tiistai 30. huhtikuuta 2013

Vappukilarit

Vedin sitten sellaiset vappukilarit, että jää varmaan muisteltavaa jälkipolvillekin.

Kävin ruokiksella jo kaupassa, välttääkseni ruuhkat. Ruokakaupassa kuvittelin jo hyväntuulisen perheeni vappuaaton aterialla, päätin siis panostaa. Ruokatunnin jälkeen minulle esiteltiin uutta organisaatiokaaviota, jonka jälkeen alkoi jo vähän ottaa päähän. Kotiinlähdön hetkellä otti jo niin paljon päähän, että kävin a-kaupan kautta kotimatkalla. Pari pulloa mukaan, ihan vaan varmuuden vuoksi.

Kotona oli koko päivän viettäneet mies ja lapset. Siinä samassa kun ruoka- ja kilisevine kasseineni pääsin sisälle, mies hävisi kuin pieru Saharaan. Kimpussani oli siis yksi läheisriippuvainen taapero, räpätäti prinsessa ja yksi esiteini. Enkä olisi jaksanut yhtään kiukuttelua tai poikkipuolisia sanoja. Päätin purkaa ensin kauppakassit ja sitten häipyä lenkkipolulle purkamaan loputkin töistä tuodut kiukut.

Lenkin jälkeen palasin ruuanlaittoon. Katoin pöydän nätisti, pyysin perhettäni vaihtamaan vaikka jotain siistimpää päälle. Mies: "Et oo tosissas?", Esikoinen: "Onko pakko, mä en halua!", Prinsessa: "Mutta kun mä haluan mennä kaverin kanssa ulos!". Taapero raukka ei osannut vastustaa ja hän sai päälleen sentään puhtaan paidan. Lopulta sitten olin itse niissä siisteissä vappuvaatteissa noin kahden minuutin verran, meni ensin hermot Prinsessan kilareihin ja sitten esikoisen vaatekammoon ja lopulta koko sakkiin. Huusin, lujaa ja vaihdoin nuhjuisiin kotihousuihin. Huusin vähän lisää ja niin lujaa, että naapuritkin varmaan tietää meidän vapunvietosta. Keräsin pöytäliinat pois ja tirautin vielä pienet itkutkin.

On ilmeisesti aivan liikaa vaadittu, että joku muukin kuin kokki itse, panostaa ruokailuun jotenkin. Edes kauniista pyynnöstä. 

Vieläkin vituttaa!

Aurinkoista vappua kuitenkin sinulle! Ehkä tämä jo huomiseen mennessä helpottaa.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Murkkupöksyjä ja hamppareita

Kohtasin ostosretkelläni mielenkiintoisen perheen. Äiti, isä ja kaksi poikaa. Pääsin seuraamaan lähes aitiopaikalta tapahtumia, joissa äiti yrittää samanaikaisesti  1) kouluttaa lapsiaan käyttäytymään siivosti, 2) kouluttaa miestään miten hänen pitäisi lapsiaan kasvattaa ja 3) syödä megahampurilaista.

Aitiopaikka oli takuuvarma, sillä kotikokkimme (=minä) oli laiska ja vein Prinsessan hampurilaiselle. Tämä perhe istui sopivan katse- ja kuuloetäisyyden päässä. 

Miettikääpä tilannetta, jossa yksi vilkas poika (noin 4-vuotias) ei halua istua paikallaan syömässä vaan pitäisi samalla nähdä ja tehdä kaikkea muutakin. Toinen vilkas poika (noin 6-vuotias) ei halua syödä ja vähän kiukuttaa sekin, kun ei saanut kaupasta lelua. Isä syö rauhassa vahvasti ruokansa päälle kumartuneena. Vilkas äiti ei pysy penkissään kun pitää koko ajan hakea sitä nelivuotiasta hampurilaisineen takaisin pöydän ääreen, sättiä miestä joka ei tee mitään ja komentaa kuusivuotiasta syömään ja lopettamaan kiukuttelun. Koko tapahtumaketjun ajan äidillä on käsissään jätti-iso hampurilainen, josta hän ottaa suuren suuria haukkauksia. Näkee, että hänellä on melkein vaikea purra kun suussa on niin paljon ruokaa. Puhuminen, saati komentaminen on hankalaa.

Melkein teki mieli mennä komentamaan äitiäkin, että ottaisi vähän rennommin. Ihan vaan, ettei tukehtuisi. Mutta ymmärrän tilanteen. Se hampurilainen olisi kiva syödä edes vähän lämpimänä ja näinhän se hoitui molemmat syöminen ja komentaminen vauhdikkaasti.

Kun sitten lähdettiin jatkamaan matkaa, Prinsessa sanoi, että kylläpä se täti käyttäytyi huonosti kun puhui koko ajan ruoka suussa. Tietenkin huomio kiinnittyi vain tähän äänekkääseen äitiin, ei niihin murkkupöksyisiin poikiin tai turhankin rentoon isään.

Ihmisten tarkkailu on sitten mielenkiintoista. Itse olisin esimerkiksi jättänyt tuon miehen sättimisen vallan tekemättä ja tyytynyt pahoihin silmäyksiin, olettaen että hän tietää mitä minä ajattelen. Ei sekään toimi, mutta eipä näyttänyt se sättiminenkään toimivan.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Pää kiinni!

Oltiin eilen kahden kaveripariskunnan kanssa teatterissa. Teatteri on itseasiassa teatteriravintola, eli istuimme siis pöydissä, ilman ruokaa tosin. Seura oli hauskaa ja esityskin oli varmaan ihan hyvä.

