perjantai 31. elokuuta 2012

Lähti lapasesta

Onkos se nyt Tikkurilan mainos, missä sloganina on 'siitä se ajatus sitten lähti'? Nyt ihan oikeasti ymmärrän mitä se lause tarkoittaa.

Jos se ajatus on, että maalataan tuo yksi seinä. No, kun se yksi seinä on maalattu, niin pitäähän se viereinenkin seinä maalata, ettei näytä nuhruiselta. Ja muuten vielä tuokin seinä näyttäisi kaipaavaan tuoretta maalia. Näin on sitten kohta koko talo maalattu. Meillä ei siis ole vielä maalattu, sillä tässä on vasta todettu että myös portaiden, keittiön, kuistin ja eteisen seinätkin pitää maalata. Ja lyön vaikka vetoa, että jos/kun ne on maalattu, alkaa yläkerran seinät näyttää nuhjuisilta tai kaipaavan päivitystä.

Se maalarinteippi! Halpa ei irronnut seinästä, vaan ei irronnut enää se kalliskaan. Heiluin terävän mattoveitsen kanssa katonrajassa irrottamassa niitä, jostain syystä puolivuotias lapseni huusi aina kun olin siellä ylhäällä ja vaimeni aina kun pääsin alas. Pelkäsi raukka, että miten äidin käy. Mietin kyllä itsekin, että uskooko sitä kukaan, että vahingossa puukotin itseäni maalarinteippejä poistaessa... Hengissä ollaan, maalattuna on tosin vasta yksi huone.

Nyt nopea ja perusteellinen siivous. Viikonlopuksi on tulossa siskon perhe kyläilemään. Onneksi ei jäänyt viime tippaan tää homma.

PS.
Anoppi poikkesi palauttamassa piirakkavuuan. Sillähän oli just kova kiire. Mies meni ovelle ja yritti estellä sen sisääntuloa. No änkesihän se sisälle. Tivasi pojaltaan ensin ovenraosta, että mitä meillä tehdään. "Kyllä mä näen, että sulla on tikkaat ja jotain pahvia lattialla". Satuin samaan aikaan pesemään maalausvehkeitä kodinhoitohuoneessa ja totesin anopille, että meillä on pikku projekti täällä. Hän pyöritteli silmiään ja totesi, että niinpä onkin. Eikä hän muuten tarkottanut sitä maalausta. Vaan kodinhoitohuonetta. Ei ollu ihan siistimmästä päästä sillä(kään) hetkellä...

torstai 30. elokuuta 2012

Kulissiako?

Kesäreissulla vastaan käveli mies.

Olisin siltä seisomalta voinut vannoa, että kyseessä oli esikoisen luokkakaverin isä. Mies tuli tuttavallisesti juttelemaan, yritin tähyillä ympärilleni, että missä on miehen lapset. Vähän kuin varmistaakseni, että kyseessä on juuri se mies ketä kuvittelen sen olevan. Ei näkynyt lapsia, eikä vaimoa. Seuralainen oli nainen, mutta ei tämän miehen vaimo eikä lasten äiti. Päässä raksutti niin kovin koko keskustelun ajan, että pitävät varmaan jotenkin vajaaälyisenä.

Miehen ja seuralaisen jatkettua matkaa kysyin esikoiselta, että oliko se Villen isä. Ja oli! Ilman lapsia ja vaimoa. Kohta bongasin salaparin käsikädessä. Tai mistä minä tiedän kuinka salassa ja mikä on kenenkin perheen tilanne.

Mutta kun minä en oo tottunut kulisseihin. Tai ainakaan huonosti pidettyihin kulisseihin.

EDIT
Tavattiin siis lapsiperheiden suosimassa lomakohteessa, joten se perheen etsiskely oli ihan aiheellista.

Hyvä naapuri myynnissä!

Juurikin oli uutisissa elintärkeä tieto, että joka neljännellä on naapurin kanssa ongelmia. Miehen kanssa hymähdettiin uutiselle, mutta eilen meillä sitten hymähdettiin vähän ymmärtäväisemmin asialle.

Esikoinen tuli itkien kotiin, että naapuri ripittää häntä kissoista. Tänne vaan kaikki eläinoikeustaistelijat, mutta meidän kissat kulkee vapaana, lähes maalla kun asutaan. No ilmeisesti naapurilla on joku ongelma näistä kissoista ja lapsien suustahan ne aikuisten sanat sitten tuli meidän pojan korvaan. Ja ilmeisen tiukkasävyisesti. Kissat kun pitää naapurin 7- ja 9-vuotiaiden tietämyksen mukaan olla hihnassa. Tästä lähien naapurit myös paskattavat koiransa meidän pihalla. Kuulemma.

Joo, eipä siinä mitään. Niistä vapaasti kulkevista kissoista saa närkästyä, ymmärrän toki sen. Mutta jos sen asian kanssa on joku ongelma, siitä tullaan puhumaan perheen aikuisten kanssa, ei kiusata lasta asialla.

No minä oon tietty hormonihuuruissani, eikä asia oikeasti ole näin iso. Mutta en ole pitkään aikaan nähnyt tuota esikoistani niin lyötynä. Aluksi olin kyllä vielä vihaisempi, kun käsitin, että joku aikuinen oli ollut asialla. Leijonaemo nosti päätään.

Mun pitäis kyllä ihan oikeesti asua jossain keskellä ei mitään. Ilman naapureita. Hetken olin jo pistämässä taloakin myyntiin, mutta toivuin.

Vähän helpotti kun kävin karjumassa pihalla omille ja naapurin kakaroille. Tällä kertaa syynä oli aronian marjat, joita ne heittelee joka paikkaan. Ja ne muuten suttaa. Ei lähde kirveelläkään talon seinästä. Tai no kirveellä ehkä lähtee...puutaloja kun ovat.

PS.
Meillä puhutaan lasten korvilta vältettävät asiat ruotsiksi tai englanniksi. Suunnitelmissa on myös treenata saksaa ja espanjaa. =) Melkosta kielikylpyä luvassa...

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Huoli pois!

Kiitokset huolestuneelle lukijalleni, joka lähestyi sähköpostitse kysymällä, että mihin ovat valokuvat hävinneet. Valokuvia on. Kamerassa, jonka johdon söi kissa. Kuten kunnon 'äitiyslomalaisen' kuuluukin, vetelehdin kotona, enkä käy ostamassa uutta johtoa. Mutta kuvia tulee kunhan saan aikaiseksi. Roikkuva johto innostaa kissarouvaa leikkimään sen kanssa, toivottavasti mitään tälliä ei oo katti saanut. Kissoja on kaksi, niin en tiedä kumpaa edes syyttää tästä tihutyöstä.

