raksaprojektin, mies sanoi, että kattellaan sitä Avotakkaa sitten myöhemmin. Ihan oikeasti olisi pitänyt ensin katsella sitä Avotakkaa ja huonekaluja. Meidän Ikea-kodin huonekalujen perusteella ei ihan koko kotia varmaan suunniteltaisi, mutta edes vähän tarkemmin sohvan ja pöydän paikkaa. 

Ja meillä on auttamattomasti yksi makuuhuone liian vähän. Tai oikeastaan kaksi. Vieraitakin kun meillä käy aika usein, niin olisi kiva olla vierashuone. Olohuonekin saisi olla vähän isompi...

Kun tätä taloa suunniteltiin, se sentään oli ajatuksena, että keittiö voisi olla vähän isompi.  Että sitten mahtuu useampi kokki keittiöön. Lähinnä siis oma perhe. No, voin kertoa, että tunkua kokinhommiin ei ole ollut, joten se keittiökin voisi olla hieman pienempi.

Pihakin voisi olla pienempi. Säilytystilaa enemmän. 

Aika jännä juttu, tästä tekstistä voisi vaikka ajatella, etten tykkää meidän kodista...

Naapurisopu

Se on meillä nyt koetuksella.
Meillä vietetään tänään jokavuotisia katujuhlia. Eli kadulle kannetaan joka talosta tuolit ja pöytiä, lisäksi kannetaan lapsille nyyttäripöytään tarjottavaa ja jokainen kantaa niin paljon alkoholia kuin jaksaa kantaa. Lapsille on luvassa ohjelmaa, kisoja ja visoja. Aikuiset keskittyvät enemmänkin juomapuoleen ja seurusteluun. Ja kun sitä drinkkiä on vähän nautittu, niin helpostihan siinä käy niin, että joku lipsauttaa jotain tai joku ymmärtää jotain väärin.

Me olemme sopuisa perhe, mutta ne naapurit...

Meillä ei myöskään nautita drinkkiä, sillä mies haisee edelleen pahalle oltuaan eilen varpajaisissa. Uhosi ainakin hetki sitten sängynpohjalta, että hän ei ota enää ikinä mitään ja parempi on jos kukaan ei vähään aikaan saisi lapsia. Ja minähän en oo juonut itseäni mukavaksi yli vuoteen. Selvinpäin juhlimisessa on sekin hieno homma, että yleensä muistaa kaikki juhlien tapahtumat, paitsi välillä toi alkava dementia uhkaa pilata tämänkin. Toisin siis, kuin monet muut juhlijat, joilla ei ole seuraavana päivänä mitään käryä tapahtuneista. Lisäksi sitä tarkkailee niitä ihmisiä aivan eri tavalla ja se jos mikä on hauskaa.

Useasti olen löytänyt itseni yhden naapurin olohuoneesta laulamassa karaokea (huom! selvinpäin), nyt sitten jännittää, että löydänkö itseni yhden naapurin upouudesta paljusta aamuyön tunteina lillumasta. On meillä siis joskus hauskaakin ollut.

Mehevimmät naapurijuorut sitten luvassa myöhemmin. =)

Anteeksi!

Löysin taannoisella mummulareissullamme aarteen, ysiluokan ainekirjoitusvihon. Mummula on siis minun vanhempieni koti, jonne on rakkaiden muistojen lisäksi säilötty monen varaston verran näitä kyseenalaisia aarteita. Ysiluokan äidinkielen opettajamme oli innokas ja vaativa, ja mä tykkäsin siitä huolimatta ko. aineesta.
Tuo ainekirjoitusvihko vilisi pilkkuvirheitä ja isot alkukirjaimetkin puuttui. Siellä oli myös aine, jonka vielä muistin kirjoittaneeni. Muistan sen siitä syystä, että tuo Sammakko -lempinimen omaava äidinkielenopettajani kehui sitä ääneen koko luokalle. No olin saanut siitä aineesta 7,5! Lisänä kommentti: "Ihana tunnelma, kirjoitusvirheet hieman häiritsevät lukemista"

Toivottavasti Sammakko ei lue tätä blogia... Tai jos hän on yksi lukijoistani, niin voi kommentoida edelleen samoin. Vieläkään en jaksa palata takaisin kirjoituksiini, oikoluvun merkeissä. Anteeksi!

Hola!

Tästä se sitten lähtee! Olen pohtinut jonkin aikaa bloggailun aloittamista ja silmäillyt monia ihania tarinoita ja blogeja. Pohdinnan aiheena minulla lähinnä onkin ollut, että mitä ihmettä minä keksisin sinne kirjoittaa ja ketä sitä viitsisi lukea... No nämä jää nähtäväksi.

Blogin nimi on espanjaa ja tarkoittaa keltaista taloa. Asumme keltaisessa talossa ja yksi syy miksi tätä blogia ryhdyin kirjoittamaan on ne erinäiset sisustusprojektit tässä ihanassa keltaisessa talossa, jotka on suunniteltuna päässä, mutta toteuttamatta. Jospa suunnitelmien julkaisu saisi painetta myös toteutukseen.

Hassu juttu tämän blogin nimeä miettiessä...nimeksi melkein tuli Casa Azul, sillä muistin ensin, että azul on keltainen. No pitipä talostakin alunperin tulla sininen, jota tuo azul siis tarkoittaa.

Tulevat kirjoitukset koskevat luultavimmin lapsia ja niiden kasvatusta, sisustusta, puutarhanhoitoa, ruuanlaittoa, valokuvausta, ystäviä, siivousta eli ELÄMÄÄ!

Tervetuloa mukaan! En pelkää kommentteja!