Ai varmaan? Niin. Takanamme istui ihastuttava seurue, joka halusi kommentoida joka vitsiä ja tapahtumaa ÄÄNEEN! Melko kovalla äänelläkin vielä. Välillä tuntui, että katson teatteria jossa on tekstitys ja joku lukee sitä tekstitystä ääneen. Niin paljon teki mieli huutaa, että nyt ne päät kiinni tai pihalle. Mutta mulla ei sattunut olemaan mitään järjestysmiesoikeuksia siinä paikassa. Tyydyin siis pahoihin silmäyksiin (kuuluisa paha silmä), loppuvaiheessa sekä minä että vieressäni istuva kaverini tuijotettiin tätä laumaa yhdessä paheksuvasti. Ei mitään vaikutusta.

Jotenkin voin kuvitella, kuinka tuo sama porukka on teatterista poistuessaan miettinyt, että kuinka nuivaa porukkaa siinä heidän vieressään istui. Ilomielinhän sitä maksaisi vaikka vähän extraa jos pääsisi jatkossakin tuollaiseen selkokieliseen teatteriesitykseen. Ihan jos vaikka ei itse ymmärrä niitä vitsejä tai muuten vaan olisi jäänyt huumorintaju kotiin.

PS.
Ennen teatteria käytiin porukalla syömässä ihan kelpo ravintolassa. Pois lähtiessämme todettiin, että meiltä kaikilta oli veloitettu vedestä reilut neljä euroa. Meillä oli yhteensä 1,5 litraa ihan perus kraanavettä pöydässä, hintaan 13 euroa. Onneksi ei pyydetty kuplien kera sitä vettä...

Tosielämän Sundbergit

Jotta ymmärtää mistä puhun, pitää tietää ruotsalainen tv-sarja Solsidan.

Tein hämmästyttävän havainnon kun mietin oikeastaan ketä tahansa kolmea tuttavapariskuntaa (me + kaksi muuta paria). Siitä voi jakaa roolit suoraan Solsidanista, ketkä on Schillerit, Löfström-Svenssonit ja Sundbergit.

Selitin miehellekin saman kuvion ja hän hyväksyi ajatuksen, kunhan me ei olla niitä Sundbergejä. No, joissakin trioissa ollaan niitäkin.

Testaappa toimiiko teillä?

Schillerit: Muulla ei ole väliä, kunhan kaikki näyttää hyvältä, mielellään kalliilta.
Löfström-Svenssonit: Perusvirtaset. 
Sundbergit: Perusvirtasten yksinkertaisettu ja edullisempi malli.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

To lie or not to lie?

Meillä töissä pidetään pari kertaa vuodessa ns. vahinkovaraston myyjäiset. Ihan kelpo tavaraa melko halpaan hintaan. Myyjäiset oli eilen ja käteeni jäi aika paljon tavaraa, rahaa ei kuitenkaan palanut paljon.

Eilen kipaisin nopeasti hakemassa läksiäislahjaa työkaverille ja sattumalta just siinä sisustusliikkeessä oli myös lopetusalet päällä ja käteeni jäi sen läksiäislahjan lisäksi yksi tarjotin ja kaksi naulakkoa. Alennuksesta huolimatta, rahaa paloi.

Nyt päästään siihen asian ytimeen. Kerronko siis kotona, että nämä sisustustuotteetkin on vahinkovaraston myyjäisistä pilkkahintaan ostetut? Tai jos en kerro, mutta annan ymmärtää...

Mä olen aika huono valehtelemaan ja tunnontuskissani kuitenkin paljastan asian. Enkä mä kyllä koskaan ole vielä saanut paheksuntaa ostoksistani.

Vaatekaapin Sulo Vilén

Uusi harrastukseni on bongata 'uusia' vaatteita omasta vaatekaapistani. Melkein pariin vuoteen en ole sieltä kaivannut muita kuin kotivaatteita ja nyt onkin ollut mielenkiintoista kaivaa sieltä kerta toisensa jälkeen 'uusia' vaatteita. Myönnän, että olen melkoinen hamsteri tässäkin asiassa eikä ihan kaikkea omistamaansa voi aina muistaa.

Mies toteaa usein, että sulla on taas uusi paita tai uudet farkut. No kun ei ole, vaan ihan omasta kaapista kaivetut. Eilen bongasin neuletakin, jonka muistan ostaneeni joskus noin kymmenen vuotta sitten. Takki on ostettu HenkkaMaukasta silloin kymmenen vuotta sitten ja väitän, että tänäpäivänä saman kaupan valikoimista ei löydy mitään yhtä laadukasta kuin se neuletakki. Käytin sitä jo silloin aikanaan aika reippaasti, sen jälkeen unohdin sen useaksi vuodeksi kaappiin, mutta edelleen se takki näyttää ja tuntuu uudelta. Eiköhän se tule taas aktiiviseen käyttöön pienen tuuletuksen jälkeen.

Kaapista on löytynyt myös muutama vaatekappale, joissa on edelleen hintalappu paikallaan. Sanoisinko, ettei niitä vaatteita ihan tarpeeseen ole ostettu. Bongasin myös paidan, jonka ostamista joskus muistan miettineeni pidempään. Niinkin pitkään, että lopulta ostin sen paidan alesta ja numeroa liian pienen, sitä omaa kokoa kun ei ollut enää jäljellä. Mutta kun halvalla sai. 

Mistään en oikein osaa luopua, kun mitä jos niitä vielä joskus tarvitaan. Esimerkiksi musta lyhythihainen paita. Niin, jos nyt luovun tästä yhdestä, niin ikinä en löydä vastaavaa kaupasta. Siis mustaa lyhythihaista paitaa. On aika käydä se kaappi läpi aika kriittisellä silmällä. Siis HYVIN kriittisellä silmällä.


keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Punakynän perkele

Nyt on sitten joku neropatti keksinyt, että opettajat ei saa käyttää punakynää ettei vaan herrantertut loukkaannu moisesta törkeydestä! No tämähän oli tietenkin uutinen itse sivistyksen kehdosta eli Lontoonmaalta.