Jotenkin siitä roikkuvasta johdosta tuli mieleeni, että tunnen itseni jotenkin perverssiksi kun käyn päärynäpuun satoa ihastelemassa ja koettelemassa onko ne jo kypsiä. Tää vaatis kyllä nyt valokuvan...

Post It

Vaikka sitä vuoden mutsi -pystiä tässä odottelin, niin sainkin jotain ihan muuta.

Suosikkiblogistini Nollavaimo antoi minulle tunnustuksen, josta kiitän mitä nöyrimmin. Tunnustus tuntuu erityisen mairittelevalta siitä syystä, että Nollavaimon paluu -blogi on mielestäni blogimaailman aatelia. Nokkelan kirjailijan kynästä huokuu realismi, huumorilla höystettynä. Nolliksen blogin luen aina ja ensimmäisenä.

 
28.08.2012
 
Tunnustuksen säännöt ovat:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it-lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se on kerrottu vain Post It –lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.


Sitten onkin hankalampaa miettiä niitä viittä blogia, kenelle jakaa tämä tunnustus, varsinkin kun se suosikki on poissa laskuista. Olen aloittelija koko blogimaailmassa ja omat kiinnostuksen kohteeni ovat kaikkea maan ja taivaan (ja sen yli) välillä, niin tulee luettua todella paljon erilaisia ja eri aiheisia blogeja.

Yli yön nukuttuani, täältä pesee:
1. Keinosiementäjä Hänelle riittää suklaalevystä vain pari riviä...
2. Tosimummo Kädentaitoja ja löytöjä...
3. Äitilandia Arkea, risuineen ja ruusuineen...
4. Diagnoosi:sisustusmania Täällä ei ideat pääse loppumaan...
5. Virtaa sanoista Blogiurani ensimmäisiä löytöjä...

Tunnustuksesta olen iloinen, ihan ensimmäinen laatuaan ja 'blogiurani' alkutaipaleella.


PS.
Meniköhän toi Nolliksen kehuminen nyt ihan överiksi? =)



 

tiistai 28. elokuuta 2012

VIP-lista

Eilinen ilta tuli vietettyä poissa maalipurkkien ääreltä, kun anoppi järjesti iltavierailun heille.

Anoppini on hieno rouva, joka ottaa vieraista kovan stressin. Yleensä siellä on pöytä katettuna jo muutamaa päivää ennen, ruokalista on mietitty jo ennen kutsujen laatimista ja itse kutsupäivä kuluu itseään valmiiksi laittaen. Eilen siis kutsuttuina oli muitakin kun meidän perhe. Kutsut meni hyvin, mutta kun me oltiin lähdössä kotiin, anoppi kommentoi: "onpa nekin kutsut nyt sitten hoidettu pois alta".

Heräsi kysymys, että onko anopilla joku 'vieraslista' josta eilisten kutsujen henkilöt on nyt yliviivattu. Ja kuinka pitkä se lista vielä on? Pitääkö meidän vielä osallistua, vai oliko meidänkin kutsut nyt tässä? Mielestäni oli ihan kiva ilta mukavien ihmisten seurassa, mutta hieman tuo anopin loppukommentti pisti senkin arvion uusiksi. Miksi kutsua vieraita, jos tuntee ne pelkäksi vaivaksi? No anoppi on anoppi. Ja hänestä voisi kirjoittaa vaikka ihan omaa blogia.

Mutta nyt paluu maalaustalkoisiin. Uutta ylihintaista maalarinteippiäkin on hankittu. Takan suojaukset ovatkin purkaneet itse itsensä viime yön aikana, eli uusiksi menee. Ja se suojaaminenhan oli just mun lempipuuhaani. Tai sitten ei.

PS.
Mä alan käymään meidän lähirautakaupassa useammin. Tänäänkin sain niin loistavaa palvelua, maalit kannettiin autoon ja heilutettiin vielä perään. Kotona tosin huomasin, että paidasta oli neljä ylintä nappia auki...

maanantai 27. elokuuta 2012

Herra Maalarinteippi

Olen täysin vakuuttunut siitä, että jossakin päin maailmaa hykertelee joku herra ihan silkasta ilosta. Ilo johtuu taas siitä, että joku on mennyt ostamaan maalarinteippiä. Halvalla. Se tyyppi näet varmaan tietää, että halvalla ostettu maalarinteippi ei oikeastaan toimi teippinä eikä varsinkaan jos olet aikeissa maalata.

Meidän maalausprojekti, joka siis alunperin oli minun sutimisprojektini, on kääntynyt takaisin siihen lähtöasetelmaan, että kyseessä onkin minun maalausprojektini. Ne mallimaalit, jotka sudin ympäri olohuoneen seiniä aiheutti tietenkin sen, että ne pitää maalata kunnolla. Alkuvaiheessa vielä yhdessä pohdimme, että pohjamaalata pitää ainakin yksi seinä. Miehen sanat: "Kyllä sulla on siinä projektia", viittasi kaiketi siihen mitä tuleman piti. Eli olen nyt pohjamaalannut sen yhden seinän. Ja huomenna haen sitten loputkin maalit kaupasta. Vaikka kiukulla maalaan sitten ne loputkin seinät!

Mutta se maalarinteippi! Se ei tartu minnekään! Yritän suojata listoja, lattioita ja takkaa. Teippiä kuluu. Kun kaikki on valmista, näen punaista! Mieskin toteaa sohvanpohjalta, että täällä rätisee joku. Niin rätisee! Ne hemmetin maalarinteipit, jotka irtoavat kaikki!

Ja voin tässä vaiheessa vaikka löydä vetoa siitä, että siinä vaiheessa kun niitä yrittää ottaa pois, ne on niin tiukassa kiinni että menee hermot. Taas.

PS.
Arvatkaapa kuka ne maalarinteipit oli halvalla ostanut? Biltemasta. Eikä muuten ole meikäläisen kantakauppa!

sunnuntai 26. elokuuta 2012

And the Award goes to...

Vietin eilen laatuaikaa esikoisen kanssa. Viime aikoina on tuo kahdenkeskinen aika ollut vähissä ihan vauva-arjenkin takia, mutta myös siksi, että jostain syystä tokaluokkalainen suosii niitä omanikäisiään kavereita. Eilen kaikki kaverit oli jossain, niin äitikin kelpasi.

