Viherpeukalon vinkit

Kyllä tämä tästä varmaan tokenee? Vähän rakkautta ja substralia riittänee.

DIY istutuspöytä. Kaksi parhaat päivänsä nähnyttä Ikean Lackpöytää päällekkäin ja avot. Pöydänjalan alle saa näppärästi roskapussin ja välitasolle tarvikkeita. Harmi vaan, että tämän jälkeen ne nakattiin kaatopaikkakuormaan.

Alleille kyytiä

Kuten moni muukin, minäkin olen heiluttanut haravaa tämän viikonlopun aikana.

Se homma ei siistiin sisätyöhön tottuneille käsilleni oikein sovi, rakkoa tuppaa tulemaan. Eikä se oikein sovi päällenikään. Eilen vasta hoksasin, että koko pihaa ei tarvi saada valmiiksi vartissa. Eihän se toki mahdollista olisikaan, mutta yritys oli kova. Rauhoitin tahtia ja hetken jo ajattelin, että huomenna voi taas vähän haravoida ja maanantaina vaikka loput, jos jotain jää. Ja paskat, ei sitä nyt joka päivä aleta haravanvarressa notkumaan, eli vauhtia lisää.

Ei se koko piha valmiiksi tullut, vaikka kahteen pekkaan pihassa heiluttiin. Kyllästymisvaiheessa koottiin trampoliini ja lopulta tylsistymisen hetkellä lähdin ostoksille. 

Nyt on allit kipeinä...

Vihreä valinta

Olen ennenkin myöntänyt olevani puutarhurina aloittelija. Melkein voin väittää, että olen aloittelija vielä kymmenen vuoden kuluttuakin. Äitini tunnistaa kasvit tuosta vaan ja itse joudun aina niitä kasvien nimiä häneltä kysymään jatkuvasti. Puutarhurina haluan nähdä kauniita kasveja ja kerätä satoa, mutta mahdollisimman vähällä vaivalla.

Kun talomme oli rakennusvaiheessa, tuleva naapurimme kysyi, että mitä värimaailmaa olin ajatellut meidän pihaan. No, jotain vihreetähän mä olin ajatellut, eikös ne kasvit ja nurmikko yleensä vihreitä ole. Mutta tämä nyt jo nykyinen naapurimme olikin perehtynyt tähän asiaan vähän tarkemmin. Hän kun pohti, että mitkä kukat parhaiten sopii heidän sinisen talonsa sävyyn ja minkä värin hän valitsisi.

Nyt kun tuijottelen perennapenkkiäni, niin ymmärrän... Siellä on ne lilat, siniset, keltaiset ja punaiset kukat sikinsokin. Olisihan se hieno jos siellä kukkisi vain toisiinsa sopivia värisävyjä. Toisaalta taas, eihän luonnossakaan mikään ole niin yksivärisen tylsää. Ja alunperinhän suunnitelmissa oli jotain vihreää ja sitä sieltä ainakin löytyy. Näin jälkikäteen on helppo todeta, että koko perennapenkki on väärässä paikassa ja väärän mallinen. Mutta sen siirtäminen vasta hullua olisi. Hyvä puoli kuitenkin on se, että se on riittävän kaukana katsojasta (kadulta, kulkutieltä, rappusilta), eli rikkaruohot ei ainakaan pahimman kaihipotilaan silmään pistä.

Ja vaikka se perennapenkki ei väriharmonialtaan ole nyt kovin feng shui (voisiko se edes olla), niin siellä saa kaikki kukat kukkia. Jopa rikkaruohot joskus. Ei se vihreä siis niin kovin huono valinta ollut.

Kylläpä näyttääkin tylsältä kuvassa...

Raparperipiirakka nro. 7

Kesäkuu on mennyt raparperipuskaa harventaen. Sitä mukaa kun sahaan siitä oksia (sanotaanko niitä oksiksi?) niin sitä mukaa se puskee uutta vartta ja lehteä tilalle. Meillä on siis syöty raparperipiirakkaa ja -paistosta ihan urakalla. On tullut testattua muutamia reseptejä ja sitten vielä testattu uudelleen omalla tuunauksella.
Vielä kukaan ei ole sanonut, että ei kiitos enää raparperia ja tästä syystä olenkin jo selvitellyt, että miten sitä raparperia pakastetaan. Käsittääkseni raparperikausi alkaa olla loppumassa ja pitää toimia nopeasti. Voin sitten ensi keväänä heivata ne raparperit pakastimesta suoraan kompostiin, sillä epäilen ettei niitä oikeasti tule sieltä käytettyä. Vielä nyt ainakin  Kinuskikissan raparperimuffinsseja pitää ennen kauden päättymistä testata.

