maanantai 31. maaliskuuta 2014

Pikakelaus

Se on niin trendikästä vedota kiireeseen, joten vetoan minäkin. Siksi siis viimeisimmästä postauksesta on mennyt jo kymmenen päivää. 

Pikaisesti mennään nytkin:

1. Mikäli lapsesi saa väkivaltaisesta käytöksestä kaksi tuntia jälki-istuntoa, niin jälki-istunto istutaan a) heti seuraavana jälki-istuntopäivänä (perjantaisin) vai b) perheen yhteisen lomamatkan (lähtö lauantaina) vuoksi kolmen viikon päästä? 

2. Jos kolmasluokkalaisen poikasi luokkakaveri tuo salaa kouluun näytille kuula-aseen, niin voiko lapselle sanoa, että vaihtaa kaveria? 

3. Ystäväsi, jonka kanssa olet yrittänyt sopia treffejä jo pidemmän aikaa, lähettää sinulle viestin. Viestin sanoma suoraviivaistettuna on, että nähdään ohimennen sitten syksyllä. Pitääkö tästä ymmärtää, että a) tyyppiä ei vaan kiinnosta vai b) kiireitä sitä on muillakin. (Ihan ainako, for real?)

4. Onko tämä burnoutin oire: raivostuttaa niin paljon, että alkaa naurattaa?

Sitten vielä pikaisesti noista hallituksen päätöksistä:

Meillä on kolme lasta, asumme pankin vahvasti omistamassa osittain sähkölämmitteisessä talossa kaukana julkisesta liikenteestä ja käymme omalla kahdella bensaa kuluttuvalla autolla töissä. Tähän ei varmaan tarvi sanoa muuta.

Paikallispolitiikkaa: 

Koulujen aamu- ja iltapäivätoimintaa ollaan muuttamassa täyskatteiseksi. Eli kun käytät, niin maksat kaiken toiminnasta aiheutuvan kulun. Säästö olisi vuosittain 30 000 euroa. Samaan aikaan nostetaan valtuuston ja hallituksen jäsenien kokouspalkkioita. Tärkeysjärjestys ensin.

PS.
Vastaus kohtaan yksi: Superpojan perheessä vaihtoehto B.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Sohvan vankina

Se, että kaikilla on koko ajan kiire on aika ärsyttävää. Etenkin se, että asiasta mainitaan toistuvasti. Tätähän minäkin harrastan. Valittelen, kun en ehdi tekemään mitään saati sitten vain ottamaan rennosti. Joka päivä on kiire, viikonloput on varattuna melkein kesään asti.

Maanantaina iski kuopukseen flunssakuume. Siinä sitten makasin sohvalla tulikuuma kuopus kainalossa ja olin vaan. Vaihtoehtoja ei pahemmin ollut, aina kun yritin lähteä paikalta, kuopus havahtui hereille ja huusi kunnes pääsi takaisin kainalopaikalleen. Pari kertaa onnistuin sen verran, että sain pesukoneen päälle. Aika pitkään siinä meni, että odottelin ja toivoin kuopuksen nukahtavan riittävän sikeästi, että voisi tehdä sitä tai tätä, niitä juttuja joita ei viikonloppuna ollut ehtinyt. Jossain vaiheessa oli pakko alistua ja pitikin pitkästä aikaa tutkia tv:n päiväohjelmavalikoimia. Kuopuksen ollessa hereillä katsottiin sadatta kertaa Autot -elokuvaa, eikä sitten enää ollutkaan kiire. Tiistaina jatkui  sama kaava, sohvannurkassa, päiväohjelmia tuijotellen. Lääkäriltä haettiin dropit ja jatkettiin sohvalla makoilua. Keskiviikkona oli palattava töihin. Selkähän tuosta makoilusta tuli kipeäksi, mutta kuopuskin on onneksi jo paremmalla voinnilla (anopin seurassa toipumassa). Tekihän se äidillekin hyvää ottaa pienet levot välillä. Myönnetään. 

Nyt sitten pukkaa itsellekin sitä flunssaa, viikonlopuksi tietenkin. Yleensä tosin se äitiflunssa tulee viimeisenä, sitten kun kaikki muut on jo saaneet voimansa takaisin eikä ymmärrystä väsyneelle äiti-ihmiselle enää muulta perheeltä riitä.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Valmista kauraa

Olin eilen kouluvalmiuskeskustelussa. Prinsessan koulunaloitus lähestyy ja kovasti se on häntä jännittänytkin, että mitä jos hän ei pääsekään vielä ensi syksynä kouluun. Keskustelussa kuitenkin tuli selväksi, että tuleva koululainen meillä asuu. Kovasti on tyttö kehittynyt ja kasvanut eskarivuoden aikana ja eilen se jotenkin omaankin tajuuntaani iski. Siinä keskustelun aikana katselin sitä pientä tyttöäni, joka osallistui keskusteluun reippaasti ja omilla mielipiteillään. Ei olekaan enää pieni tyttö. Mihin ne vuodet on vierinyt?