Onhan se nyt kumma kun opettajilta viedään se viimeinenkin kuritoimenpide, punakynä. Jäämme siis odottamaan, koska kirjoitamme adressia sen opettajan puolesta, joka on irtisanottu punakynän käytöstä.

Kyllähän tässä tulee siniset ja vihreät kynät ihan kateellisiksi moisesta huomiosta.

Vapaaehtoisuudesta diktatuuriin

On joku sellainen sanonta, että missäs se paska on muualla kuin rattailla. Pätee kyllä minuun, mutta valitettavan moneen ei.

Meillä kun toimii päiväkodissa vanhempainkerho, jonka aktiivijäseniä on...tuotanoin...minä. Kerhon jäseniä on tietenkin kaikkien päiväkodin kullannuppujen vanhemmat, ihan automaattisesti. Keneltäkään ei kysytä, haluatko mukaan vaan ihan kaikki on hommassa mukana. Tai siis niiden pitäisi olla, edes jotenkin.

Järjestettiin naistenilta maaliskuussa. Suunnittelupalaverissa oli minun lisäkseni kaksi äitiä. Toinen heistä vain kävi paikalla ja se toinenkin oli meidän naapuri, jonka olin väkisin raahannut paikalle. Kun se naistenilta sitten oli, toinen näistä suunnittelijoista ei tullut ollenkaan paikalle (naapuri) ja se toinenkin tunnin myöhässä. Onneksi yllättäen yksi äiti oli päättänyt tulla aikaisemmin paikalle ja näin ollen en ihan itsekseni ollut järjestäjänä.

Eikä siinä mitään, minähän mielelläni järjestän. Mutta tavallaan tälläisen kerhon toiminnassa olisi kivaa, että järjestetään yhdessä. Kyllähän niitä iltoja voisi sitten itsekseen kotonakin järjestää, mutta kun se ei ole tässä se juttu. 

Pari viikkoa sitten päätin itsekseni kutsua kokouksen koolle ja meitä oli paikalla ennätykselliset viisi henkeä. Ja tällä porukalla päätimme järjestää pihatapahtuman. Ilmeisesti edellisen pihatapahtuman (järjestelytoimikunta minä+1) suuri menestys johdatti ajatukseen, että otetaanpa uusiksi.

Tämä meidän kerhomme on saanut paljon aikaankin, enkä sitä suinkaan yksin ole tehnyt. Mutta mikä ihme siinä on, että niin moni on valmis nauttimaan työn tuloksesta, mutta itse ei ole halukas tekemään mitään. Moni siis nuolee vain ne kermat päältä. 

Meillä ei kuitenkaan kysellä puolueiden jäsenkirjoja, uskontoa eikä edes ihonväriä. Jos perustaisin uuden kerhon, vapaaehtoisten kerhon, niin olisinko sen ainoa jäsen?

Ensi maanantaina meillä on nyt pihatapahtuman suunnittelupalaveri. Jännityksellä odotan vapaaehtoisten suurta joukkoa.

Miten toimii Vapaaehtoisten pelastuspalvelu jos ei ole niitä vapaaehtoisia. Googlehaun mukaan muuta vapaaehtoista on eläkevakuutus, asepalvelus, maanpuolustus, lapsettomuus ja lentomaksu. Mielenkiintoisin vapaaehtoisuuden muoto on ehkä tämä: vapaaehtoinen liike ihmiskunnan lopettamiseksi. KVG -jos et tiedä mitä se on.


PS.
Nimeän itseni täten vanhempainkerhon diktaattoriksi. Se kun näyttäis aika hyvältä käyntikortissa.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Ihanaa saatana!



Varoitus: Aiheena jääkiekko. Porilainen jääkiekko. Tai ainakin liki.

Patasydän on sykähdellyt ja jättänyt pari lyöntiä väliinkin viime aikoina.

Tytär on kääntynyt Porkkanapöksyjen kannattajaksi, sopii sinne yhden Kettufanin ja yhden Hunajapojan seuraksi himmeämpien mitalien äärelle. Eihän tässä olla varsinaisesti ketään vastaan, mutta eniten jonkun puolesta.

Mutta se aito porilainen hulluus on päässyt taas valtakunnanuutisiin. Muina aikoina muistetaan naureskella porilaisille ja sitten jääkiekkohuumassa heistä puhutaan kuudentena kenttäpelaajana. Voisiko se olla niin, että se porilainen hulluus on aina yhtenä lisämausteena ja siksi meitä patasydämiä on niin vaikea ymmärtää? Eikä meitä saa ottaa liian tosissaan. 

Ässien maalivahtikin on raumalainen...

PS.
Suunnittelin jo voitonjuhlia täällä nykyisessä kotikaupungissani. Jos vaikka kokoonnutaan minä ja kaikki muut patasydämet torille keskiviikkona (toivottavasti). Ihan minä ja ne kaksi muuta patasydäntä ketä tunnen. =)

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Maija Myöhäinen

Viikonloppu on mennyt Shop 'til you drop -meiningillä. Harmi vaan, että ostettavaa on kaupoissa niin vähän. Haen siis lapsille kevätvaatteita ja tiedän olevani auttamatta liian myöhässä, vähän kuin itse kevätkin tänä vuonna.

Luottokaupassani ei ollut esikoisen koossa muuta kuin sadevaatteita.

Tänään jatkuu metsästys. Vaihtoehtoina on edelleen siis löytää tarvitsemani tai että lapseni pukeutuvat talvivaatteisiin sinne juhannukseen asti. Toivottavasti kevään ilmat ei vaadi toppapukua enää pitkään.

