Vietimme pääsiäisenä naidun suvun puolelta synttärijuhlia. Kuten juhliin on tapana, minäkin olin oikein pukenut päälleni mekon ja korkkarit. Anoppi on tästä ilmestyksestä vielä näin päivien jälkeenkin hämillään. Kun on vielä kyse ihmisestä, joka ei osaa kehua, niin tilanne on entistä koomisempi.
Juhlissa hän tuli kertomaan miehelleni, pojalleen, että kannattaa nyt olla varuillaan kun vaimosi näyttää tuolta. Kuulin tämän kommentin ja itselleni tuli lähinnä mieleen joku helposti tarttuva kuolemantauti, jota kannattaa varoa. Minulta anoppi kyseli mekon alkuperää ja kysyi, onko kenkäni ihan oikeaa mokkaa. Jossakin kieroutuneessa maailmassa tämäkin kai on olevinaan jonkinlainen kehu.
Eilen aamulla anoppi tuli lapsenvahdiksi ja jaksoi vieläkin samasta aiheesta. Miehen serkkujen vaimot kun on hänen miniäänsä verrattuna kuin kuivia oravia, eikä muotoja laisinkaan. Ja liian isoissa vaatteissakin vielä kehtasivat kekkuloida siellä juhlissa. Hän on vielä tästä huomiostaan muistanut kertoa kaikille tuntemilleen. Sääliksi käy kuulijaa. Ja niitä liian isoissa vaatteissaan ja huonossa ryhdissään juhlivia.
Tämän kaiken draaman olisi voinut vaikka välttää sanomalla, että näytät hyvältä ja hieno mekko. Minun mielialaani ei kohota se, että haukutaan kaikki muut. Jos nyt kerrankin ulkomuotoni sattuu anoppia miellyttämään, niin ei siitä nyt ihan näin isoa numeroa tarvitse tehdä.
Veikkaan, että eilisen päivän aikana anoppi on ehtinyt raportoimaan asiasta Ruotsin sukua ja minun äitiäni. Toivottavasti se niissä raporteissaan osaa puhua asioista oikeilla nimillä. Eikä välttämättä viittaa mahdolliseen kevytkenkäisyyteeni.
Pitäiskö sitä useammin pyntätä itseään?
PS.
Anopilla oli juhlissa itsellään jokseenkin outo asu. Mieheni totesikin hänelle, että olet sitten oikein pääsiäismunateemalla liikenteessä. Ja ei, se ei ollut kohteliaisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!