Viimeiset rutistukset

Loma koittaa jo ylihuomenna. Vaikka vahvasti epäilin, niin ehkä se loma kuitenkin ehtii ennen burnoutia. Tiukalle se kyllä menee. 

Lomasuunnitelmat on aika vähissä, mutta eiköhän ne tästä vielä selkene. Miehen kanssa on yhteistä lomaa vain kaksi viikkoa ja ne on totutusti loman suorittamista. Ainoa suunnitelmani on napata äiti kainaloon ja lähteä Pohjanmaalle sukuloimaan. Omaa sukuani välillä. Ja onhan tietenkin se pakollinen purjehdusloma myös tulossa, ei mitään pakkopullaa sekään.

Ennen lomaa pitäisi kuitenkin saada työt siihen malliin, että voi lomailla. Optimistina olen myös päättänyt saattaa kodin lomakuntoon jo ennen loman alkua, eikä siten, että loman ekat päivät putsaan kaappeja ja kotia. Tokihan se, että olen jo aloittanut siivouksen tarkoittaa myös sitä, että johan se loman alkuun mennessä ehtii samanlaiseksi 'juoppojen pesäksi' koko tölli.

Eilen kulutin lähes kaksi tuntia Prinsessan huoneen kimpussa ja yritin ymmärtää kuusivuotiaan järjenjuoksua. Kuuntelin Robinia päästäkseni tunnelmaan. Olen itse ollut niin sotkuinen lapsena (ai kuinka niin vain lapsena?), että saan nyt maistaa täysin omaa lääkettäni. 

PS.
Haussa on perhe tai useampi perhe, jonne voisin ovensuulle tipauttaa vaatekasseja. En mä minnekään kirpparille taaskaan tule ehtimään...

Rohkaisevia sanoja

Meillä oli viikonloppuna naidun suvun juhlat. Kutsussa ei tietenkään ollut mainintaa miten juhliin tulisi pukeutua, mutta kyseisen suvun kanssa juhlineena tiedän, että kutsu viettämään kesäpäivää tarkoittaa vähintään tummaa pukua. 

Ihan ääneen miehelleni pohdin, että onkohan se vihreä mekkoni liian hieno sinne juhliin. Mies totesi: "Ei, ethän sinä näytä hienolta mekossa".

Se vihreä mekko on hihaton. Johon mieheni katsoi tarpeelliseksi kommentoida: "Onhan sulla jotkut hihat siihen? Sun käsivarret ei taida olla ihan tarpeeksi ruskettuneet siihen ilman hihoja."

Matkalla juhliin, vihreä mekko päälläni, mies toteaa, että "ai, sulla ei ole sukkahousuja. Olisiko pitänyt laittaa jotain itseruskettavaa sääriin?"

Anopin piikkiin menee tämäkin, mistä muualtakaan olisi moista oppinut hänen poikansa.

PS.
Kun päästiin juhlapaikan pihamaalle, viereisestä autosta nousi pariskunta farkuissaan. Hetken jo mietittiin, että olla ylipukeutuneita. Mutta niin se vaan oli, että joku muukin oli mennyt siihen 'tervetuloa viettämään kesäpäivää' -halpaan. Me oltiin joskus ne yhteisen talvipäivänvieton alipukeutuneet tyypit. Kuinka hankalaa se on kertoa kutsussa siitä mikä on juhlien aihe ja pukukoodi.

Turkulaisia tapoja

Meitä on työpaikallani kaksin kappalein Satakunnasta tänne Varsinais-Suomeen ponnistaneita. Ihan vielä saman kylän kasvatteja ollaan, mikä on jälleen osoitus siitä kuinka pieni maailma onkaan. Tätä turkulaista elämänmenoa olen minäkin jo seurannut läheltä yli kymmenen vuotta ja tämä toinen ex-satakuntalainen varmasti 30-vuotta. 

Työpaikalla sitten ryhdyttiin suunnittelemaan iltaa, joka vietettäisi vahvasti jokilaivoilla istuen. Alkusuunnittelussa osallistujia oli innokkaat 15. Pikkuhiljaa porukka väheni kahdeksaan. Kuinka ollakkaan kun päivä lähenee, ei meitä osallistuja ole kuin kaksi ex-satakuntalaista. Moneen kertaan on muistutettu ja varmisteltu, oltu innostuneita. Mutta sitten tapahtuu jotain, ja se siitä.

