Koemaalaukset on seinissä ja olohuoneemme vaikuttaa kovin...hmm...läikykkäältä. Pitihän sitä maalia testata eri seinille, eri valossa. Jotenkin se maalinsutiminen oli kovin kivaa, voi olla että tulee maalatuksi jotain muutakin tässä vielä. No ainakin testimielessä. Ehkä nuo läikykkäät seinät on vielä joskus muodikkaat.
Maalia sutiessa takaraivossa tykytti. Hani ei tule tykkäämään tästä.
Lisäksi mieleen tuli ne rakkaan sanat: "Sä et sitten ikinä enää saa maalata mitään itseksesi". Ne sanat kuultiin tammikuussa kun päätin maalata meidän vauvan pinnasängyn. Tuo lattioiden ja muidenkaan suojaaminen ei ole niinkään mun juttu. Kun pinnasänky tuli maalatuksi, tunsin ylpeyttä sekä onnistuneesta maalauksesta että siitä etten sutannut mitään. No tokihan mulla oli pari sanomalehden palaa siellä sängyn alla, etten nyt ihan rotkon reunalla maalaile. Mutta sitten kun mies katseli lattiaa, niin siinä oli roiskeita. Ja illalla kun katselin melkoista mahaani, niin olihan niitä osumia tullut. Mutta noin pääsääntöisesti olen tosi siisti maalari.
Tällä kertaakin on pari sanomalehden palaa lattialla, että en välttämättä oo kyllä sotkenut. Mutta katotaan kun se tahrapoliisi tulee kotiin...
Mutta parasta kaikessa on se, että vihdoinkin saadaan tuo kohta viisivuotta mielessä kummitellut seinä erilaiseksi.
Kunhan maali on kuivunut tuuppaan valokuvankin vielä tykö.
PS.
Löysin liitutaulumaalia varastosta, aivot raksuttaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!