Ensi sesonkiin varaudun heti kun tulevat kauppoihin! Oon muuten ennenkin luvannut samaa...

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Herra Vastahanka

Esikoiselle piti ostaa isompi polkupyörä. Luulisi, että kahdeksanvuotiaan tärkeyslistalla uusi polkupyörä olisi aika kärkipäässä. Niin luulin minäkin, mutta väkisin piti poika raahata pyöräkauppaan. 

Hienoja kiiltäviä pyöriä on kauppa täynnä ja silti joudun pakottamaan poikaa testaamaan ja kertomaan mielipiteensä. Lopuksi totean, että tässä kaupassa ei ole meille sopivaa pyörää. Kiitän myyjää ja olen lähdössä pois. 

Tässä kohtaa esikko saa kilarit. 'Mutta kun mä haluan polkupyörän!'

Olisin just voinut vannoa, että minä väkisin haluan ostaa hänelle uuden polkupyörän. Siltä se ainakin vaikutti. Melko kovaäänisen neuvonpidon jälkeen poistuttiin kaupasta. Kerrottakoon vielä sekin, että oltiin koko sirkuksen voimin eli minä ja kolme lasta. Yhdellä oli kolme kertaa pissahätä ja taapero kaatoi kasallisen pyöriä siinä ohimennen. Ja tämä kenelle sitä pyörää katsottiin seisoi kädet taskussa ja imeskeli takkinsa vetskaria. Myyjät muistaa meidät varmaan vielä pitkään.

Eilen otin herra Vastahangan väkisin mukaani pyöräkauppaan ja jätin loppusirkuksen kotiin. Mies tietenkin sanoi, että pyörä mahdu mulle edes autoon. Mutta minä olin päättänyt, että vaikka koko muu perhe vastustaa tätä hankintaa, niin se tehdään nyt. Yllätyksekseni esikoinen osasi heti sanoa minkä pyörän hän haluaa ja jopa kukkaroni oli myötämielinen. Myyjäkin oli sitä mieltä, ettei se mahdu autoon. Vähänkö hänkään tiesi, siinä piteli takaluukusta löytyneitä lastenrattaita sillä aikaa kun kaadoin yhden penkin ja lastasin pyörän kyytiin.

Tänään esikko sitten koeajoi pyöräänsä ja rikkoi ensitöikseen takalokasuojan.

Koska näinkin iloisen ostoksen tekeminen saatiin niin vaikeaksi, niin voitte kuvitella tilannetta tänään, kun sanoin että lähdetään ostamaan kevätvaatteita. Vähän sama juttu kuin pyöräkaupoissakin, me olemme auttamatta liian myöhässä. Joulun jälkeenhän ne olisi pitänyt jo tajuta ostaa, lasten KEVÄTvaatteet. Alkaa itselläkin pieni vastustus herätä tätä ostosretkeä kohtaan.

PS.
Sain ekassa kaupassa avukseni kaksi reipasta miesmyyjää. Siinä sitten esikoinen pakotettiin eri pyörien päälle, testaamaan eri runkokokoja. Myyjät totesivat yhteen ääneen, että jos tällä pyörällä tipahtaa rungon päälle, niin sitten sattuu. Totesin heille, että enhän minä tiedä kuinka paljon se sattuu. Molemmilla myyjillä oli kasvoillaan kärsivä ilme jo pelkästä ajatuksesta. Näin miesten kipukynnyksen tuntien, luulen että tämäkin asia on suuresti liioiteltu. Olen minäkin tipahtanut miestenpyörän tangolle ja sekin sattui helvetisti. Jopa niin paljon, että epäilin olevani kykenemätön ainakin synnyttämään, jos en sitten itse siihen synnytykseen johtavaan toimitukseenkin. 

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kiviä sydämeltä

Se asia, joka minua kiukutti alkuviikon ja josta vieläkin miehelleni kiukuttelen (vaikka alkuperäinen syy ei suinkaan ole hänen) on nyt selvinnyt parhain päin. 

Kannatti hermostua ja käyttää kaikki nekin vähäiset kontaktit mitä on, saadakseni tahtoni läpi. Eilen sain puhelun, joka siis helpottaa minun arkeani ensi syksystä lähtien. Enkä ehkä joudukkaan burn-out -lomalle. Ainakaan siis siitä syystä, että lapseni odottavat eri päiväkodeissa äitiä, joka viimeisenä tukka putkella porhaltaa paikalle. Pari muutakin juttua tuli siinä kiukuspäissäni hoidettua.

Lisäksi toinenkin kivi sydämeltäni tipahti, kun isäni sai terveen paperit viisi vuotta sitten sairastetun paksusuolensyövän jälkeen. Enää siis jännitämme kaksi vuotta sitten sairastetun toisen syövän seurantaa. Vaikka väitän, että en aktiivisesti ole murehtinut tätä asiaa, niin ilmeisesti se on takaraivossani kiusannut nämä vuodet. Isäni on voinut hyvin ja on itse sitä mieltä, että nämä nyt vaan hoidetaan pois ja se siitä. Silti, isin tyttö kun olen, murehdin.

Unohtunut synttärisankari

Blogini täytti eilen yhden vuoden. Ja unohtui sekin!

Ensimmäisessä postauksessani puhun mm. sisustuksesta ja eipä tässä blogissa pahemmin ole sisustettu. Enkä tiedä sisustetaanko jatkossakaan.

Ja oikeastaan muutenkin se, mitä tästä blogista luet vuoden päästä on täysin auki myös itse kirjoittajan osalta. Eli jatkan samaan malliin, sillä mitä mieleen juolahtaa.

Kiitos ja anteeksi kuluneesta vuodesta, lukijani.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Terminen kevät

Terminen kevät alkoi täällä lounaisessa Suomessa tänään. 