En nyt sen kummemmin kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta tuttavani huomautti, että ainahan turkulaiset tekee niin. On innoissaan osallistumassa mukaan, eikä yleensä edes ilmoita (tai sitten viime tipassa) ettei pääse osallistumaan.

Kotona ilmoitin, että lähden työkavereiden kanssa jokilaivoille. Mulla on sitten tasan yksi työkaveri ilmeisesti. Joku poisjääneistä ehdotteli jotain toista päivää, että sitten mennään. Joo, ihan sama. Siellä me taas oltaisi satakuntalaiset keskenämme. Mennään muuten nytkin, vaikka sitten ihan kahdestaan.

Vastaväitteitä otan vastaan oikein mielelläni. 

Miehen suru

Työkaverin (mies) isoäiti kuoli yllättäen. Ikäähän nyt oli kertynyt jo kahdeksankympin päälle, mutta kuitenkin perusterve mummo hän oli. Alkuviikosta oli sairastunut äkisti ja torstaina sitten kuoli. Työkaveri kertoi asiasta jo alkuviikolla ja sanoi rauhallisesti odottavansa poisnukkumista. Ja torstaina hän kertoi, aivan kuin minkä tahansa asian, että isoäiti on nyt sitten kuollut. 

Ja minä oon järkyttynyt. 

Olin jo järkyttynyt kuullessani kuinka yhtäkkiä se elämä voi kääntyä, että perusterve on yhtäkkiä vuoteenomana ja omaiset odottaa kuolemaa. Optimistina tässä vaiheessa vielä taisin sanoakin, että eiköhän se mummo sieltä itsensä vielä terveeksi saa. Ilmeisesti realistityyppi on tämä kollegani, hän totesi, että olisi varmasti parempi jos saisi lähteä nyt rauhassa. 

Kun sitten tämä tieto kuolemasta kerrottiin, olin taas aivan järkyttynyt. Isoäiti! niitä ei kenelläkään ole liikaa ja iästä huolimatta se on suuri menetys. 

Mutta se on ilmeisesti miehen suru vähän erilaista. 

Tai sitten minä oon vaan mahdoton nyyhky.

Kesälukemistoa

Käytiin miehen kanssa ostamassa juhannukseksi kasa pokkareita. Hyvä tarjous, kolme kirjaa 12 euroa. Mies löysi nopeasti omansa, minä en. 

Alahyllyltä sitten bongasin kirjan, jossa luki että maailmansuosion saavuttanut trilogia. No kappas, korkkarin kuva kannessa (=naisille suunnattu) ja kaikki trilogian osat löytyi. Otin ne. 

Juhannuksena sitten sivulle viisi päästyäni oli pakko lukaista se takakansi. 'Parempaa kuin Fifty Shades of Grey'. Okei, no se selitti sen, miksi laukeaminen käsiteltiin jo sivulla viisi.

Mutta näin trilogian kaksi ensimmäistä osaa lukeneena totesin, että pitääköhän vielä tutustua siihen Fifty Shadesiinkin, kun tätä kerran siihen verrattiin. Ja joo, aion lukea sen kolmososankin. Aika tarkkaan selostettua jyystämistä näissä toki on, mutta ihan punastelematta olen selvinnyt. Vaikka ensimmäiset kerrat kun tekstissä tuli vastaan sana k-ulli, niin melkein teinimäisesti tirskahdin nauruun. Ei kuulu sanavarastooni. Sekin on käynyt mielessä, että jos noinkin useasti pystyy harrastamaan seksiä, niin kävely ei voi onnistua. Ainakaan tosielämässä.

Trilogia on siis Silvia Dayn Crossfire: Sinusta paljastettu, Sinusta heijastettu ja Sinuun kiedottu. No okei, kertoohan kirjat nimetkin jotain, mutta ei tullut kiireessä edes mieleen... 