Kuopus on nyt puolivuotias ja nyt siis puolivuotta on esikoinen pitänyt sisällään pelkoa, että äiti huolehtii sitten vaan pikkuveljestä, eikä isommista sisaruksista enää ollenkaan. Koko kömpelön raskausaikani toitotin lapsille, että äiti rakastaa ihan teitä kaikkia yhtä paljon ja joka päivä. Nyt kun huonosti nukutut yöt ja arki on kuvassa mukana, en ehkä ole muistanut sanoa tätä niin usein. Enkö sitten ole muistanut osoittaa sitä? Onneksi esikoinen totesi, että pelko ei ole toteutunut. Mutta jostakin se pelko on alkunsa saanut.

Tokihan se puolivuotias vie äidin huomion, mutta olen kovasti yrittänyt pitää kiinni juttutuokioista, peleistä ja lukemisesta myös isompien kanssa.

Eilen tosin puolivuotiaskaan ei saanut äidin huomiota, onneksi reipas esikoinen pelasti minimiehen suusta ponin hiuspampulan, ennenkuin ehti aiheuttaa mitään isompaa katastrofia. Ja siis My Little Ponyn hiuspampulan. Ei meillä ihan oikeiden ponien pampuloita täällä notku pitkin lattioita. Eikä kyllä kuuluisi sen leikkiponinkaan pampulan lojua lattialla nyt kun on tuo ihmisimuri tutkimusretkillään.

Tänne suuntaan voi siis osoittaa kaikki ne huono äiti -pystit. Mun täytynee alkaa pistää senttejä syrjään, jotta saan lapset aikanaan terapiaan hoitamaan kaikkia äidin aiheuttamia traumoja. Ja niitähän on. Ja ehtii vielä tulla lisääkin.

PS.
Nyt tuli yhtäkkiä tämän kirjoittamisen jälkeen mieleen lettujen paistaminen. Jotakin se esikko puhui mun lettujen paistamisesta ennen tätä tunnustustaan. Ja mä en siis ole paistanut lettuja minimiehen syntymän jälkeen kun ehkä kerran... Letuillako minä huolenpitoni osoitan? Jauhot (check), kananmunat (check), sokeri (check)... Meillä paistetaan tänään lettuja! =)

lauantai 25. elokuuta 2012

Miinuskiloja

Luin siitä pakkomyydystä naistenlehdestä näyttelijästä, joka laihdutti 25 kiloa.

Hän sanoo hienosti, että hän ei halua, että häntä ihannoidaan laihtumisen vuoksi. Ja kuinka ärsyttävää se varmaan onkaan. Olo on energinen ja hyvä, mutta kaikki hyvänpäiväntututkin kysyy, että miten teit sen. Ja tässä näyttelijän tapauksessa sitä kysyy varmaan joka toinen vastaantulija ja jokainen juorulehden toimittaja.

Voisiko sitä vaan todeta, että näytätpä hyvältä. Tai energiseltä. Ja jos se toinen ei näytä hyvältä tai energiseltä, niin sitten sanotaan, että onpas ollut kurjat kesäsäät!

Mä otan nyt vähän suklaata. Ei ainakaan tartte kenellekään alkaa selittämään, että miten olen kiloni karistanut. Harvemmin kysyvät toisinpäin...

Ruokaa ja sirkushuveja

Nuoren herran syöttötuoli on nyt hankittu. Tällä kertaa päädyimme 'easy-wash' -malliin, jonka voi suurimman puurokatastrofin jälkeen kiikuttaa suihkun alle pesuun. Kahden edellisen syötettävän kanssa meni hermot siihen puiseen tuoliin, joka tuntui imevän puurot itseensä ja tiukasti.

Syöttötuoli on nyt ihan pop. Siinä istuessa näkee kauas ja kaikki. Koko perhe kun ruokailee samassa tasossa, niin nuorimmasta näkee, että kivaa on. Ja siinä tuolissa on kiva olla muutenkin kuin syömässä. Pöydäntaputtelu on ihan ykkösjuttu. Jos pöydälle tipahtaa ruokaa, se on mahtavaa sotkea pöydän pintaan. Tai jos äiti on unohtanut pöytäliinan pöytään, niin se on kai tarkoituskin vetää lattialle.

Mutta jos suuhun laitetaan ruokaa, se ei ole niin kivaa. Ilmeen perusteella kaikki ruoka on ällöttävää. "Kuvitteletko tosiaan, että mä syön tätä" -vois olla kuvatekstinä. Pikku hiljaa kai tässäkin edetään, tosin meillä se neljävuotias edelleenkin sanoo, että "en tykkää, meillä oli tätä päiviksessä" jo ennenkuin edes tietää mitä meillä on ruokana.

perjantai 24. elokuuta 2012

UGH - Olen sutinut

Koemaalaukset on seinissä ja olohuoneemme vaikuttaa kovin...hmm...läikykkäältä. Pitihän sitä maalia testata eri seinille, eri valossa. Jotenkin se maalinsutiminen oli kovin kivaa, voi olla että tulee maalatuksi jotain muutakin tässä vielä. No ainakin testimielessä. Ehkä nuo läikykkäät seinät on vielä joskus muodikkaat.

Maalia sutiessa takaraivossa tykytti. Hani ei tule tykkäämään tästä.

Lisäksi mieleen tuli ne rakkaan sanat: "Sä et sitten ikinä enää saa maalata mitään itseksesi". Ne sanat kuultiin tammikuussa kun päätin maalata meidän vauvan pinnasängyn. Tuo lattioiden ja muidenkaan suojaaminen ei ole niinkään mun juttu. Kun pinnasänky tuli maalatuksi, tunsin ylpeyttä sekä onnistuneesta maalauksesta että siitä etten sutannut mitään. No tokihan mulla oli pari sanomalehden palaa siellä sängyn alla, etten nyt ihan rotkon reunalla maalaile. Mutta sitten kun mies katseli lattiaa, niin siinä oli roiskeita. Ja illalla kun katselin melkoista mahaani, niin olihan niitä osumia tullut. Mutta noin pääsääntöisesti olen tosi siisti maalari.

Tällä kertaakin on pari sanomalehden palaa lattialla, että en välttämättä oo kyllä sotkenut. Mutta katotaan kun se tahrapoliisi tulee kotiin...

Mutta parasta kaikessa on se, että vihdoinkin saadaan tuo kohta viisivuotta mielessä kummitellut seinä erilaiseksi.

Kunhan maali on kuivunut tuuppaan valokuvankin vielä tykö.


PS.
Löysin liitutaulumaalia varastosta, aivot raksuttaa...

Don't tell daddy...

Kävin maalikaupassa ja vihdoin aion sutia olohuoneen seiniä.

Maalikaupasta lähti mukaan vain kaksi pientä purkkia, joilla testataan se lopullinen sävy. Ja tänään, kun mies on töissä, aion sutia niitä maaleja kohti seinää. Jos mies olisi kotona, saisin vain kommentteja, että ei nyt ja ei noin.