Ja kuinka paljon äiti tarvitsee diapamia selvitäkseen kyynelittä ensimmäisenä koulupäivänä?

Esikoulussa hauskinta on ollut matemaattiset tehtävät ja eniten Prinsessa odottaa koulussa myös oppivansa matematiikkaa. Lapsissani on joku vika, sillä esikoinen sanoi juuri samat sanat vastaavassa tilanteessa ja vieläkin hänen lempiaineensa on matematiikka. Itse vihasin matematiikkaa lapsena (ja vielä aikuisenakin), mutta nyt harmittaa. Ymmärrän nyt, että kyse on enemmän asenteesta ja perslihaksien kestävyydestä (että jaksaa istua ja harjoitella) kuin mistään muusta. Nyt voisin vähän laskeskellakin jotakin. Hienoahan se siis on, mutta ei ole äidiltään perinyt tuota asennetta.

PS. 
Keskusteltiin jälleen myös Prinsessan voimakkaasta omasta tahdosta. Eskariopen mukaan se on pääsääntöisesti vahvuus, kunhan ne kulmat siitä hioutuu. Ihan aina se ei kotona tunnu pääsääntöisesti vahvuudelta.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Puhuteltu

Sain viikonloppusiivouksen yhteydessä mieheltä puhuttelun. Jos häneltä kysytään kyse oli vain rakentavasta palautteesta. Hän kun melko harvoin osallistuu siivoukseen, niin sitten yleensä joudun kestämään palautetta tai vaihtuvia suunnitelmia kotimme uudelleen järjestelystä tai no, mistä tahansa. 

Rakentava palaute ainakin minun korvaani kuulosti tältä: "Etkö sä hyvä ihminen ymmärrä, ettei tähän taloon mahdu enempää tavaraa? Pitääkö tätäkin säästää? Mitään ei saa heittää pois?" 

Oikeassahan tämä koti-insinööri onkin, siitä syystä tuo tuntuu enemmän puhuttelulta. Kaikki kaapit ja laatikot on tungettu täyteen tavaraa. Sinne piiloon, siivoan sitten kun ehdin. En ole ehtinyt. Jokainen kommentti niistä tavaroista viittaa siihen, että olen toivoton ajankäyttöni kanssa. Senkin hetken kun eilen luin lehteä sohvannurkassa olisin aivan hyvin voinut siivota vaikka jotain laatikkoa. Siitä luetusta lehdestä tosin leikkasin irti ne asiat, jotka jäi kiinnostamaan ja loppu lehti lähti paperinkeräykseen.

Täten osallistun siihen johonkin haasteeseen, että heitän yhden tavaran päivässä roskikseen, kierrätykseen tai jollekin joka sen haluaa. En lupaa kuvata jokaista pois heittämääni. Mutta jos aloitan vaikka eteisen laatikostosta, niin sen sisällöllä päästään varmaan ihan sinne joulunaluspäiville asti.

PS.
Laiskuus iski jo pelkästä ajatuksesta: Jos nyt tänään laitan jonnekin nettikirppikselle seitsemän juttua ja joku ne ostaakin, niin saan pitää viikon lomaa. 


perjantai 7. maaliskuuta 2014

Valinnaisuutta

Esikoisella on koulussa valittavana valinnainen kieli ensi vuodeksi. Sikäli kovin kiva, että tämä vapaavalintainen kieli on joko ruotsi tai... no, ei-ruotsia. Ehkä markkinointipuolessa olisi hieman parantamista tämän suhteen. Vaikka tähän tyyliin: lapsesi voi aloittaa ensi vuonna ruotsin kielen pitkän oppimäärän opinnot.

Minähän tunnetusti olen pakkoruotsin kannattaja. Voin kannattaa pakkovenäjääkin, tai mitä tahansa kieltä sitten halutaankin opettaa. Koulussa järjestettiin oikein infotilaisuus tästä valinnaisuudesta, kovin suurta suosiota tilaisuus ei saanut. En tiedä onko enemmistön kanta sitten puolesta tai vastaan, mutta oman pojan luokalta paikalla ei ollut kuin kahden lapsen vanhemmat minun lisäkseni. Superpojan vanhemmat oli tietenkin molemmat paikalla.