Tässä viimeisin versio raparperikakkua, vähän tuunattuna. Ehkäpä tämän raparperikauden voittaja!

Täytteenä siirappista raparperia ja päällä mantelirouhetta ja fariinisokeria raparperin kera.

Mietit ehkä missä on jätski tai vaniljakastike? No niin... Mies unohti ne kauppaan, vaikka oli nätisti listalle kirjoitettuna! Eikä lähtenyt takasin. Höh!

Vihainen puutarhuri

Perennapenkki on jo pidempään näyttänyt siltä, että kaipaisi hieman hoitoa. Esikoinen lähti isänsä kanssa potkimaan palloa ja prinsessa kaverilleen päätin tainnuttaa (no ihan vaan nukutin vaunuihin) minimiehen ja ryhtyä toimeen. Jossain kuvitelmissani olen aikoinani ajatellut, että ei se perennapenkki niin paljon hoitoa tarvi, mutta minun kyllä tarvii! Siellä kukoistaa enemmän rikkaruohot ja koska olen peruslaiska tyyppi, niin ne tosiaan saakin siellä kukoistaa. Perusteluna olen voinut vielä käyttää sitä, että kun lapset on niin pieniä, ettei jää aikaa rikkaruohojen nyppimiselle...siis huijatakseni kaikkia, etten muka olisi laiska.

Mutta se mikä sai minut vihaiseksi puutarhuriksi oli naapurimme teinipoika, joka päätti ajella mopolla tai kevarilla tai mikä kaksipyöräinen se nyt olikaan KOKO sen ajan mitä minä kitkin perennapenkkiä. Eikä se vaan ajellut pitkin teitä, vaan omassa pihassaaan ja kovaäänisesti. Kyllä meinaan sai rikkaruohot kyytiä kun oikein otti otsalohkoon! Eikö se tosiaan voinut lähteä jonnekin muualle ajelemaan ja miksei sen vanhemmat käskenyt sitä jo lopettamaan. Hieno kesäinen ilta pelkkää pärinää ja rätinää.

Viikon päästä pitää varmaan tehdä sama tehoisku rikkaruohojen kimppuun. Mistä sen teinin saa tilattua antamaan lisäpuhtia mun hommaani?

Ja meidän pojille tai tytölle ei kyllä ikinä osteta mopoa! Tai mitään kaksipyöräistä moottoroitua härveliä. Eikä kyllä mopoautoakaan. Eikä ne saa niitä itsekään ostaa! Ikinä!

Kokeilevaa puutarhanhoitoa

Otsikko ei nyt meidän tapauksessa tarkoita sitä, että kokeillaan uusia haastavia juttuja puutarhassa, vaan että meidän perheessä ihan perus puun kasvattaminen on kokeilevaa puutarhanhoitoa.

Suurimmat mokat on tapahtunut puutarhurin ohjeita noudattamalla. Takapihamme on aika tuulinen ja sinne halusimme puun, no puutarhuri suositteli meille rusokirsikkaa. Rusokirsikalla on kaunis kevätkukka ja syysväritys on näyttävä. No niitä ostettiin kaksin kappalein tuuliselle pihallemme. Kunnes ne kaivettiin sieltä ylös ja toinen sai yrittää elämää vielä uudelleen etupihan suojissa. Toinen oli siis jo täysin eloton. Nopean googlettamisen seurauksena selvisi, että rusokirsikka ei tykkää tuulesta. Mitenköhän juuri me eksyimme tämän valepuutarhurin puheille? Nyt kolmantena kesänään uudessa paikassa tuo jäljelle jäänyt rusokirsikka teki jo pari kukkaakin, eli siis toipumaan päin.