Ja kun testisävyt on seinässä, eihän niitä siihen voi jättää, vaan maalattava ne on kokonaan. Ainakin jollakin maalilla...vaikka ei sitten näillä juuri ostetuilla vaihtoehtoväreillä.

Paikallinen maalikauppa oli kyllä huippu. Siellä ei varmaan kovin paljon käy ikäisiäni 'nuoria' naisia, sillä sain kahden myyjän täyden huomion maalipohdintojeni tueksi. Täydet viisi pistettä siis palvelusta. Jos vähän olisin vielä lirkutellut, oliskohan ne tullut maalaamaankin?

PS.
Pitäiskö tuota nyt värikästä seinää maalata ensin jollain valkoisella...

torstai 23. elokuuta 2012

Pinon päällimmäiset

Sisäinen hamsterini on kerännyt pinon kankaita. Siellä ne on osa viettänyt vuosia laatikossa vaatehuoneen perukoilla. Ja eilen tuli ostettua vähän lisää.

Sisäinen käsityöihmeeni haluaisi tehdä niistä lopputuotteita. Enemmän tahdolla kuin taidolla. Tuurikin näyttelee osaansa.

Ompelukone odottelee pöydällä, että milloin arvon rouva suvaitsee tulla polkasemaan Singerin käyntiin.

Vaan ei... Kun saa päähänsä mitä niistä kankaista tekisi, niin sitten puuttuu tiettykin kankaaseen sopiva lanka. Tai joku nyöri tai nappi tarvitaan. Kauppa ei ole ihan naapurissa, joten ehkä viikon päästä. Tai kahden.

Ompelukone kaappiin ja kankaat isompaan laatikkoon. Ehkä taas joskus paremmalla onnella. Jos sitten ohikulkiessa ostaisi sitä nyöriä vaikka suunnitelma saattaa vuosien karttuessa muuttua siten, ettei nyöriä tarvitakkaan. Taitaa kankaat hapertua laatikossaan ennenkuin niistä mitään tulee.

Tää kuulostaa ihan meidän pationrakennussuunnitelmalta! Siihen ei vaan ole vielä materiaaleja ostettu...


keskiviikko 22. elokuuta 2012

Stephanien lähtö

Lainaus Iltalehdestä 22.8.2012

"Tuntuu todelta kurjalta. Jotenkin pohja elämältä on mennyt. Pakko katsomista on vielä jatkaa, kun siellä on Eric ja Brooke, mutta ei sarja samanlaisena enää jatku. Todella suuri menetys."
Mummeli

"Olen seurannut sarjaa 7-vuotiaasta asti ja Ridge on minulle kuin isä, siinä missä Stephanie puolestaan kuin mummo. Tuntuu kuin menettäisi kaksi perheenjäsentä :'(. Ainakaan heidän tilalle ei uusia näyttelijöitä tulisi ottaa. Se olisi ko. roolihahmojen häpäisyä. Onneksi Katherine sopi jatkon! Brookea ei enää olisi varaa menettää."
KM

Mä oon sanaton!

Jos joku tv-ohjelma pitäisi valita, niin mä ottaisin ton Suurimman Pudottajan. Siinä "todellisuudessa" olis terveellisempi elää...




edit:
En olekkaan sanaton! Siis jos jonkun elämästä putoaa pohja sen takia, että 23-vuotta samaa työtä tehnyt näyttelijä haluais vaihtelua. Niin kannattaisiko ottaa mallia!

Kyseistä ohjelmaa en ole katsonut kun sillon 20-vuotta sitten ja viime kesänä yhden jakson verran. Viime kesänäkin Rytky ja Rooke oli menossa naimisiin, eli ei oo kauheesti muuttunut se sarja vuosien varrella.

tiistai 21. elokuuta 2012

Pieni panostus

Bongasin tänään käsilaukun pohjalta huulipunan. Ihan kunnon punaa, ei pelkkää kiiltoa. Sutaisin punaa huuleen juuri kun mies oli tulossa kotiin.

Miehen huolestunut kysymys "Mitä ihmettä sulla on huulissa?" viittaa ehkä siihen, että rouva on esiintynyt luonnonkauniina turhan kauan.

No jos huomenna vaikka harjaisi hiukset ennen kuin mies tulee kotiin, vaikka tälläinen itsemuotounut rastakin toimii ihan hyvin hiekkalaatikon äärellä ja...variksenpelättimenä. =)

Vaatehuoneen kummitus

Olemme varmasti maailman ainoa aviopari joka saa riidan aikaiseksi vaatehuoneen sisustamisesta. Meiltä löytyy vaatehuoneita kaksin kappalein. Kohta ollaan asuttu tätä taloa viisi vuotta ja jokaisena vuonna ainakin kahdesti on vaatehuoneet kirjaimellisesti räjäytetty auki ja mietitty miten sen saisi toimivaksi. Näin tehtiin taas.

Alakerran vaatehuone sijaitsee sisääntulon välittömässä läheisyydessä, eli siellä säilötään kaikki ulkovaatteet ja kengät, kausista välittämättä.

Ensin kävimme vuoronperään vaatehuoneen ovella pohtimassa tilannetta. Joo, jotain pitäis tehdä. Ehdotuksista suurin osa on käytetty jo aikaisemmilla räjäytyskerroilla. Ideat on vähissä. Jos sitten hieman kovaäänisemmin keskustellaan, niin eiköhän se paras vaihtoehto sieltä vielä löydy. Miksi sinun ehdotuksesi on muka parempi kuin minun? Aina tehdään just niinkuin sinä haluat!

No nyt se on raivattu, hieman vielä vaatii säätöä ja lisähankintoja.

Tuskin maltan odottaa, että jompikumpi aloittaa saman keskustelun yläkerran vaatehuoneesta. Mutta tavallaan se pitää kivasti ajatukset poissa siitä kesän kestosuosikkiaiheesta, eli pation rakentamisesta.

PS.
Näitä kahta vaatehuonetta ei voi ihan lähiaikoina räjäyttää auki, ettei tuolle toiselle puoliskolle selviä se, että molemmissa säilötään mun käsilaukkujani. Joo, niitä on liikaa, niinkuin tavaraa yleensäkin.

maanantai 20. elokuuta 2012

Vähän puhetta viinasta


- Prinsessa: "Äiti, pojat kiusaa!"

- Äiti: "No miten?"

- Prinsessa: "Me vaan halutaan Empun kanssa leikkiä ravintolaa, niin ne kiusaa!"

- Äiti: "Miten ne teitä kiusaa?"

- Prinsessa: "No kun Emppu haluaa tilata juomaksi viinaa, niin pojat sanoo, ettei se saa!"