Ja mies on kovasti ollut kiinnostunut myös kirjan tapahtumista. Prinsessa, joka opettelee lukemaan on muutaman kerran tullut tavailemaan sanoja viereeni. Juuri niitä sanoja joita voi sitten ekaluokan opelle kertoa osaavansa: nänni ja orgasmi.

Lakatut varpaankynnet

Ennen tätä uutta talvea, silloin kun oli lämmintä, marssin töihin varvassandaaleissani. Oikein näppärät kesäkengät, ei hiosta ja saa nopeasti potkaistua vielä pois jalastakin pöydän alle. No sitten tuli Turun Sanomat ja väitti, ettei ne ole millään tapaa työpaikalle sopivat jalkineet. Vaihdoin korkkareihin.

Sitten seuraavaksi tuli Iltapäivälehti, joka sanoi, ettei avonaisia paitoja saa pitää työpaikalla. Määrittele avonainen? Samassa lehdessä sanottiin, että hihattomat paidat ja sortsit on ehdoton nounou. Ettäs tiedätte tekin!

Mitä seuraavaksi? Olisiko sellainen koko naaman peittävä huivi, ettei vaan paljasteta liikaa?

PS.

Mulla oli sentään lakatut varpaankynnet...

Ryppykriisi

Harjoittelin keski-ikää käymällä Siltsun keikalla. 

Ihmishavaintoja osa 1: Onko se tosiaan niin, että me blondit rypistytään aikaisemmin kuin brunetet?

Sanoisin, ettei ole kovin reilua.

Ihmishavaintoja osa 2: Sukat sandaaleissa on ilmeisesti kuuminta hottia. Myös naisten korkkarisandaaleissa.

Sanoisin, etten halua edes olla muodikas.

Aktiivisuutta ranteessa

Sain tosiaan äitienpäivälahjaksi aktiivisuusrannekkeen. Siitä huolimatta, että mielestäni mieheni ei tarvitse ostaa minulle äitienpäivänä lahjaa, sillä en ole hänen äitinsä. Mutta muisti nyt kuitenkin, että olin tätä havitellut.

No ihan on soiva peli. Näyttö tulee entistä punaisemmaksi mitä pidempään olen liikkumatta, laite määrittää joka päivälle askeltavoitteen (tänään vain 5835) ja joka päivä vähän enemmän kuin eilen. Ja hemmetti, kyllähän se päivän tavoite on saatava kasaan. Aika helposti se tuleekin ja lisäaskeleita saa näppärästi ottamalla pikku happihyppelyn vielä illalla. Ekana iltana oli pakko kävellä vielä 50 askelta ympäri kotia, että tuli 15000 askelta täyteen. Minut on siis aktivoitu.

Mikä kuitenkin mielenkiintoisinta ja muistaakseni se alkuperäinen syy tämän laitteen tahtomiseen oli unen tarkkailu. Kun aamulla herää aina väsyneenä, miettii että onko nukkunut ollenkaan. Ja nyt tämä laite kertoo, että olen kahtena edellisenä yönä nukkunut varmaan yhteensä puoli tuntia rauhallista unta. En tiedä mitä siellä sängyssäni öisin tapahtuu, mutta paikallaan en ainakaan pysy. Enkä tee tällä tiedolla mitään. Vaikka kuinka päättäisin, että nyt nukutaan, niin silti herään väsyneenä. 

Mitäköhän keksin sitten seuraavaksi... Vaikka epäaktiivisuusrannekkeen, joka mittaa sohvalla röhvättyä aikaa ja asettaa levolle tavoitteet. Eikai liiallinen aktiivisuuskaan hyväksi ole. 

Tämä laitteeni on Garminin Vivofit, eikä tämä ole maksettu mainos. Oletettavasti lahjarahat on siltä yhteiseltä tililtämme.

Vapaaehtoisuudesta, jälleen kerran...

Jääkiekkohan on tunnetusti niitä kalleimpia harrastuksia, mitä lapselleen voi tarjota. Olikohan ratsastus ja taitoluistelu siellä samoilla hinnoilla nekin. Kuitenkin, esikoisen jääkiekkojoukkue on tähän asti kerännyt melko maltillisesti vanhempien rahoja ja osittain on pyritty tietenkin kattamaan kuluja esimerkiksi talkootyöllä.