Ketäköhän niitä opetussuunnitelmia mahtaa laatia? Nytkin tässä infossa tehtiin selväksi, että opetussuunnitelma muuttuu vuonna 2016 siten, että ruotsin kielen B-opinnot alkavat jo kuudennella luokalla. Hieno juttu, mutta... Opetustunteja riittäisikin vain kuudennelle, seitsemännelle ja kahdeksannelle luokalle, eikä ruotsin opetusta olisi siis yhdeksännellä luokalla ollenkaan. Aika nopeasti se kielitaito rapistuu ja unohtuu, ettei kovin kannatettava ajatus mielestäni. Luulisi, että opetussuunnitelmaa laatii alan ammattilaiset kuitenkin.

Infotilaisuudessa käytiin hyvin läpi, että missä tapauksissa suositellaan valinnaisen kielen ottamista ja missä tapauksissa ei kannata ottaa. Mikäli on muissa aineissa hankaluuksia ja esimerkiksi englannin kielen opinnoissa jotain motivaatio- (taas se sana) tai oppimisvaikeuksia, ei kannata edes harkita. Englanninopettajaa ja luokan opettajaa kannattaa haastatella. Suositeltiin, että lapsen kanssa käydään kotona tarkkaan läpi, että tämä tarkoittaa lisätunteja viikkoon sekä tietenkin lisää kotitehtäviä. Ennenkaikkea lapsen tulee itse haluta opiskella uutta kieltä. Siinä esitelmän loppuvaiheessa jaettiin ilmoittautumislomakkeet, jonka taittelin nätisti taskuun. Pitäähän tästä kotona siis puhua ja ehkä opettajan mielipidettäkin kysyä. Ruotsin opettajan mukaan ne, jotka vanhempien pakottamina aloittavat opinnot myös erottuvat joukosta.

Superpojan vanhemmat istuivat vieressäni, täyttivät ja palauttivat lapun samantien. Ehkä se valinnaisuus olikin juuri siinä, että ruotsia vai ei-ruotsia? No, ehkä olivat osanneet käydä keskustelut jo etukäteen. 

Haastattelin opettajaa ja kotona vielä esikoista. Ilmoittautumislappu kirjoitettiin, koska esikoinen halusi. Opettaja ei nähnyt mitään estettä miksei, kunhan vain lapsi itse haluaa. Lasteni sukurasitteena on suomea taitamattomat ruotsalaiset sukulaiset, ehkä hieman asuinympäristökin ja varmaan myös tämä pakkoruotsia kannattava äiti. Mutta päätöksen esikoinen teki ihan itse.

PS.
Asettaa lisähaastetta kotona käytyihin aikuisten keskusteluihin. Ennen puhuttiin englanniksi ne asiat, joita lapset ei saa kuulla. Viime aikoina kun esikoinen jo vähän ymmärtää on vaihdettu ruotsiksi. Pitääkö seuraavaksi siirtyä saksaan. Pahasti on ruosteessa... Mutta jos on pakko.


torstai 6. maaliskuuta 2014

Never say...

Mulla on huomenna taas 'ei ikinä enää' -kutsut. Siis ne, joista viime ja sitä edellisellä kerralla päätin, ettei meillä ikinä enää myydä yhtään vaatekappaletta saati sisustusromua.

No huomenna myydään rättejä.

Ja koska päätökseni ei oikein pidä, olen liittänyt kutsuun viininlipittämisen sekä ilmoittanut ettei ostopakkoa ole. Mies ja lapset on bookattu mummilaan, että ehkä tästä tuleekin 'ainakin kerran vuodessa' -kutsut. Yritys ainakin on kova.

Tai vaihtoehtoisesti otan lisätunteja siihen miten sanotaan EI.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Motivointi

Työnantajani kouluttaa minua muutosjohtajaksi. Sikäli ajankohta on hyvä, että iso muutos on käynnissä parasta aikaa. Toisaalta ajankohta on huono, sillä koulutus jatkuu vielä pitkälle kevääseen ja muutoksen pitäisi olla valmis än-yy-tee...NYT!

Eilen tosiaan luennon aiheena oli motivointi. Miten motivoida? Koko sana on jo lähellä kirosanaa ja siksi olikin lohdullista kuulla kouluttajalta, että pomon tehtävä ei ole motivoida muita kuin itseään. Kuitenkin motivointi on juuri sitä, mitä esimieheltä odotetaan. Motivaation pitäisi lähteä jokaisesta itsestään, eikä sitä voi edes esimiehen avuin kannatella. Eikä esimiehen ja alaisen suhde voi olla kannatteleva. Esimiehen tehtävä on poistaa ne esteet, jotka on motivoitumisen tiellä. 

Valitettavasti oppikirjoissa tai luennoilla ei ikinä käsitellä tilannetta, jossa ihmisillä on periaatteellisesti kaikki huonosti ja näin ollen motivaation esteiden karsiminen on ihan helvetillinen homma. Ellei mahdoton. Vaikka kaikki olisi hyvin, niin kuitenkin kaikki on huonosti. Vaikka yhtään konkreettista asiaa ei voida nimetä, niin varmasti jonkun on pakko olla huonosti. 

