sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Maalia pintaan!

Näin ihanan keväisen päivän kunniaksi tilasin vinon pinon värimalleja, josko meidän olohuoneen seinä saisi uuden väripinnan ainakin nyt tämän vuoden puolella. Tällä hetkellä seinää koristaa ihan itse muovipussitekniikalla maalattu ruskeahko väri. Neljä vuotta sitten se siihen maalattiin kun talo rakennettiin ja siitä asti ollaan pohdittu, että minkäväriseksi se pitäisi maalata. Vai tapetoidaanko? Suunnitelmat vielä edelleen täysin auki, mutta ainakin on värimalleja tulossa.

Ehdotuksia? Tästä nykyisestä seinästä on pitänyt meillä vierailleet eläkeläiset, joten nuorennusleikkausta kaivataan. Olohuone on kaikenkaikkiaan aika pieni, eikä yhtään ehjää seinää löydy. Ja vain yksi seinä on maalattu tällä muovipussitekniikalla, muut seinät on valkoiset. Haluaisin kovasti maalata kaikki seinät jollain vaaleahkolla sävyllä, mutta mies vastustaa ajatusta juuri huoneen pienuuden ja rikkonaisuuden vuoksi. Mä taas haluaisin valkoiset verhot, jotka ei näytä valkoista seinää vasten oikein miltään (?). Minkä ihmeen takia miehenkin pitää osallistua tähän sisustukseen omilla mielipiteillään... =)

Jos lähdenkin ensin verho-ostoksille ja sitten suostuttelen sen miehenkin seinien maalaukseen. Mutta ei tänään, nyt on pakko mennä pihalle nauttimaan ihanasta auringonpaisteesta.




lauantai 28. huhtikuuta 2012

Suklaa OD

Missäköhän menee se raja tuon suklaansyönnin kanssa, että yhtään palaa ei enää pystyisi syömään. Kadehdin niitä, joille riittää yksi pala. Itsellä kun se yksi pala johtaa auttamatta toiseen ja kolmanteen ja... Maistelin siis Fazerin keksimurusuklaata, enkä pystynyt lopettamaan. Jemmasin loppulevyn, mutta jemma on siitä huono, että tiedän itse tarkkaan missä se on.

Missä on sitten yliannostuksen raja. Mistä tietää syöneensä liikaa suklaata? Siis muualtakin kun vaa'alta luettuna. Alkoholista saa kunnon kännin ja alkoholimyrkytyksenkin ilmeisesti jotenkin. Suklaasta saa tahmaiset näpit ja makunautintoja. Ja ilmeisesti riippuvuussuhteen, sillä taidan tästä lähteä jemmalleni... NAM! Mietitään sitä vaakaa sitten taas maanantaina.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

TGIF

Perjantai. Viikon paras päivä. Lasten karkkipäivä. Äidinkin karkkipäivä.

Toimistotyöläisen perjantai totisesti on viikon paras päivä. Ja varsinkin se hetki kun palaa töistä kotiin ja miettii että työhönpaluuseen on vielä ihan älyttömän pitkä aika. Lauantai-aamuna se ihana tunne päättymättömästä vapaasta on jo hävinnyt siihen tietoisuuteen, että jäljellä on enää yksi aamu kun saa nukkua pitkään (jos siis saa).

Tosiasiassa perjantai-iltana uni tulee aikaisin, vaikka yrittää tästä vapaudentunteesta nauttia mahdollisimman pitkään. Jos vielä maustat perjantai-iltaa lasillisella (tai kahdella) viiniä, niin uni tulee vieläkin varmemmin ja varmasti myös aikaisemmin.

Kotirouvana tuo perjantaifiilis tuleekin sunnuntaina. Sunnuntai-illalla odottaa, että huomenna on taas arki. Mies töissä ja koululainen koulunpenkillä ja Prinsessakin mahdollisesti päiväkodissa. Silloin aikatauluista ja ohjelmasta päätän vain ja yksin minä. Aamulla saa nukkua niin pitkään kun minimies antaa ja sen jälkeen tuijotellaan telkkarista aamuohjelmia ja toisiamme. Päiväohjelmasta ei tarvitse neuvotella kenenkään kanssa, että mennäänkö shoppailemaan vai pestäänkö pyykkiä.

Thank God it's Friday, sunnuntaita odotellessa!

Hyvää perjantaita ja ihanaa keväistä viikonloppua!

torstai 26. huhtikuuta 2012

Kotiäiti vai -orja?

Tätä äitiyslomaa on nyt vietetty nelisen kuukautta ja olen nauttinut joka hetkestä. Myös siis silloin kun koko talo on hyrskynmyrskyn ja lapset kinastelee keskenään. Mutta käsitykseni lomasta eroaa suuresti nykyisestä arjestani. Juuri kun iloitsen tyhjentyneistä pyykkikoreista ja ehdin pyykinpesukoneen ääreltä siivoamaan lapsen huonetta, onkin yksi pyykkikoreista taas täynnä. Joka aamu tyhjennän astianpesukoneen ja siivoan keittiön, jotta voin tehdä samat toimet taas illalla. Tavarat jotka olen mielestäni juuri laittanut paikoilleen löytyykin jostain lojumasta. Päivän aikana heiluu yleensä imuri ja rätti, ruokaakin valmistuu ja lapset yritetään pitää nuhteessa ja järjissään. 