Pitänee hankkia leikkimökkiin joku portsari kyselemään papereita.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Sunnuntaiaamun raukeus

Ensimmäinen herääminen klo:7. Sade hakkaa ikkunaan. Pyykit on ulkona kuivumassa. Olkoon, märkiä ne varmaan jo on. Minimies nukahtaa vielä kainaloon.

Toinen herääminen klo:9. Mies tulee herättämään toiseen kainaloon kömpinyttä prinsessaa. Nyt lähdetään luistelemaan. Minimies jatkaa uniaan kainalossa.

Kolmas herääminen klo:10. Hiljainen talo ja minimies nukkuu vieläkin. Ihailen nukkuvaa vauvaa ja kierrän hiljaa ympäri talon. Ihana rauha ja takana nukuttu yö.

Tästä on hyvä jatkaa tätä päivää!

lauantai 18. elokuuta 2012

Martta vai anti-Martta

Mikä on Martan vastakohta?
Kun Martta -järjestö hehkuttaa arkisiivousta, leipomista, kädentaitoja ja taloudellisuutta, niin onko anti-Martoilla joku oma järjestö? Emme siivoa kuin lauantaisin (jos silloinkaan), pullat ostetaan valmiiksi leivoittuina, vaatteita saa kaupasta ja omatpa on rahani.

En ole Martta, mutta myönnetään, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan Marttoja. Melkein toivon, että minustakin tulisi Martta. Käsittääkseni kuitenkaan ko. järjestön jäsenkirja ei tarkoita sitä, että sieltä joku Martta tulisi meille tekemään arkisiivousta tai että villasukkien kantapääkin onnistuisi ilman kirosanoja (jos siis joskus kutoisi sukkia).
Mutta joka päivä olen lähempänä Marttaa. Kannatan arkisiivousta- joka päivä komennan lapsiani siivoamaan jälkensä. Tykkään ihan oikeasti leipomisesta - leivon kerran vuodessa lasten synttäreille. Kudon - miehelleni kaulahuivia jo kolmatta vuotta. Taloudenpidossa olen haka - kaikki menee mitä tuleekin.





perjantai 17. elokuuta 2012

Hyvä olo?

Eilisen päivän uutinen: "Punkit pureutuvat miesten sukupuolielimiin"

Tekstin on kirjottanut nainen, mutta joku mies on kirjoittanut lööpin.
Ai mistäkö tiedän? No siitä, että kyllä mua enemmän ällöttää ajatus kiinni tarrautuneesta punkista silmämunassa kuin siinä toisessa munassa.

Mutta mä oonkin nainen. Ja vihaan punkkeja.

Uutinen löytyy tietenkin Iltasanomien Hyvä Olo -osiosta, mistäs muualtakaan!
http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1288492322794.html

Pellavamekon tarina

Tein Prinsessalle kesämekon pellavasta. Ja kun itse tekee, niin tulee sellasta kun sattuu tulemaan...




Mallia otin vähän yhdestä kaapissa keikkuvasta valmiista mekosta (on vielä se Mekkotehdas -kirja ostamatta). Valmistui nopeasti ja oli kiva tehdä.

Ja koska olen täysi aloittelija näissä käsityöjutuissa, ei varastoista löydy ihan kaikkea tarvittavaa, niinkuin esimerkiksi kirjontalankaa. Piti sitten soveltaa tuosta pellavalangasta tuo E-kirjain. Pesua kaipaa myöskin tuo mekko, pellava on nyt vielä niin tönkköä, ettei laskeudu yhtään. Tosin sitä oli helpompi käsitellä niin.


Kun sitten mekko tuli valmiiksi ja sovitettiin sitä viimeistä kertaa päälle, oli Prinsessa sitä mieltä, että voidaan antaa se jollekin toiselle. Vaikka jollekin sellaiselle joka tykkää siitä. Tätä neljävuotiasta on vaikea miellyttää. Se siitä mekosta sitten.

Tästä sitten innolla kohti uusia ompeluksia.

torstai 16. elokuuta 2012

Tekstiilipurjehtija


Mun piti niin kirjoittaa naseva kirjoitus niistä, jotka vaatteilla koreilee. Mutta sitten kävi hassusti...

Me ollaan purjehdusreissuillamme usein naureskeltu tekstiilipurjehtijoita. Eli niitä, joiden satamavaatetus on suoraan Helly Hansenin tai Pelle P:n kataloogista. Yleensä vielä hohtavissä väreissään, eli ihan uusia. Siis hienoja vaatteitahan ne on, laadukkaitakin varmasti. Ainakin sillä hinnalla pitäisi olla. Ja jos niissä on vielä mietitty soveltuvuutta purjehtijalle, niin sitä parempi. Mutta on se silti aika huvittavaa... Kuitenkin se jolla on ne auringosta ja merivedestä kauhtuneet rytkyt päällä, on se uskottavin.

Mä olen siis pärjännyt muissa vaatteissa oikein hyvin. Ainakin tähän asti.


Viime reissulla mietin sopivia purjehduskenkiä. Olen käyttänyt Crocseja, mutta ne alkavat jo näyttää parhaat päivänsä nähneiltä. Ja sitten kun haettiin lapselle koulutarvikkeita, tuli vastaan nämä:



No ne nyt on sitten siitä Helly Hansenin kuvastosta. Tosi hyvät jalkaan ja pohja näyttää siltä, että ei liukastele märälläkään kannella. Normihinta oli 120 euroa ja nyt Partiokaupassa puoleen hintaan. En olis normihintaan ostanutkaan. Nyt sitten mietin, että säästelenkö näitä vain venekäyttöön vai  otetaanko käyttöön? Ne kun on aika kivat...

Että rumat ne on jotka vaatteilla koreilee, mutta entäs kengillä sitten?



A little old man of the sea
Went out in a boat for a sail,
The water came in
Almost up to his chin
And he had nothing which which to bail.

But this little old man of the sea
Just drew out his jackknife so stout,
And a hole with its blade
In the bottom he made,
So that all of the water ran out.


keskiviikko 15. elokuuta 2012

Paluu koulunpenkille

"On jälleen hauska
koulun ovi avata.
On jälleen hauska
kavereita tavata.

Hei, terve Ossi,
kuinka jaksaa kasvimaa?
Saatko syksyllä
paljon porkkanaa?

Ja terve, Ansa,
sä tuot aina iloa.
Näytät kasvaneenkin
puoli kiloa.

Hei, hei myös Alaska,
kai kajakki on tallella
ja rohkeutta
jälleen seikkailla.

On jälleen hauska
koulun ovi avata.
On jälleen hauska
kavereita tavata."