Mistä sen tietää? No siitä, että minulla on tänään ekaa kertaa tennarit jalassa. 

Nilkat tässä vähän paleltaa...

Pihasta lumet on melkein sulaneet, lumikola ja -lapio on optimistisesti siirretty varastoon. Kohta voikin alkaa kiukuttelemaan kun joutuu nurmikonleikkuupuuhiin. 

Minä siis tykkäsin talvesta ja lumesta. Nyt saisi nopeasti kurakelit väistyä, sillä meillä eteinen alkaa kohta muistuttamaan hiekkalaatikkoa. Vaikka näin uusien kumisaappaiden omistajana, onhan se kuralätäköissä astelu tässäkin iässä aika kivaa.

Nyt sitten odotellaan, että mistä lumenvihaajat keksivät seuraavaksi valittaa. Koirankakkakeskusteluthan nyt on voimissaan, mutta mikä sitten seuraavaksi. Ihmisillä kun ihan oikeasti ei ole ikinä mikään hyvin. 

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Bensaa liekkeihin

Kun oikein ottaa pannuun on parempi olla hiljaa ja mennä aikaisin nukkumaan. Kun aamullakin vielä ottaa pannuun kannattaa vaikka huutaa niin lujaa kun keuhkoista ja kurkusta lähtee. 

Jos sekään ei auta niin... Niin? Mitä sitten? Olen testannut itkua, huutoa ja raivareita.

Eilen aamulla jo kiehahti ja siitä se sitten lähti. Muutama tapahtuma ja veemäinen sähköposti päälle, niinkuin heittäisi bensaa liekkeihin.

Asteikolla 1-10, ketutus on nyt noin 25. Edelleen.

Eikai auta muu kuin A-kaupan kautta kotiin.






maanantai 15. huhtikuuta 2013

Miestenvaivaviikot

Viisivuotias Prinsessa hämmästeli vessanlaatikossa olevia siteitä nätissä pinkissä paketissaan. Selitin, että ne on sellaisiin naistenvaivoihin. Tosin korjasin sanomisiani myöhemmin, sillä eihän sitä vielä tuossa vaiheessa tarvi tulevista VAIVOISTA murhetta kantaa. Puhuin naistenviikoista. Eikö kuulostakin siltä, että meillä on puhuttu asiasta niiden oikealla nimellä. No mutta, jos sitten muutaman vuoden kuluttua hieman tarkemmin.

Kului noin tunti ja Prinsessa tulee vessasta käsissään siteitä sinisessä paketissaan. 
"Ja nää on tietty sitten miestenvaivaviikoille vai?"

Juuri muutama päivä sitten keskustelimme miesten ja naisten vessakäytöksen epätasa-arvosta. Koska on kuulemma ihan epäreilua, että pojat saa pissata seisaaltaan, ja nyt tuli vielä esiin tämä miesten vaivaton elämä. Mitäköhän seuraavaksi?

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Vauvansiemeniä juutuupista

Olen joskus ennenkin kertonut nauttivani lasten kanssa keskenään autoilusta. Siinä tulee helposti sellaisia keskustelunaiheita, joita ei kotioloissa tule puheeksi. Tämän eilisen keskustelun olisin mielelläni kuitenkin jättänyt väliin ihan joka oloissa.

Esikoinen: Äiti, tiedätkö sä mitä on sperma?
Minä: Joo tiedän.
Esikoinen: Onko se valkoista? Ootko sä nähnyt sitä jossain?
Minä: On se sellaista valkoista... ja olen nähnyt.
Esikoinen: MISSÄ SÄ OOT NÄHNYT?
Minä: Tota, ootas kun mietin (MITÄ HELVETTIÄ TÄHÄN VOI VASTATA?)
Esikoinen: No YouTubesta varmaan!

Tein nyt kuitenkin selväksi, että ne on niitä paljon puhuttuja vauvansiemeniä. Kuulemma aika tyhmää nimittää spermaa vauvansiemeniksi. Ihan vaan sen takia, kun ne on ihan erilaiset sanatkin.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Rakkauden säännöt

Mikäs minä olen mitään sääntöjä tässä asiassa määräämään, mutta...

Ensin on ainakin kunnioitettava itseään, jotta voi kunnioittaa toista. Jokainen on oman onnensa seppä, huolehdi siis myös omasta onnestasi. Sen jälkeen ei auta, kuin rakastaa ja rakastaa. Ja tahtoa ihan joka päivä, ilta ja yö. 

Paitsi jos kysymys on, että tahdotko hieroa mun hartioita.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Arjen sankari

Minä haluan olla tai oikeastaan tulla arjen sankariksi. Välillä, hetkellisesti, voi olo tuntuakin suorastaan sankarilliselta. Toisinaan taas ei. 

Juttelin eilen pomolleni, kuinka verenmaku suussa annoin tyttärelleni kurinpalautusta aiheuttamastaan paniikista. Sain oikein hyväksyviä kommentteja ja näin kuinka hän pukee päälleni sitä sankarin viittaa.

Samoin näin, kuinka se sama viitta otettiin pois siinä kohdassa kun kerroin, että Prinsessa jäi ilman päivällistä toilailujensa vuoksi.

Jos mä vaan päätän olla arjen sankari... Pukeudun spändexeihin, viittaan ja naamioon. Tai ehkä ei sittenkään. Rikoo on riskillä ruma.

Miksei ikinä mene niinkuin Strömsössä?

Minä kun olin ihan itse päättänyt, että tästä hammasoperaatiosta toivun nopeasti, ilman kipuja. Eikö se kipukin ole paljon itsestä kiinni.