Ja sitten mies tulee työpäivän jälkeen kotiin lomailevan rouvansa luokse ja kysyy, että etkö olekkaan tänään haravoinut? Vai mitä olette tänään tehneet? No niin no...

Mieheni sai eilisen syntymäpäivänsä kunniaksi äidiltäni lahjaksi höyrysilitysraudan. Vuosi sitten hän sai omalta äidiltään lahjaksi mankelin. Mankelia hän ei ole kertaakaan käyttänyt ja eilen hän lähetti äidilleni kiitosviestin: "Kiitos lahjasta! Näyttää oikein hyvältä, mutta mikä se oikein on?" Näyttää siis siltä, että minä sain uuden silitysraudan. Ilmeisesti vaikuttaa siltä, että meillä mies hoitaisi pyykkihuollon.



ps. Meillä on tosiaan kolme pyykkikoria, jotka ei nekään tunnu aina riittävän. Liikaa vaatteita vai laiska pyykkäri?

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Pääosassa pipo

Kuopuksemme sai eilen lahjaksi käsityötaitoiselta ystävältä hienon pipon. Jostain syystä olen hurahtanut pipoihin ja ostankin usein varsinkin lapsille omasta mielestäni upeita pipoja. Lapset voivat olla hyvinkin eri mieltä. Kerrankin kaupassa esittelin tyttärelleni Tuittupäälle aivan ihanaa perhospipoa ja hänen mielestään se oli kamala. Ostin sen silti, koska äidin silmää se miellytti. No pakotinko Tuittupään käyttämään sitä? No en, vaan käännytin hänet tykkäämään siitä ja samalla pipo pääsi myös käyttöön.

Omalla pipolla ei ole niin väliä, jostain kumman syystä. Käytän usein pipoa, sillä korvani eivät tykkää tuulesta ja kylmästä, mutta silti omaa päätäni saattaa 'koristaa' kymmenen vuotta vanha fleecepipo. Ehkä pitäisi omaakin varastoa kartuttaa välillä.

Tässä esittelyssä tuo eilen lahjaksi saatu pipo ja kuopuksemme,jolla ikää tänään tasan 11 viikkoa.



ps. sisällä en käytä pipoa!

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Täydellinen pöytälamppu

Olen pitkään miettinyt JOTAIN asiaa (lue: esinettä), joka sopisi hyvin olohuoneen nurkassa olevalle pöydälle. Nurkassa on nyhjöttänyt kynttilänjaloista lyhtyyn ja viimeisimpänä lintuhäkki. Mutta nyt samaan nurkkaan pitäisi löytää täydellinen pöytälamppu, jospa se olisi se siihen paikkaansa parhaiten sopiva esine. Lamppu ei saisi olla liian romanttinen, eikä liian moderni. Haussa siis suht yksinkertainen vaalea tai valkoinen pöytälamppu, johon en kyllästy lähimmän vuoden aikana. Ehdotuksia otan vastaan.

Rauhallinen sunnuntai päättyi röhnöttäen sohvannurkassa katsellen hömppäleffaa. Ihanaa ja rentouttavaa.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Viherpeukalo

Kevättä alkaa olla rinnassa ja tässä perheessä tuntuu puutarhaunelmat elävän enemmän mieheni ajatuksissa. Itseä kun vielä kiinnostaa seinänmaalaus sisätiloissa enemmän kuin ulkohommat. Tänään tarkastelin kukkapenkkiä sillä silmällä, mutta yhtään ei tee mieli laittaa käsiäni sinne jääkylmään maahan. Mutta kyllähän siellä vaan jo kukkii, että virallinen viherpeukalon titteli tänne suuntaan...


Aurinkoista keväänodotusta kaikille!

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Kolkyt ja risana

Törmäsin kirjastoreissulla jokin aika sitten kirjaan, jonka kansiteksti aiheutti sen että lainasin sen. Kirja on Kasey Edwardsin Kolkyt ja risana.

"Lähes yhdessä yössä jokin muuttui, eikä minua enää huvittanut mennä töihin. Ei enää koskaan."

Ensimmäiset luvut kirjasta on kuin omia sanojani ja hienoa huomata että en ehkä olekkaan yksin ajatusteni kanssa. Vielä vuosi sitten olin itsekin innokas työntekijä ja pyrin aktiivisesti määränpäähän. Kunnes totesin, että se määränpää vaihtuu lähes kuukausittain työnantajani toimesta enkä koskaan luultavasti tule saavuttamaan sitä. Ja ehkä olenkin kaikki vuodet tavoitellut vääriä asioita ja että muu elämä on vain kärsinyt jonkin väärän tavoittelun takia. Tässä kohtaa voi todeta, että kolmenkympin kriisi iski vähän jälkijunassa! Australialainen Kasey Edwards kirjoittaa siis omaelämänkerrallisesti suoraan ja huumorillakin höystettynä juuri tästä ja löytää lähipiiristään monia vastaavia esimerkkejä.