Kyllä se tokaluokkalainen vielä tänäänkin halusi mennä kouluun ja lähti vielä puoli tuntia ennen kuin tunnit alkaa. Koulumatkaan menee reilu viisi minuuttia.

Päällystettäväksi sain yhden vaivaisen kirjan. Minä kun odottelin innolla jo täyden kontaktimuovirullan kanssa. Täksi päiväksi lupailtiin matikankirjaa.

Jännityksellä odotellaan herran lukujärjestystä. Meillä on jo vanhempien kesken sovittuna, että isä hoitaa kahdeksan aamut ja muut on sitten mun heiniä. Ihan kiva, sillä koko vuoden on mun aamuni alkanut vasta yhdeksän jälkeen. Toisaalta ihan hyvä saada vähän enemmän rytmiä päivään.


PS.
Eilen illalla oli trampoliinilla yksi ekaluokkalainen, yksi tokaluokkalainen ja yksi kolmasluokkalainen poika. Istuskelivat trampoliinilla ja juttelivat keskenään niitä näitä. Prinsessa tuli prinsessamekossaan kysymään, josko hän pääsisi pomppimaan.
- "Päästetään se ja mennään alle katsomaan sen pikkuhousuja"

Menin sanattomaksi, niin ei käy kovin usein.



tiistai 14. elokuuta 2012

Tokaluokkalainen


Meilläpäin alkoi koulut tänään ja esikoisesta tuli tokaluokkalainen.

Voi kumpa tuo kouluinto kantaisi vielä pitkään. Tänään reipas koululainen heräsi jo paljon ennen herätyskellon pärinää ja oli pukenut reippaasti vaatteet päälleen ja odotteli äidin heräämistä. Melkein jouduin pitelemään kiinni, ettei ihan liian aikaisin olisi lähtenyt koulumatkalle.

Ekaluokalle ei saanut vielä kulkea pyörällä ja nyt sitten lähdettiin kypärä päässä hurjaa vauhtia koulua kohti. Viime vuonna saattaessani ekaluokkalaista kouluun, ymmärsin tämän säännön hyvin. Koulussa on yli 300 oppilasta ja suurin osa tulee samasta suunnasta kouluun. Kyllä kävelevää äitiäkin jännitti, kun kaikenikäistä ja -kokoista koululaista suhautti pyörillään ohi.

Tuntuu edelleenkin hurjalta, että tuo esikoiseni kulkee yksin koulumatkoja ja on vähän aikaa vastuussa itsestään. Samalla minun pitää luottaa niihin kaikkiin muihin ihmisiin ja toivoa, että rattijuoppo tai pedofiili ei poikani koulumatkalle eksy. Eikä kenenkään muunkaan koulumatkalle!

Nyt sitten odotellaan kirjoja, jotka kaipaa päällystystä. Sormet syhyävät jo!

PS-

Ekaluokan alkuviikkoina meille iski syysflunssa ja yhtenä aamuna totesin pojalle, että voitkohan sä mennä kouluun, kun oot niin nuhainen. Vihainen vastaus: "TE ETTE VOI ESTÄÄ MUA MENEMÄSTÄ KOULUUN!"

Miten tämän kouluinnon saisi säilymään edes yläkouluun asti? No edes kuudennelle?

maanantai 13. elokuuta 2012

Hääpäivän yllätys

Hääpäivämme lähestyy. Samoin minä lähestyin miestäni hääpäiväyllätyksestä.
Tietenkin niin, että hän yllättää minut...

Mies "No kumpaa sä haluaisit, kultaa vai timantteja?"

Koska minä olen meillä se ruuanlaittaja, niin minusta olisi kovin kiva, jos hän vaikka yllättäisi sillä rintamalla ja tekisi meille maittavat ruuat. Eikä tietenkään haittaisi jos lapset olisi vaikka yökyläilemässä silloin jossain. Toivon siis yhteistä rauhallista aikaa ja jotain herkullista ruokaa ja juomaa.

Mies "Kummasta sä tykkäät enemmän, Italian- vai Meksikonpadasta?"

Se oli niin lupaava alku tällä keskustelulla...

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Arkiston helmi

Löysin Facebookin syövereistä tämän. Esikoistani haastateltu neljävuotiaana, haastattelun aiheena ÄITI.



Tässäpä söpö idea! Kopioi viesti, kysy lapseltasi vastaukset ja kirjoita ne muistiin IHAN niinkuin ne sanottiin. Minäkin haluaisin kuulla vastaukset!

1. Mitä äitisi aina sanoo sinulle? Et mä oon kiltti

2. Mikä tekee äidin onnelliseksi? Minä

3. Mikä tekee surulliseksi? Enska

4. Miten äiti saa sinut nauramaan? Isi (ymmärsi kysymyksen, että mikä saa äidin nauramaan)

5. Millainen äitisi oli lapsena? En mä tiiä

6. Kuinka vanha äitisi on? 30

7. Kuinka pitkä äitisi on? Niin pitkä, samankokoinen kuin isi.

8. Mikä on äitisi lempipuuhaa? leikkiä mun kanssa

9. Mitä äitisi tekee, kun et ole itse paikalla? Kattoo telkkaria ja tietokonetta

10. Jos äidistäsi tulisi kuuluisa, niin miksiköhän? enpäs tiiä

11. Missä äitisi on tosi hyvä? töissä ja Enskaa hoitamassa

12. Missä äitisi ei ole kovin hyvä lainkaan? Tekemään lettuja mummilassa (enkä ole koskaan tehnytkään)

13. Mitä äitisi tekee työkseen? Katotaan tietokoneella ja rekkoja on paljon. Ja syödään. =)

14. Mikä on äitisi lempiruokaa? Paketista...

15. Miksi olet ylpeä äidistäsi? Siksi kuin isi on töissä

16. Jos äitisi olisi joku sarjakuvahahmo, kuka hän olisi? Semmonen kun isi sai joskus munasta, susta vois tulla sellanen robotti, jooko äiti?

17. Mitä sinä ja äitisi teette yhdessä? Leikitään ja pelataan

18. Mitä samaa on sinussa ja äidissäsi? Samanlaiset silmät ja samanväriset

19. Mitä eroa teissä on? empäs tiiä. No sä oot äiti ja mä oon mä, HÖH!

20. Mistä tiedät, että äitisi rakastaa sinua? Siksi kun musta tulee isona lentokonemiäs.

21. Mikä on äitisi lempipaikka, minne mennä? KEITTIÖ TIÄTTY!!!



Ensimmäistä kertaa lukiessani tuli oikein vedet silmiin, tästä nyt on aikaa lähemmäs neljä vuotta.