Sain lääkäriltä lapun, jossa on lueteltu operaation jälkeisiä mahdollisia haittoja. Ja tiedättekö, mulla on ne kaikki! Veri vuotaa edelleen, suu ei aukea, syödä ei voi, puhuminenkin tekee kipeää. Lisäksi poski on turvonnut, näytän siltä kuin säilyttäisin tennispalloa poskessani. Lisäbonuksena tietenkin vielä se kipu ja kihelmöinti.

Eilen sitten fiksuna tyttönä lähdin oikein pääkaupunkiimme tapaamaan oman alani experttejä. Perille päästyäni, totesin, ettei ollutkaan ihan fiksua. Piilottelin tennispalloani hiusten alle, ei niin hyvällä menestyksellä. Oikein nolotti. Ja väsytti. Ja v*tutti.

Miten se onkin, että monet mulle on muistuttanut, että eihän se viisaudenhampaan poisto ole mitään. Kuinka ollakkaan tämä ei päde minuun. Tämäkään!

Materiaalinen hyvinvointi

Olen taas kuunnellut uutisia. 

Suomalaiset lapset on jonkun tutkimuksen mukaan maailman onnellisempia, tai ainakin neljän parhaan joukossa. Enkä nyt tiedä oliko siinä tutkimuksesssa kyse onnellisuudesta, mutta ainakin siis että hyvin menee. Muut huippumaat oli Hollanti, Norja ja Islanti. Yksi kriteereistä oli mm. materiaalinen hyvinvointi.

Mitä se on?

Onko se sitä, että on pelikonsolit, tabletit, huippuvälineet harrastuksiin eli kaikkea mitä rahalla saa. Vai tarkoittaako se, että on vaatteet päällä ja puhtaat kalsaritkin löytyy vielä kaapista. Materiaahan nekin on.

Entäs sitten materiaalinen pahoinvointi? Sitä taas aiheuttaa oletettavasti ne samat asiat, jotka sen hyvinvoinninkin. Viisauden ja hulluuden raja on niin häilyvä. Sekin.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Viisautta vailla

Olin tänään luopumassa palasta viisauttani. Ainakin tahdon uskoa, että jotain jäi jäljelle, vaikka viisaudenhammas onkin nyt poissa.

Esikoisen hampaidenpoisto kauhistutti muutama kuukausi sitten ja harkitsin vahvasti jänistäväni tästä. Sitten alkoi vaivat ja pakko oli mennä. Päätin, ettei se satu ja että toivunkin nopeasti.

Eikä se muuten sattunut! Ei edes puudutuspiikki. Ihailin hammaslääkärin näppäriä sormia sieltä aurinkolasieni läpi, niin vikkelästi tikitkin löysivät oikeaan paikkaan (oletus). Hieman ihmettelin sairauslomalappua, mutta otin sen vastaan ilman vastaväitteitä.

Reilun tunnin kuluttua tästä luulin jo kuolevani. Jos ei kipuun, niin sitten ainakin verenhukkaan. Kotisohva alkoi houkuttamaan. Lääkäri suositteli nestemäisiä ja soseutettuja ruokia, tulkitsin sen jäätelöksi. Pillerit naamaan ja jo alkoi olotila kohentua.

Prinsessa aiheutti päiväkodista kotiuduttuaan vielä ylimääräistä verenvuotoa ja pienoisen paniikin (understatement). Kun päästiin kotipihaan, Prinsessa sanoi menevänsä katsomaan onko naapurin tyttö jo tullut kotiin. Menin itse sisälle ruuanlaittoon. Hetken päästä ihmettelin, että mihin se tyttö hävisi. Ei näkynyt missään, eikä edes huutelulla saanut mitään vastauksia. Pakkasin sitten supernälkäisen kuopuksen rattaisiin ja lähdin etsimään. Ei näkynyt, eikä kuulunut. Kävin naapureiden ovientakana kyselemässä näköhavaintoja. Vaihtoehtojen vähetessä alkoi iskeä paniikki. Kävelin hieman pidemmällä asuvien tuttavien luo, soitin ovikelloa, turhaan. Huutava kuopus rattaissa takaisin kotiin, paniikki! Jokainen askel tuo lisää verenmakua suuhun. Puhelin käteen ja soittokierrosta. Ja sieltä se kadonnut lammas löytyi, siellä missä turhaan olin nojaillut ovikelloon. Ovikelloon, jossa ei ollut pattereita. 

Olin niin vihainen tästä katoamistempusta ja toisaalta helpottunut löytymisestä. Annoin siinä heti kotimatkalla ensimmäisen rangaistuksen, jonka jälkeen Prinsessa veti pellollisen herneitä nenäänsä eikä kävellyt enää metriäkään. Prinsessa selänpäälle poikittain kantoon ja mahalla työnsin rattaita eteenpäin. Sätkivä ja potkiva viisivuotias ei ole niin helppo kannettava, varsinkaan seläntakana. Muutama naapuri siinä naureskeli meidän touhuja, mutta mua ei naurata oikein vieläkään.

Kotiin päästiin ja illan Prinsessa viettikin omassa huoneessaan. Vieläkin kädet tärisee tuosta kantamisesta, poskikin on turvoksissa ja huomenna pitäisi ainakin vähän olla edustava.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Edelleen 27 ikkunaa

Ikkunat on edelleen pesemättä.

Koko päivän olen ahkerasti siivonnut ja yritän nauttia siitä vartin hetkestä kun meillä on siistiä. Ihan pariin kertaan olen joutunut siivoamaan jo kertaalleen siivottuja tiloja, mutta periksi en anna! Tämä on juuri se syy, miksi ne ikkunat on niin likaiset. Ensin pitää hoitaa ne isommat jutut eli talon siivous ja sitten kun on siistiä voi perehtyä yksityiskohtiin, kuten ikkunoihin. Valitettavasti aika vain loppuu ennen yksityiskohtiin pääsemistä.

