sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kiireisiä vuosia


Jos nämä nyt on niitä kiirevuosia, niin voisiko joku kertoa, että kuinka monta niitä vielä on luvassa? Koska ne oikein loppuu? Vastaukseksi ei huolita, että muutaman vuoden kuluttua jo kaiholla muistelet näitä. Uskon sitten kun näen.

Huono omatunto, väsymys ja kiukuttelu. Huono yhdistelmä. Varsinkin kun perheessä on toinen aikuinen joka on väsynyt ja kiukuttelee myös. Ja lapsilla jatkuva uhma ja kiukku.

Onneksi on ystävä, joka on samassa oravanpyörässä. Ettei se olekaan vain minä ja me, jotka osittain toki omien valintojemme kautta ollaan ajauduttu tähän tilanteeseen. Kiireisten äitien vertaistukiryhmä olisi paikallaan, mutta kun ne kiireiset äidit ei ehdi paikalle.

Pitääkö just mun olla (tai ainakin yrittää olla) se maailman paras äiti tai maailman paras työntekijä? Tällä hetkellä kun tilanne on se, etten tee mitään hyvin. Unohtelen ja jätän viime tippaan. Ja sitten on huono omatunto. Oli aiheena sitten pesemättömät pyykit, kaverisynttäreille ostamaton lahja tai palaverimuistion kirjoittaminen. Mitkä olikaan ne burnoutin oireet?

Yritän säilyttää huumorin... Kuopus, joka ei siis vieläkään nuku (saati syö) joka herää puolen tunnin päästä nukahtamisesta. Portaita ylös kiivetessä laulan itsekseni: 'tää on parasta just nyt- tää on parasta just nyt...' ja tänään ostin sohvatyynyn, jossa on tekstinä 'another day in paradise'. Jossain sisustusblogissa sen merkitys voisi olla joku muu kuin meillä, yes I speak sarcasm...

PS.
En mä niitä mussukoitani poiskaan antaisi, rakkaita murusiahan ne, mutta joskus vaan vähän väsyttää tämä kaikki.

PS. nro.2
Ja jotta syyllistäminenkin olisi vielä kohdillaan, miehellä on koulussa joku valmentaja joka on sitä mieltä, että vaimo ei anna tarpeeksi aikaa lopputyön tekemiseen. Kuulemma koulun loppuun suorittaminen vaatii joustoa myös kotoa. Olen tässä kolme vuotta joustanut kun mies on illat koulussa ja aina antanut aikaa lukemiseen ja tehtävien tekoon, että sanonko mihin tuollaisen valmentajan voisi tunkea?

PS. nro.3
Kyllä tää tästä vielä iloksi muuttuu. Eikö? Joohan?




keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kuukauden kertaus

Tästä tulikin odottamattoman pitkä ja ennaltasuunnittelematon blogitauko.

Saako valittaa kiirettä? No okei, se on jo niin nähty. Mutta tässä niitä mukamas syitä, miksen ole ehtinyt tekemään yhtään mitään.

1. Ensinnäkin se henkilökohtainen iso juttu. Valokuvanäyttely. Se avautui syyskuun loppupuolella ja on esillä loppuvuoden. Joskus keväällä taisin sanoa, että kaikki jotka omistavat kameran voi pitää valokuvanäyttelyn ja nyt se sitten on omalta osaltani totta. Tokihan meidän koko valokuvausryhmä on saanut kuvansa näytille, omia kuvia on esillä viisi. Ei niitä mielestäni parhaita otoksia, mutta näillä mennään. Tämä aiheutti paniikkia, jännitystä ja kihelmöintiä. Once in a lifetime -juttu. Ei välttämättä tämä näyttely, vaan se, että se on se ensimmäinen näyttely.

2. Harrastusrumba. Meillä (=lue lapset) harrastavat tällä kaudella jääkiekkoa, partiota, ringetteä ja joukkuevoimistelua. Illat on täynnä, vaikka mies on ilmeisesti koulunsa jo käynyt ja on siis iltaisin osana tätä rumbaa. Esikoisen into sekä jääkiekkoon että partioon on huimaa. Prinsessan into ringetteen on vähän niin ja näin. Tänään se on maailman paras harrastus, mutta huomenna tekisi mieli lopettaa koko homma. Joukkuevoimistelu taas on joka päivä huippujuttu. Ota näistä sitten selvää. Oma harrastus, valokuvaus, on taas ohjelmistossa. Vaikkakin missaan tunteja kohtalaisen reippaasti muiden kiireiden takia.

3. Työ. Vaatimukset, odotukset ja työpäivän tunnit ei täysin kohtaa. Ja terveisiä Tanskasta, missä tätä nyt kirjoitan. Työreissulla, kaukana murusista ja pyykinpesukoneesta. Eikä ole huono omatunto, vaikka matkasuunnitelmani oli sen verran joustava, että tänään on mittariin kertynyt 20 000 askelta, melkein kaikki turistina olemisesta.

4. Aikataulutettu vapaa-aika. Syksy on ollut myös muuten kuin harrastusten ja lasten harrastusten myötä vahvasti aikataulutettu. Ihan aikuistenkin menoja on mahtunut mukaan, eikä vielä loppua näy.

5. Läksyt. Esikoinen, neljäsluokkalainen ja Prinsessa, ekaluokkalainen. Meillä edelleen käydään joka ilta läpi läksyt ja neljäsluokkalaisen kanssa niihin saa jo tovin kulumaankin. Harjoitellaan ruotsin ja englannin sanoja, opetellaan niityn kasveja ja kertolaskuja allekkain. Prinsessa tosin tekee läksynsä (yleensä vielä oikein) eikä anna koulunkäynnin häiritä hauskanpitoa. Toisin kuin isoveljensä, joka itkee epäpuhtaasti soivaa nokkahuiluläksyä.

Eiköhän siinä ollut jo tarpeeksi.

PS.
Eipä ole kotona pahemmin tullut katsottua televisiota, osittain ettei ole ehtinyt, mutta myös siksi ettei sieltä oikein mitään katsottavaa tule. Näyttää olevan sama ongelma tanskalaisessa telkkarissa...