Talkootyö, my ass! Meillä on ollut nyt viidet talkoot joihin kaikkiin minä olen osallistunut. Sekä itse Arjen Sankari myös ainakin neljät talkoot käynyt kanssani rehkimässä. Ekalla kerralla meitä oli koossa kymmenen, toisella kertaa kahdeksan ja tällä kertaa meitä onkin enää viisi. Joka kerta käy niin, että paikallesaapuvista puolet sanoo, että mun pitää sitten lähteä tunnin päästä ja toinen puolisko kysyy, että eihän tässä vaan tule hiki. On tullut hiki ihan joka helvetin kerta. Tällä kertaa hiki tulee jo ajatuksesta, että porukkaa on niin vähän.

Tietenkin talkoiden tuotto käytetään ihan jokaisen mussukan eduksi ja olin kauden alussa ehdottomasti sitä mieltä että näin sen pitää ollakin. Mutta jumalauta en ole enää! Tälläkin kertaa aluksi ilmoittautuneita oli tasan kolme: joukkueenjohtaja, minä ja Arjen Sankari. Vimmaisten soittokierrosten jälkeen saatiin kaksi käsiparia lisää. Kyllä tulee niin hyvä mieli tästä talkooTYÖSTÄ, varsinkin kun miettii niitä jotka vain kuorivat kermat päältä.

Hyväksyttäviä syitä olla osallistumatta on mielestäni esimerkiksi vakava sairaus, esimiehen allekirjoittama todistus työvuorosta tai -matkasta sekä kuolema. 

Vai pitäisikö itse vaan opetella sanomaan vihdoin se EI. Ja nuolla itsekin kermat kakun päältä.

Never say...

Mulla on huomenna taas 'ei ikinä enää' -kutsut. Siis ne, joista viime ja sitä edellisellä kerralla päätin, ettei meillä ikinä enää myydä yhtään vaatekappaletta saati sisustusromua.

No huomenna myydään rättejä.

Ja koska päätökseni ei oikein pidä, olen liittänyt kutsuun viininlipittämisen sekä ilmoittanut ettei ostopakkoa ole. Mies ja lapset on bookattu mummilaan, että ehkä tästä tuleekin 'ainakin kerran vuodessa' -kutsut. Yritys ainakin on kova.

Tai vaihtoehtoisesti otan lisätunteja siihen miten sanotaan EI.

Naamakirjasta

Jos näkemyksesi Facebookista on pelkästään negatiivisia, ei kannata jatkaa lukemista.

Tykkään Facebookista. Se helpottaa kummasti yhteydenpitoa ja pysyy näinä kiirevuosina vähän edes perillä mitä kaukaisemmillekin kavereille kuuluu. Periaatteeni on, että naamakirjakamut on (olisi) kaikki sellaisia, joiden kanssa voisin pysähtyä kadulla juttelemaan jos törmättäisi. Sellaisia, joiden elämästä ja ajatuksista olen ihan oikeasti kiinnostunut kuulemaan.

Olen oikein kuluttanut aikaani naamakirjassa ja yrittänyt selvittää, ketkä ns.ystävistäni on blokannut päivityksensä näkymästä minulla. Koska en näe mitään järkeä moisessa, haluaisin ensin tehdä selväksi, että tulen blokkaamaan omat päivitykseni näiltä mukamas-kavereilta ja jättäisin valinnan mukamas-ystävyytemme jatkumisesta näille blokkaajille.  Mutta mistä minä tiedän onko tyyppi vain hiljainen naamakirjailija vai estänyt minua näkemästä mitä hänen elämäänsä kuuluu?

Oma filosofiani asian suhteen on se, että ne asiat joita sinne naamakirjaan kirjoitan ja jaan, on sopivaa materiaalia kaikille fb-kamuille. Enkä hyväksy kavereiksi niitä, joiden kanssa en halua elämääni jakaa. 

Tiedän vasta yhden tyypin joka minut on blokannut ja ymmärrettävästä syystä, olen hänen esimiehensä. Mutta miksi edes pyysi minua kaveriksi? 

Ehdotuksia otetaan vastaan, miten ne blokkarit löytyisi helposti.