Mielenkiintoinen keskustelu käytiin miehen kanssa, joka sotkee lavuaarin sinisellä hammastahnallaan. Yritin varsin lempeästi muistuttaa huutelemaan hammastahnat pois. Lempeys tosin karisi siinä kohtaa, kun hän ihmetteli, että pitääkö hänen sitten joka kerta huuhdella se lavuaari. Hammastahna kun on kuulemani mukaan niin suttaavaa, että joka kerralla tulee sinisiä roiskeita. Kerran tapasin tottelevaisen miehen, joka vaimonsa käskystä pesi hampaitaan aina selin peiliin. Ihan vain, ettei tule roiskeita peiliin. Tuota ei ihan pelkällä lempeydellä saavuteta, ainakaan meillä.

Prinsessa taas ei millään ymmärtänyt, että minä siivoan vaikka meille ei ole edes tulossa vieraita. Nytkin ensimmäinen kysymys oli, että ketä vieraita meille on tulossa...

perjantai 5. huhtikuuta 2013

27 ikkunaa

Meidän ikkunoista ei näe enää ulos. Saati sisälle. 

Aurinko kun paistaa sopivasta kulmasta, niin myös kadulta näkee kuinka likaiset ne ikkunat on. Ja minä kun olen luullut, että ohikulkijat ihastelevat meidän taloa. Taitavat kuitenkin kauhistella niitä likaisia ikkunoita.

Ikkunoiden pesu on oikeasti kivaa hommaa. Lopputulos on heti nähtävillä ja mikä onkaan kivempi kuin ikkuna joista näkee ulos ja joista myös valo pääsee pilkistämään sisälle. Harmi vaan, että se ikkunoiden pesu yksivuotias taapero nilkassa ja viisivuotias Neiti Avulias siivousapuna aiheuttavat sen, että montaa ikkunaa ei kerralla pysty pesemään.

Niitä ikkunoita on 27. Aloitan tänään kadunpuolelta, takapihan puolella kukaan ei edes huomaa että ne ei ole pesty. Paitsi ilta-auringon porottaessa olohuoneeseen. Hemmetti, kaikki ne on pestävä! 

Tämä siivouslaiskuus on periytyvää. Neiti Avulias kyllä auttaa kodin siivouksessa, mutta oman huoneen osalta siivous jää. Kysyin eilen illalla, että eikö olisikin kiva leikkiä siistissä huoneessa. Vastaus: Joo, mutta mä oon niin laiska, etten jaksa. Minähän en vielä tähän ikään mennessä myönnä, että olen laiska. Lähinnä keskityn syyttämään muita sotkuista ja siivoamuudesta. Jotain edistystä kuitenkin on sukupolven vaihtuessa tapahtunut, tosiasioiden tunnustaminen.

EDIT: Tämä postaus sopii myös päivän tarinaksi, aiheena kun oli laiska.

Joutsen


Joutsenlaulu. 
Isosiskoni sai joskus Yön LP-levyn joululahjaksi ja levyllä oli tämä biisi. 
Levyn sisältä löytyi myös laulunsanat ja niitä sitten laulettiin, korkealta ja kovaa. 
Väitän, että meillä ei ollut hajuakaan mistä tämä laulu kertoo. 
Mutta kiva sitä oli laulaa.
Ja vieläkin on sanat hallussa.



Taas lapset pihalla näät
Ikkunas alla leikkivän leikkejään
Taas siihen paikallesi ikkunaan jäät,
Siihen ikkunaan jäät

Lennät vuosien taa
Ne muistot päivittäin sut valtaansa saa
Ne Joutsenlauluun etsii taas laulajaa,
Etsii taas laulajaa

Nuo hetket syntymästä kuolemaan
Kun silmäluomiin heijastuu
Saa toiset uskomaan kai Jumalaan,
Toiset Saatanaan, tai mihin vaan
Muttei kuitenkaan tähän maailmaan

Sä kerran löysit myös sen
Tuon puolen vuosisadan rakkauden
Sun oli helppo olla onnellinen,
Olla onnellinen

Nyt mitä vaistoillas teet
Kun linnut pesästään on pois lentäneet
On enää valokuvat kellastuneet,
Ne selaat taas uudelleen,
Ja taas uudelleen

Et ehkä sääliäni kaipaa,
Ei se saa tuskaa puutumaan
Tuo tuska laulun tämän kirjoittaa
Tuo tuska kiinni saa kenet vaan
Tuo tuska kiinni saa

Suruhuntusi nään,
Se viisi vuotta sitten sai hengittää
Sut Joutsenlaulu silloin sai itkemään,
Sut sai itkemään

Tahtoisit olla niin kuin silloinkin,
Kun peityit huntuun valkoiseen
Se jäänyt on jo ajan jalkoihin
Niin kuin sinäkin

Tahtoisin yrittää
Ma että silloin veden pinnalle jään
Kun joen tulvivan mä uomista nään,
Kun joen tulvivan nään

Nuo naiset marketeissa kärryineen
Ja miehet kantabaareissaan
Nuoruuden lähteestä kai haaveilee,
Ja tuska laimenee, tai miten vaan

Taas hetken lähempänä kuolemaa,
Ei haihdu tuska milloinkaan
Tuo tuska laulun tämän kirjoittaa,
Tuo tuska kiinni saa
Kenet vaan,
Tuo tuska kiinni saa
Kenet vain haluaa

torstai 4. huhtikuuta 2013

Sätkii ja potkii

Olen suunnitellut voittavani ensi perjantain sätkii ja potkii -pelissä päävoiton. Päävoitto on niin suuri, että en tiedä mihin ne ikinäkään tuhlaisin. Hakemus siis vetämään ja samalla on kiva pohtia mitä sillä 39 miljoonalla tekisi.