En kuitenkaan haaveile eläkepäivistä vaan työstä, jonne on ilo aamulla mennä. Moni ikäiseni on pohtinut tätä samaa, mutta kateellinen olen niille muutamalle ystävälle jotka kokevat olevansa juuri oikeassa työssä ja nauttivansa joka hetkestä. Luin lehtiartikkelin jokin aika sitten siitä, että miten nuori yläkoulusta tai lukiosta päästyään osaisi määritellä mitä haluaa eläkeikään asti tehdä. Siinä vasta hyvä kysymys ja onnea heille jotka ovat osanneet tämän valinnan tehdä. Onneksi opiskelun voi aloittaa myöhemminkin, kun meitä mattimyöhäisiä on ilmeisesti enemmänkin. Itse kysyn itseltäni usein, että mitä minusta tulee isona?

Nyt minulla on vielä vajaa vuosi aikaa miettiä mitä minusta isona tulee, kunnes taas palaan äitiyslomalta takaisin työelämään. Vai innostunkohan uudelleen siitä työstä joka minulla on? Niinkin on käynyt...

Mutta nyt on aika nauttia tästä ajasta perheen ja ihanan pienen miehen kanssa. Jospa minusta tulisikin kotiäiti, siihen ei tarvita koulutusta vaan lottovoitto.

ps. niitä entisiä yläasteita tosiaan kutsutaan nykyään taas yläkouluiksi ja ala-asteita alakouluiksi. Kuulostaa jotenkin niin vanhanaikaiselta minusta (kolkyt ja risat), mutta kuinka fossiili olenkaan jos kutsun sitä vieläkin yläasteeksi ja ala-asteeksi?

torstai 19. huhtikuuta 2012

Kasvimaan kakarat

Eilen alkoi päättäväisesti projekti, jonka lopputuloksen toivon olevan että lapseni syövät uusia makuja ilman 'yök en syö' -kommentteja. Ennen ensipuraisua siis. Aloitimme kasviksista vaikka lapset kyllä syövät porkkanaa, hernettä ja kukkakaaliakin. Alan ammattilaisethan sanoo, että lapsen pitää maistaa uutta makua monta kertaa ennenkuin tottuu makuun. Ja olisi hienoa, että lapsille heräisi mielenkiintoa myös uusiin makuihin tai ainakin ennakkoluulottomuutta. Onkohan tämä mahdoton ajatus?

Tämä ensimmäinen maistelu ei mennyt kovin hyvin. Tosin lapset (7 ja 4 vuotta) olivat jo päättäneet, että ne ei voi olla hyviä. Tarjolla oli porkkanaa, keltaista porkkanaa ja papuja, kaikki kypsinä ja lämpiminä, mihin ei meillä ole totuttu. Mutta en luovuta kerrasta! Tänään sitten taas uusi yritys.

Kaikesta ruuasta ei tarvitse lapsenkaan pitää. Itse en pidä esimerkiksi suolakurkuista tai kahvista, enkä halua niitä makuja suuhuni. Kaikkea pitää maistaa ja olen itsekin maistanut useasti näitä kahta edellämainittua, mutta vieläkään en pidä. Itseasiassa kahvinjuonnista saan useasti selittää muille, että kyllä olen maistanut en vaan pidä mausta. Ja hyvin usein kommentti on, että opettele juomaan kahvia. Mutta miksi pitäisi?

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Hola!


Tästä se sitten lähtee! Olen pohtinut jonkin aikaa bloggailun aloittamista ja silmäillyt monia ihania tarinoita ja blogeja. Pohdinnan aiheena minulla lähinnä onkin ollut, että mitä ihmettä minä keksisin sinne kirjoittaa ja ketä sitä viitsisi lukea... No nämä jää nähtäväksi.

Blogin nimi on espanjaa ja tarkoittaa keltaista taloa. Asumme keltaisessa talossa ja yksi syy miksi tätä blogia ryhdyin kirjoittamaan on ne erinäiset sisustusprojektit tässä ihanassa keltaisessa talossa, jotka on suunniteltuna päässä, mutta toteuttamatta. Jospa suunnitelmien julkaisu saisi painetta myös toteutukseen.

Hassu juttu tämän blogin nimeä miettiessä...nimeksi melkein tuli Casa Azul, sillä muistin ensin, että azul on keltainen. No pitipä talostakin alunperin tulla sininen, jota tuo azul siis tarkoittaa.

Tulevat kirjoitukset koskevat luultavimmin lapsia ja niiden kasvatusta, sisustusta, puutarhanhoitoa, ruuanlaittoa, valokuvausta, ystäviä, siivousta eli ELÄMÄÄ!

Tervetuloa mukaan! En pelkää kommentteja!