Kaapista ulos

Tulin kaapista ja lisäsin Blogger -profiilin kuvan. Eihän tuo minusta pahemmin paljasta, mutta kivempi kuin se haamuhahmo.

Eilen vietettiin synttäreitä, kuopus on jo kaksivuotias!

Kuvaushetkellä kuopus odottelee, että äiti saisi jo kuvattua, että päästäisi puhaltamaan. Kirja on kuvassa siksi, että se tuli vähän kaukaisimmilta kummeilta synttärilahjaksi ja halusin heille lähettää kuvan kummilapsesta, kakusta ja lahjasta. Solsidanin katsojille ehkä tuttu tuo kirja, Mickanin kirjoittama lastenkirja. Hauska, varsinkin näin äidin mielestä. 

Saman kuvan linkitin jo Facebookkiin ja sain puhelun, että miten olen saanut tuosta suklaakuorrutteesta noin tasaisen. Joo, olin itsekin todella yllättynyt että onnistui noin hyvin. Salaisuus lienee siinä, että otin kakun sieltä pakastekaapin perältä ja kuljetin kotiin vaaka-asennossa. Ensi viikolla saan ainakin pari kakkua leipoa, joten oikaisin nyt.

Kolmen kimppa

Sille, joka on päätynyt tähän blogiin hakusanalla 'mies haluaa kolmen kimppaa', niin tuleppa kertomaan mistä täältä löytyi siihen vastaus.

Itse kun en muista omalta mieheltäni tuollaista toivetta, saati toteutusta. 

PS.
Kovasti haluaisin laittaa hymiön perään. Mutta luin jostakin bloggaajasta, joka ei pidä hymiöitä sisältäviä blogitekstejä juuri minään. Olkoon sitten, pienestä sekin on kiinni.

Onnellinen vahinko

Otsikosta voisi päätellä, että olen raskaana, mutta kyse on paljon tylsemmästä jutusta. 

Nimittäin bongasin nettikaupan alesta harmaan villakangastakin, joka oli 85% alennuksessa. Jäljellä oleva ainoa koko kuulosti minulle ehkä hieman pieneltä, mutta koska sitä tulee näin hyvään tarjoukseen yksikään takki jonka ulkonäöllisesti kelpuuttaisin, otin riskin. Ainahan sitä voi laihduttaa... Tai ainakin myydä sen eteenpäin.

Kun takki sitten reilun pari viikkoa oli maannut postissa, muistin eilen hakea sen. Sehän oli just hyvä ja sellainen mitä olin hakenut. Näkkileipädieettikään ei ole pakollinen, jotta takkia voisi käyttää. Kerrankin kannatti olla Sulo Vilenin kaltainen, kun sain halvalla.

KVG

Yritän hakea inspiraatiota seuraavaan valokuvauskurssin kotitehtävään, joka on omakuva. 

Kun Googleen kirjoittaa hakusanaksi sanan omakuva, ensimmäiseksi vaihtoehdoksi tulee porno ja seksiomakuvat sekä paras pimppi. Herää kysymys, että millaisia kuvia se opettaja meiltä oikein odottaa, hänen ehdotuksensa nimittäin oli laittaa tämä teksti googleen.

Toinen kysymys tietty herää, että onko tuo paras pimppi -juttu joku kilpailu ja millä kriteereillä se sitten valitaan. En ottanut nyt selvää, sen verran painaa dead linet päälle.

Esikoinen sai juuri koulun ryhmätyössä tehtäväksi etsiä netistä valokuvat heidän esitykseensä. Mitäköhän sieltä löytyy...KVG!

Kiirekiire!

Viime viikot on ollut kiirettä sekä töissä että kotona. Lisäksi kotona hajosi reititin, joten nettiyhteys on ollut viikon verran kateissa.

Tällä viikolla vietin kaksi päivää Oulussa työreissussa. Päällimmäisenä mieleen jäi oululaiset todella kohteliaat taksikuskit. Niin hyvin ne työjutut sitten menivät. Keskiviikkona oli paluu toimistolle ja ilta sujui näppärästi jumppa- ja jääkiekkokimppakyytien kuskina. Sekä lettupannun äärellä. Eilen torstaina sitten varastin itselleni omaa aikaa ja aloitin valokuvauskurssin. Huonolla omatunnolla siitä, että lapset on taas mummin hoidossa ja että yleensäkin äidillä on jotain omaa. Tyhmää, tiedän. Mutta silti se vaan tuntuu siltä. 