Ensimmäinen miljoona menisi tiettykin autojen ja talon vaihtoon. Mutta koska pröystäily ei ole mun juttu, niin enempää en saisi tähän kulumaan. Eikä muuten olisi kiva olla pikkukaupungissa SE lottovoittaja. Eli tuhlata pitäisi siten, ettei kukaan huomaa mitään. Haastavaa.  Mutta mitä sitten? Töissä vois käydä ilmoittamassa vähän pidemmästä vuorotteluvapaasta. Reissata vois ja tehdä rahalla jotain hyvääkin. 

Ilta-Sanomissa oli listattuna nimiä millä tätä perjantain jättipottipeliä pelataan. Ei se nyt niin vaikeeta voi olla: Jyyräpotti, Sätkii ja potkii, eurokomposti, eurotsätti, eurosport, säkäpotti.

Mä teen oman hakemukseni netissä, niin ei tarvi huolehtia lausunnasta.

Mitäs sinä tekisit 39 miljoonalla eurolla? Sätkisitkö ja potkisitko? 

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Kuivia oravia ja tarttuvia tauteja

Vietimme pääsiäisenä naidun suvun puolelta synttärijuhlia. Kuten juhliin on tapana, minäkin olin oikein pukenut päälleni mekon ja korkkarit. Anoppi on tästä ilmestyksestä vielä näin päivien jälkeenkin hämillään. Kun on vielä kyse ihmisestä, joka ei osaa kehua, niin tilanne on entistä koomisempi. 

Juhlissa hän tuli kertomaan miehelleni, pojalleen, että kannattaa nyt olla varuillaan kun vaimosi näyttää tuolta. Kuulin tämän kommentin ja itselleni tuli lähinnä mieleen joku helposti tarttuva kuolemantauti, jota kannattaa varoa. Minulta anoppi kyseli mekon alkuperää ja kysyi, onko kenkäni ihan oikeaa mokkaa. Jossakin kieroutuneessa maailmassa tämäkin kai on olevinaan jonkinlainen kehu.

Eilen aamulla anoppi tuli lapsenvahdiksi ja jaksoi vieläkin samasta aiheesta. Miehen serkkujen vaimot kun on hänen miniäänsä verrattuna kuin kuivia oravia, eikä muotoja laisinkaan. Ja liian isoissa vaatteissakin vielä kehtasivat kekkuloida siellä juhlissa. Hän on vielä tästä huomiostaan muistanut kertoa kaikille tuntemilleen. Sääliksi käy kuulijaa. Ja niitä liian isoissa vaatteissaan ja huonossa ryhdissään juhlivia.

Tämän kaiken draaman olisi voinut vaikka välttää sanomalla, että näytät hyvältä ja hieno mekko. Minun mielialaani ei kohota se, että haukutaan kaikki muut. Jos nyt kerrankin ulkomuotoni sattuu anoppia miellyttämään, niin ei siitä nyt ihan näin isoa numeroa tarvitse tehdä. 

Veikkaan, että eilisen päivän aikana anoppi on ehtinyt raportoimaan asiasta Ruotsin sukua ja minun äitiäni. Toivottavasti se niissä raporteissaan osaa puhua asioista oikeilla nimillä. Eikä välttämättä viittaa mahdolliseen kevytkenkäisyyteeni.

Pitäiskö sitä useammin pyntätä itseään?


PS.
Anopilla oli juhlissa itsellään jokseenkin outo asu. Mieheni totesikin hänelle, että olet sitten oikein pääsiäismunateemalla liikenteessä. Ja ei, se ei ollut kohteliaisuus.

Huumaavaa huhtikuuta


Tarina päivässä jatkuu huumaavan huhtikuun myötä. Jään pohtimaan sielunmessua...

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Autoilijan pääsiäinen

Kiireinen pääsiäinen on takana. Luojan kiitos. Paluu arkeen.

Torstaina lähdettiin kotiseudulleni Satakunnan sydämeen. Autossa ei ollut sentin senttiä ylimääräistä tilaa, sen verran oli tavaraa mukana. Ja meillä on vielä aika tilava perheauto. Tosin itselläni taisi olla viitisen paria kenkiä mukana, mutta kaikki tarpeeseen ja käytettyäkin niitä kaikkia tuli. Lapset on mummulareissuista aina aivan innoissaan, hyvä kun ruokapöydässä näen niitä siellä. Vauhtia ja leikkejä riittää. 

Ehdittiin kyllä aikuisten kesken elokuviin, kummipojan synttäreille, koko perheen keilausturnaukseen ja vielä viettämään laatuaikaa isovanhempien ja siskon perheen kanssa. Lisäksi askarreltiin kutsukortteja. Sunnuntaina sitten hurautettiin Tampereen nurkille synttärijuhliin. Synttärijuhlista sitten taas kotiin Varsinaiseen Suomeen. 

Nämä pääsiäisen ajokilometrit alkoivat vähän huonosti, sillä auton dvd-soitin sanoi sopimuksensa irti jo lähes kotipihassa. Mutta tästä huolimatta meillä kaikki matkat sujui hyvin, ehkä jopa paremmin kuin normaalisti. Apukuskin ja jatkuvan sisäkkövuoron lisäksi luin kirjan melkein alusta loppuun matkojen aikana. Tylsää kuskille, mutta lukemiseni on ollut niin hävettävän vähissä, että jostakin sitäkin aikaa on nipistettävä.

Eilen ahkeraa siivousta ja pyykinpesua. Vaikka tokihan sitä hommaa jäi vielä tälle päivälle ja oikeastaan sitä kai riittänee loppuelämäksi myös.

PS.
Anoppi on taas ihan sekaisin. Siitä riittänee tarinaa vaikka huomiseksi.