Kaikki istuttamani perennat on ainakin kerran jo vaihtaneet paikkaa, sillä enhän minä aloittelija osannut niitä istuttaa niiden kasvukorkeuksien ja kukinta-aikojen ja leviämisnopeuden mukaan. Aivan alussa kysyin äidiltäni, että mikä on rikkaruoho ja mikä taas perenna. Mies taas kysyy edelleenkin, että mikä kukka se perenna on ja minkäväriset kukat siihen tulee. Hän on siis edelleen pihalla. Itse muistan sentään joitakin jo nimeltäkin ja jaan mielelläni vaihtureita naapureiden ja muiden halukkaiden kanssa.

Ja sitten voi ihailla niiden kukkimista. Nyt kukkii jo ensimmäiset kevään ja kesän kukat:

Kevätkaihonkukka jo kukintansa loppumetreillä

Karkaava sammalleimu

Tulikellukka ja kesän ensimmäinen kukinta

Kirsikkapuun kukkaloistoa

Päärynäpuu nupullaan

Rusokirsikan tilalle ostettu pilvikirsikka ei oo niin tarkka olosuhteista.

Puutarhan kesä

Muistaakseni viime kesänä päätin, että jatkossa meille tulee vain pakolliset pari kesäkukkaa.

No, poikkesin pikaisesti kukkakaupassa ja kävikin niin, että meille tuli aika paljon kesäkukkia. Ja kun kerrankin olin siellä ajoissa, enkä juhannusviikolla, sain myös niitä mitä halusin. Enhän mä niiden nimiä muista, mutta keltaisia ja punaisia kukkia ja vähän valkoistakin. Käsittääkseni selvisin myös melko pienellä rahallisella uhrauksella, sillä kyllä ne viimeistään heinäkuun lomaviikoilla on kuivuneina purkeissaan, niin satasia en aio kukkakauppaan kantaa.

Bongasin vielä Plantagenista kesäkukkatarjouksen, pitää poiketa sielläkin. Sitten vaan odotellaan, että kukat kasvaa ja kukkii koko kesän.

Ryytimaan Liisa

Tänään on aherrettu ryytimaan kimpussa. Meillä ryytimaa käsittää kasvualueen, jolla kasvaa vadelmaa, mansikkaa, raparperia ja pensasmustikkaa. Nyt on kaikki mansikat kaivettu ylös, samoin vadelma on löytänyt uuden paikan. Viime kesänä koko ryytimaa näytti epätoivoiselta risteytysyritykseltä, kun pensasmustikan juurelta kasvoi vadelmaa ja mansikka yritti kaveerata liiankin kanssa vadelman kanssa. Mutta kuinka hyviä näistä yhdistelmistä olisikaan tullut?

Nyt kaikille tulee omat kasvulaatikot ja juurikankaalla yritetään estää leviäminen. Kovin on työläs homma, onneksi mies jaksaa vielä ainakin heilua lapion varressa. Nyt pitää jännityksellä odotella, että tuleeko tänä kesänä satoa. Ja tuleeko samalla ryytimaasta vähän kivemman näköinen. Havittelen läheisen heppatallin nurkilla lojuvaa tiilikasaa ryytimaani käytäviksi. Kun tontti on pieni, niin olisi kiva jos ryytimaakin näyttäisi edustuskelpoiselta. Tosin se tarkoittaisi, että jonkun (=minun) pitäisi myös huolehtia, että rikkaruohot ei olisi ne elinvoimaisimmat siellä. Ja kuitenkin se on vain ryytimaa...

Puutarha ei koskaan ole valmis, että tehtävää jää vielä ensi kevääksikin. Onni vai ei? Pitäisikö se joskus saada valmiiksi?

Nyt ruuanlaittoon ja ajattelin viimevuotisesta sadosta tehdä vielä mustikkapiirakan, kun sitä satoa vielä pakastimen perältä löytyy. Nam!

Viherpeukalo

Kevättä alkaa olla rinnassa ja tässä perheessä tuntuu puutarhaunelmat elävän enemmän mieheni ajatuksissa. Itseä kun vielä kiinnostaa seinänmaalaus sisätiloissa enemmän kuin ulkohommat. Tänään tarkastelin kukkapenkkiä sillä silmällä, mutta yhtään ei tee mieli laittaa käsiäni sinne jääkylmään maahan. Mutta kyllähän siellä vaan jo kukkii, että virallinen viherpeukalon titteli tänne suuntaan...

Aurinkoista keväänodotusta kaikille!