Olisiko tässä siis tarvetta luennoitsijalle? Eihän minullakaan ratkaisua tähän ole, mutta eipä ole muillakaan aiheesta luennoivilla.

Mutta jotta jälleen haetaan asiasta se positiivinen puoli: onpahan ainakin haastetta motivoivan työympäristön luomisessa. Joku voisi nyt kommentoida, että niitä tyyppejä, joilla on aina joku huonosti, löytyy myös muilta työpaikoilta...ihan lohdutuksena edes.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Irtisanomislomakkeita

Työpaikoilta jaetaan irtisanomislomakkeita joskus perustelluista ja välillä vähän perustelemattomistakin syistä. Tämän voisi mielestäni ottaa käyttöön noin niinkuin muutenkin. 

Esimerkiksi ystävyyssuhteisiin. 

Minulla ei ole tarvetta täyttää kyseisiä lomakkeita, mutta oikeastaan haluaisin saada niitä. Elämäntilanteet tietenkin muuttuu, mutta niin muutumme mekin ihmisinä. Ymmärrän, että minäkin varmasti olen muuttunut. Omasta mielestäni pelkästään viisastunut ja tullut huonomuistisemmaksi. Ystäväni sitten tietävät paremmin, että mihin suuntaan muutokseni on tapahtunut. Ymmärrän senkin, että tulee uusia ystäviä ja uusia mielenkiintoisempia tuttavuuksia. 

Mutta itselläni niitä rakkaita ystäviä on vain rajallinen määrä, enkä yhdestäkään haluaisi luopua. Ymmärrän, että jos olemme kasvaneet erillemme ystävinä niin yhdessäolo ei niin enää houkuttelekaan. Mutta kun...minähän oon hauska ja viisas ja sarkastinen ja rasittavakin. Niinkuin kai kaikki joskus. Näiltä ystäviltä siis toivoisin saavani ystävyyden irtisanomislomakkeen. Miksi lähettelen viestejä tai kyselen tapaamista, jos toinen osapuoli onkin hakenut sitä eroa jo yksipuolisesti. Mutta blondi ei vaan ole tajunnut. 

Tämä ei siis ole katkera tilitys vaan taas yksi piste sen puolelle, että miksei voida puhua suoraan. Itsekin elän kiirevuosia, mutta yritän silti lohkaista palan myös ystäville. Sanon suoraan, että olisi kiva nähdä mutta valitettavasti kalenteri on aika täynnä. Ja kun tarpeeksi yritetään, se yhteinen aikakin löytyy. Jos taas ei löydy tahtoa löytää aikaa, niin...irtisanomislappu käteen. Siinä voisi samalla päättää, että jatketaanko tuttavalinjalla vai ei ollenkaan. Tilanne olisi molemmille osapuolille selvää. Kenelläkään ei olisi huonoa omatuntoa ajanpuutteesta tai pahaa mieltä, miksei toinen vastaa viesteihin. 

Tai sitten jos olisikin mies, niin tämä(kin) olisi jotenkin yksinkertaisempaa. Kai.

 PS.
Tokihan sitä blondikin ymmärtää lopettaa sen pyytelyn, jos vastaus on aina ei tai sitä ei saa ollenkaan.




maanantai 3. maaliskuuta 2014

Viikonlopun vieras

Viikonloppuna meillä vieraili Yrjö. Tuli täysin yllättäen ja kutsumatta perjantaina. Häiritsi meitä hieman myös perjantain ja lauantain välisenä yönä, pilasi yhden yhdeksänvuotiaan jääkiekon superviikonlopun (kaksi ottelua ja yhdet harjoitukset). Luultiin jo, että Yrjö oli lähtenyt, mutta viime yönä hän taas herätti meidät ja Prinsessa vuorostaan viettää tänään kotipäivää.

Onneksi potilas/potilaat oli niin reippaita, että taudin olemassaoloa ei oikein edes huomannut. Mutta kaikki viikonlopun menot se karsi. Olen siis leiponut pullaa ja sämpylää, siivonnut ja remontoinut kodinhoitohuonetta ja pessyt ainakin 15 koneellista pyykkiä (osittain toki Yrjön ansiosta). Vaatii siis vähintään oksennustaudin, että saa jotain aikaiseksi. Mieskin on pessyt autot, varaston ja osallistunut mun remonttiini. Ja ulkoiltukin on, vuorotellen.

Mutta jo riittää. Prinsessa oli jo aamusta alkaen nälkäinen ja reipas. Kuopuksen toivon tuon taudin kiertävän kaukaa. Enkä itsekään niin siitä välitä. Auttaako jos päättää, ettei halua sitä?

Otetaan vastaan siitä huolimatta kivempia viikonloppuvieraita.