Tekstissä vilahteleva Enska on meidän vanha kissa, joka sairastui ja lopulta kuoli. Syynä oli päässä ja silmässä oleva kasvain. Ja se tosiaan sai minut surulliseksi, sillä se oli ehkä maailman fiksuin kissa.

Pitääkin tehdä tämä haastattelu uudelleen nyt ja samoin sille meidän neljävee prinsessalle.

lauantai 11. elokuuta 2012

Naapurisopu

Se on meillä nyt koetuksella.
Meillä vietetään tänään jokavuotisia katujuhlia. Eli kadulle kannetaan joka talosta tuolit ja pöytiä, lisäksi kannetaan lapsille nyyttäripöytään tarjottavaa ja jokainen kantaa niin paljon alkoholia kuin jaksaa kantaa. Lapsille on luvassa ohjelmaa, kisoja ja visoja. Aikuiset keskittyvät enemmänkin juomapuoleen ja seurusteluun. Ja kun sitä drinkkiä on vähän nautittu, niin helpostihan siinä käy niin, että joku lipsauttaa jotain tai joku ymmärtää jotain väärin.

Me olemme sopuisa perhe, mutta ne naapurit...

Meillä ei myöskään nautita drinkkiä, sillä mies haisee edelleen pahalle oltuaan eilen varpajaisissa. Uhosi ainakin hetki sitten sängynpohjalta, että hän ei ota enää ikinä mitään ja parempi on jos kukaan ei vähään aikaan saisi lapsia. Ja minähän en oo juonut itseäni mukavaksi yli vuoteen. Selvinpäin juhlimisessa on sekin hieno homma, että yleensä muistaa kaikki juhlien tapahtumat, paitsi välillä toi alkava dementia uhkaa pilata tämänkin. Toisin siis, kuin monet muut juhlijat, joilla ei ole seuraavana päivänä mitään käryä tapahtuneista. Lisäksi sitä tarkkailee niitä ihmisiä aivan eri tavalla ja se jos mikä on hauskaa.

Useasti olen löytänyt itseni yhden naapurin olohuoneesta laulamassa karaokea (huom! selvinpäin), nyt sitten jännittää, että löydänkö itseni yhden naapurin upouudesta paljusta aamuyön tunteina lillumasta. On meillä siis joskus hauskaakin ollut.

Mehevimmät naapurijuorut sitten luvassa myöhemmin. =)

perjantai 10. elokuuta 2012

Kaksin

Isommat lapset on viety mummilaan yökylään ja mies lähti varpajaisiin.

Näin neljän viikon koko perheen lomailun jälkeen, tämä tuntuu luksukselta. Saan keskittyä vain yhteen, eikä kukaan ole koko ajan keskeyttämässä. On tuo puolivuotiaani ihana pakkaus!

Niin ja mulla on suklaata... =)

Toinen kvartaali


Pieni kuopukseni on jo puolivuotias.

Hän on pieni, mutta kuitenkin iso vauva. Ja äidille niin rakas.





Puoli vuotta on mennyt hurjan nopeasti, liian nopeasti.
Jokaisesta päivästä pitäisi nauttia, vaikka kuinka olisi uneton yö ja itkuinen päivä.
Ja kyllä mä nautinkin, vaikka välillä sitä toivoisi saavansa vaan nukkua.







torstai 9. elokuuta 2012

Vieraat ihmiset

Olen joskus hieman ylisuojeleva, tai sitten realisti. Esikoiseni aloittaessa koulutaivaltaan viime syksynä, hänelle muistutettiin, että vieraiden kyytiin ei sitten saa mennä. Olihan siinä miljoona muutakin asiaa, mitä ei sitten saa tehdä, mutta tämä on ainoa josta olen jälkikäteen kuullut.

Esikoinen tuli koulusta kotiin ja valitteli, kun joutui yksin kävelemään. Kysyin tietenkin, että minne kaverit sitten meni. No yhden kaverin isä oli hakenut ne ja hän ei voinut mennä kyytiin. Tietenkin kovasti ihmettelin, että miksei voinut mennä. No kun äiti on kieltänyt menemästä vieraiden kyytiin. Tämä kaverin isä ei nyt niin vieras meille ollut, eli sanaa vieras olisi pitänyt muistaa myös tarkentaa ohjeita annettaessa.

Tämän kesän purjehdusreissulla mies meni satamassa auttamaan saapuvaa venettä rantautumisessa, ihan ottamalla köysiä vastaan. Esikoinen katseli oman veneen kannelta tilannetta ja kysyi: "Joutuuko isi nyt puhumaan vieraille ihmisille?". Pelkästään tämä kysymys huvitti minua suuresti, sillä mieheni ei ole kovin sosiaalinen tyyppi. Mutta jatkokysymys edelliseen oli, että: "Miksen minä sitten saa?"

Ensi viikolla alkaa koulu. Pitäiskö tämän mutsin pitää ihan vaan suunsa kiinni vai selventää näitä ohjeistuksia hieman?

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Vieraskuri ja kuri

Kun meillä on vieraita, niin kurinpito on vähän niin ja näin. Silloin lähinnä huolehditaan, että kaikki osapuolet säilyy hengissä ja mielellään suurin osa talon irtaimistostakin ehjänä. Ei meidän lapset nyt ihan mitään villi-ihmisiä ole (tai ainakin haluan uskoa näin) mutta suuremmat kurinpidolliset toimet suoritetaan yleensä ilman vieraiden läsnäoloa.

No tästä kaikesta lepsuilusta saa vieras tietenkin sen käsityksen, että meillä lepsuillaan kurinpidon kanssa. Lapset elävät kuin pellossa. Ihan tiukkapipoisimmasta päästä emme varmasti ole, mutta kyllä meillä kuri on. Ihan totta on!

Toinen ääripää on sitten kyläilyt kodeissa, joissa ei asu lapsia. Silloin sitä toivoisi, että lapset istuisi nätisti kädet korvia myöten ristissä sohvannurkassa eikä kaataisi mehuaan valkoiselle matolle tai sohvalle. Eli siellä komento on tiukka.

Ammattilaiset tietenkin sanoisi, että koko ajan täytyy olla sama linja kasvatuksessa. Meillä mennään tilanteen mukaan.

Ja hemmetti, en aio pyydellä sitä anteeksi. En vaikka olenkin saanut eräältä lapsettomalta ystävältäni kommenttia kasvatustaidoistani. En tietenkään ole saanut suoraa palautetta, vaan silleen kivasti silloin tällöin heitettyjä kommentteja. Ja minähän naisena tartun niihin kommentteihin ja pyörittelen ne päässäni kuulostamaan mitä törkeimmiltä loukkauksilta ja kiukkua puhisten raivoan asiasta kaikille muille kuin kyseiselle henkilölle. Ja mies toteaa, että ei se sitä nyt noin tarkoittanut. Mutta kun mun päässäni se tarkoitti juurikin noin. Nii-in naiset...