Tänään meillä on pikkujoulut ja lapset taas mummilassa. Vuoden ekat pikkujoulut kuitenkin. Porukan kanssa nähdään kyllä ravintolassa, mutta meille tulee yöpymään kahdeksan entistä opiskelukaveria. Arvatkaa kuka meillä on viimeisen viikon aikana siivonnut? Töissä juhlitaan tänään synttäreitä ja palaveerataan uudistuvasta organisaatiosta, taitaa siellä joku myöhästynyt kvartaalipalaverikin vielä olla. Ai, että lähden aikaisin kotiin ja siivoan... Pitänee huolehtia tyyppien humalatilasta ja pitää valot himmeällä.

Tuosta valokuvauskurssista tulette vielä kuulemaan ja ehkä jopa näkemäänkin. Mikäli siis oppi menee perille, eikä kamera lennä pihalle. Hieman hermoja koettelee myös se, että kurssilaisten taso on aika vaihtelevaa. Yksi tyyppi ei saanut juuri ostamaansa kameraa edes päälle, ennenkuin opettajamme pyysi hänen kaivamaan akun esiin sieltä myyntipakkauksesta. Voihan se siis olla, ettei se olekaan minun kamerani joka lentää pihalle...

Kiire ei helpota, mutta ainakin netti toimii. Nice to see you again!

Vuoden eka

Blogilomani on kestänyt jo viikon. Aika paljon on lukematonta ja jos vaikka joskus viikon aikana karkasinkin jonkun kommenttilootaan, niin entäs sitten? Ei tää ihan tarkoituksellinen loma ollutkaan. 

Ihana arki siis koitti, kaksi päiväkotiin, kaksi töihin, kaksi kouluun (toinen päiväksi ja toinen illaksi). Aamu jo alkoi kaaoksella hanskojen etsinnällä ja takkujen suoristuksella, mutta selvittiin. Saadaanpa vähän ryhtiä tähän elämään, vähän aikaisemmin äitikin nukkumaan ja pussit pois silmien alta.

Mites ne uudenvuodenlupaukset? Joo laihdutan. Ja sitten kerään ne kilot takaisin. Opettelen uuden kielen. Ja unohdan sen sanat yhtä nopeasti kuin opinkin. No ei, mun lupaukseni on tehdä enemmän niitä asioita joista minä tulen iloiseksi. Onneksi tulen pienestäkin onnelliseksi. Se on tuo rahapussi ja aika, jotka tulevat vastaan suuremman onnen etsimisestä. Tokihan voin sitä perhettäkin huomioida, mutta jos äiti on iloinen, niin eikös perhekin siinä vähän ainakin voita. Vaikkakin eilen vaihdoin siivouksen kuopuksen kanssa ulkoiluun, että siinähän se perhe sai nauttia iloisesta äidistä sotkun keskellä.

Mikä on sinun uudenvuodenlupauksesi?

Win-Win

Tehtiin työkaverin kanssa kimppalotto. Suunniteltiin, että voittorahoilla ostetaan jostain keskustasta tai Aurajokirannasta kiva toimistotila ja vietetään sen jälkeen päivämme siellä. 

Tietenkin suunnitelmiin kuuluu myös se, että kumpi käy ensin irtisanomassa itsensä, meillä kun on sama esimies. Ja kertooko se toinen irtisanoja totuuden vasta sitten, kun esimies on tehnyt jo suunnitelmat, mitkä kaikki työt siirtyy sille joka ei vielä ole ehtinyt irtisanoutua.

Siellä meidän toimistossa sitten näpyteltäisi koneita (surffattaisi netissä) kaikki päivät, käydään pitkillä lounailla ja työmatkoilla vain mielenkiintoisissa kohteissa. Tämä olisi mielenkiintoista ehkä parin kuukauden ajan ja sitten keksitään joku älytön idea alkaa myymään vaikka selänrapsuttimia ja tehdäänkin konkurssi jo seuraavana vuonna.