Sitäpaitsi, onko se joku huonon kasvattajan merkki, että lapsi ei halua käyttää sukkia sisätiloissa?

Kyseinen henkilö on juuri saanut lapsen. Pitäisköhän ostaa paketti sukkia lahjaksi?








maanantai 6. elokuuta 2012

Maata näkyvissä!


Viisihenkinen perheeni on palannut edelleen viisihenkisenä purjehdusreissulta. Ensin sitä pelkää jonkun putoavan veneestä ja seuraavassa hetkessä olis valmis heittämään jonkun kinastelevan tyypin pois veneestä.

Purjehdus ja meri on aivan ihania, mutta kolmen lapsen kanssa siinä on omat stressitekijänsä. Me lisättiin tätä stressitekijää jättämällä Nintendot, esikoisen kännykkä, DVD-soittimet ja telkkari kotiin. Mutta niitä pelkäämiäni  'mulla ei oo mitään tekemistä' -kommentteja kuultiin vähemmän kuin kotioloissa. Esikoinen oppi purjehduksen alkeita, Prinsessa nautti vähän huonommastakin kelistä ja minimies oli vähemmän iloinen seilori, varsinkin pelastusliiviin puettuna. Mutta kivaa oli ja seuraavaa reissua jo suunnitellaan.

Nyt pyykkikasan kimppuun. Ehkä tarkempaa matkakertomusta myöhemmin.




ps. aikataulutuskin on näyttänyt toimivan...

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Lasten suusta osa 3

Olin Prinsessan kanssa Prismassa. Kassoilla oli paljon ihmisiä, mutta ei nyt mitään isompaa ruuhkaa. Prinsessa (melkein 4-vuotta) avuliaasti nosti kanssani ostoksia hihnalle ja hänen käteensä osui puuropaketti. Hän ensin kysyi, että mitä se on ja vastauksen saatuaan kailotti kovalla ja raikuvalla äänellä: "PUURO ON PASKAA". Ympärillä olevat ihmiset tietenkin alkoivat nauramaan ja Prinsessaa ujostuttamaan... Ja äiti oli ylpeä!

lauantai 4. elokuuta 2012

Aikavaras



Naapurustossa on kova into rajapensaiden siistimiseen. Siellä ne perseet pystyssä repii rikkaruohoja lähes joka talon nurkilla. Rajanaapurimme, myös pienen vauvan äiti, totesi, että jos olisi aikaa niin hänkin osallistuisi siihen hommaan. Vastasin hänelle, että jos olisi enemmän tunteja vuorokaudessa, käyttäisin ne nukkumiseen.

Mutta jos nyt oikein tarkkaan mietin, niin en kyllä tiedä mihin ne lisätunnit käyttäisin... Enhän nytkään nuku vaikka voisin nukkua pari tuntia enemmän vuorokaudessa. Ja hemmetti, jos mulla olisikin vuorokaudessa 28 tuntia aikaa, niin eihän sillon voi vaan nukkua.

Nyt jo saan (tai siis saisin) käyttää tunteja päivästäni siivouksen, ruuanlaiton ja pyykinpesun parissa. Siihen en oikeastaan halua lisätunteja. Tekemättömiä hommiakin olisi. Varaston ja vaatehuoneiden siivous odottelee, mutta eihän niitä tunteja siihenkään voi käyttää. Jos sitten löhöilyyn ja oleiluun jäisi aikaa... Ja sitten alkais ärsyttää ne sotkut ja tekemättömät työt...
Väsyneenä ei sais miettiä mitään näin monimutkaista. Ehkä se alkuperäinen vastaus oli kuitenkin hyvä, eli nukkumiseen käyttäisin vuorokauden ylimääräiset lisätunnit.
Mistä niitä muuten saisi?

perjantai 3. elokuuta 2012

Lapsen aika

Lapsena kesäloma kesti ikuisuudeen. Silloin paistoi aina aurinko ja oli lämmin. Vesikin oli aina uimakelpoista ja lämmintä. Koulutuntikin kesti kauan, 45 minuuttia. Kun ei ollut mitään tekemistä, aika ei kulunut ollenkaan. Viikonloputkin tuntuivat nykyiseltä viikolta.
Lapsen aika palasi mieleeni kun luin omalle lapselleni iltasatua. Väsytti, enkä oikein olisi jaksanut enää lukea. Mietin, että se viisi minuuttia satua tuntui lapsestani pitkältä ajalta. Pidemmältä kuin minun viisiminuuttiseni. Toivon, että se oli lapsen ajassa ainakin vartin.

Jos sitten huomenna se vartti iltasatua tuntuisi tunnilta...

torstai 2. elokuuta 2012

Hauskaa, perkele!

Linnanmäen reissulla kiinnitin huomiota meihin suomalaisiin. Aika monella perusilme on aika negatiivinen.

Koska oma osani tällä reissulla oli enemmänkin lastenrattaiden aisankannattaja tuli aika paljon katseltua ympärilleni ja seurattua ihmisiä.

En tiedä millä hienolla sivistyssanalla kommentoisin niitä kahta noin nelikymppistä naista, jotka omien lapsiensa vanavedessä jonottivat törmäilyautoihin ja istahtivat kyytiin. Sitten he painoivat kaasun pohjaan ja ajoivat ympyrää. Ilmeenkään värähtämättä tai kenestäkään välittämättä, keneenkään törmäämättä. Olikohan heillä hauskaa? Ilme ei paljastanut mitään.

Tietenkin mietin omaa perusilmettäni. Negatiivinen sekin varmaan on, mutta kuinka hulluna mua pidettäisiinkään, jos aina hymy olisi huulilla? Mielummin hullu kun perusnegatiivi.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Isolla kirkolla

Käytiin koko perhe lomailemassa isolla kirkolla, Helsingissä.

Yksi päivä Korkeasaaressa ja toinen Linnanmäellä. Huhhuh! Mutta niin reippaat lapset meillä oli, että yhtään valitusta ei tullut kävelystä tai väsymyksestä tai edes nälästä.



Korkeasaaresta löytyi sukulaisia, miehen puolelta...





Toi numero 22 vähän hämmästyttää.
Tai sitten mä olen lukenut biologiani ja historiani todella huonosti!




Tulevat äänestäjät





Linnanmäki oli kiva paikka. En edes muista, koska olen ollut siellä viimeksi.



Parasta koko reissulla oli kuitenkin:


Kylpyamme hotellihuoneessa!
Sellanen pitäisi kyllä kotiinkin saada...