Olisiko siis parempi olla voittamatta? Jos kuitenkin keksitään joku parempi homma, siten että jotain tekemistä olisi muttei mitään liian stressaavaa. Yhtään killinkiä ei voittorahoista menisi onnellisuuskouluttajalle tai työyhteisökonsultille. Eikö menestys kolkutakin nurkan takana, jos sitä ei aktiivisesti halua ja tavoittele? Jouduttaisi ehkä palkkaamaan sihteeri.

Palataan sitten maanantaina asiaan miten tässä kävi. Tämä minun työaviomieheni (joksi se vihitty mieheni häntä kutsuu) lupasi viikonloppuna jo katsella niitä mahdollisia toimistotiloja.

PS.
Tänään on BB-tyyppiset pikkujoulut (humalatiloja, kyräilyä ja selkäänpuukotusta). Osallistujat on vähentynyt 22 neljääntoista.

Hihityttää...

Vaikka niin kovin epäilevästi suhtauduin eiliseen iltaan, niin olihan mulla ihan hauskaa.

Enkä voi olla hihittelemättä alle kolmekymppisen miesalaiseni parin paukun jälkeen esittämälle kysymykselle: 'hei ihan oikeesti, onko sulla silikonirinnat?'

Sen vaan sanon, että kumpa olisikin. Tuo maan vetovoima kun ei niihin niin vaikuttaisi... Nyt takaisin toipumaan.

Pikkujoulut hiekkalaatikolla

Vaikka onkin nyt se tämän illan naamiaisasu hanskassa, niin ajatukset meneekin jo tuonne ensi viikon perjantaihin. Silloin vuorossa on toinen vastaava ilta, ilman naamiaismenoja tosin. (HUH!)

Mutta silloin paikalla on 22 henkilöä, joista: 
* Rouva A:ta kukaan ei voi sietää. Tämä saattaa vaikuttaa jopa osallistujamäärään.
* Neiti B:tä kukaan ei jaksa kuunnella. Tämä saattaa vaikuttaa osallistujamäärään.
* Rouva C kiukuttelee kaikille, josta syystä kukaan ei halua viettää hänen kanssaan aikaa. Saattaa vaikuttaa osallistujamäärään.
* Herra D kuulemma haisee pahalle.
* Rouva E ei tule toimeen neiti F:n, rouva G:n eikä neiti H:n kanssa, eivät ole puheväleissä.
* Neiti F ei tule toimeen neiti X:n kanssa. Eivät edes tervehdi.
* Neiti I kokee, että rouvat J ja K kiusaavat häntä. J ja K kieltävät näin tapahtuvan. 
* Rouva C:llä, neiti B:llä ja Neiti F:llä on ongelmia alkoholin kanssa (oma vahva epäily).
* Rouva L vihaa työnantajaa (ja pomoa siinä samalla) käynnissä olevien yt-neuvottelujen vuoksi. Eikä jätä sitä kertomatta.
* Rouva M ei koskaan oikeastaan puhu mitään.
* Rouvat N ja O ovat osa-aikaeläkkeellä, osaavat ottaa siitä ilon irti.
* Herra P:n käytöstavat ällöttävät Neitejä ja Rouvia, eivätkä jätä sitä kertomatta.

Ainiin, meinasi unohtua:
* Rouva E ja Rouva C ovat haudanneet sotakirveensä ja tulevat toistaiseksi hyvin toimeen. Juhlien jälkeen tilanne voi olla taas eri.

Ja jäihän siitä pari ihan normityyppiä, joista ei tarvitse erikseen mainita.

Sitä vaan kysyn, että mihin vielä tarvitaan Big Brotheria. Kyllähän tässä hiekkalaatikkoleikissä on ihan riittävästi taas draamaa toviksi. Itsehän sitä voisi vain ottaa viinilasin käteen ja hyvän asennon tuolilla ja nauttia näytelmästä.

Harmi vaan, että sama leikki jatkunee taas näiden juhlien jälkeen. Sitten pitää kestää ilman viiniä. 


PS.
Saattaa olla, että meni rouvat, neidit ja aakkosetkin sekaisin, mutta you got the point?