Joo, myöhässähän se on tullut, mutta en suostu myöntämään että tämä olisi neljänkympin kriisiäkään vielä. Sitäpaitsi, se kolmekymppiä on vielä lähempänä kuin se nelosella alkava luku.
Tai jos tämä onkin kahdenkympin kriisi, kun en muista sellaista olleen. En tosin muista kolmevuotisuhmaakaan, eli sitäkin tää vois nyt olla.
Meidän neljävee Prinsessalla on tähän mennessä joka ikä ollut uhmaikä. En kyllä ole sitä suvantovaihetta vielä päässyt todistamaan, kolmivuotisuhma vaihtui lennosta neljävuotisuhmaan. Oppineet sanoo, että viisivuotiaana lapsi olisi jotenkin sinut uhmansa kanssa. Meillä siis odotellaan sitä synttäriä kuin kuuta nousevaa.
Onko se ihmisen elo pelkkää uhmaa ja kriisiä? Missä vaiheessa uhma muuttuu kriisiksi?
Ja niinkuin se neljävuotiaskin, niin en mä ikääni uhmaa tai siitä syystä kriiseile. Ei kai sille muutakaan sanaa tähän hätään keksi.
PS.
Jos ottais neljänkympinkriisin aiheeksi sen moottoripyörävillityksen...
Jotta et turhaan odottelisi niitä seesteisiä päiviä, niin voin lohduttaa, että meidän kiltin suloisen ja aurinkoisen Pienimmän uhma (tai kriisi, miten vain) alkoi tasan 3v. täytettyään eikä loppua näy vieläkään. Ei edes pieniä notkahduksia ole havaittavissa, kun taaksepäin näitä vuosia katsoo. *huokaus*
VastaaPoistaTätä mä just pelkäsin!
PoistaSitten vielä sanotaan, että jos lapsuusuhma on ollut paha, niin teini-ikä menis sitten seesteisemmin. En usko siihen kyllä hetkeäkään tän meidän rinsenssan kanssa. Pulassa ollaan hänen kanssaan, minä ja mies sekä puolen kaupunkia.
Mutta löytyy ainakin sitä luonnetta, sehän on hyvä, eikö? =)
Mun keskimmäisen lapsen uhma alkoi puolivuotiaana. Sitä ei usko kukaan muu kuin asian todistaneet. Lohduttaneet olemme itseämme olemme, et koska koko elo on uhmaa niin ei sitten uhmaiät erikseen erotu. Hmmmm. Nlejä veenä poika sai mut kyyneliin harva se viikko ja nyt kun se on 9 niin ah ja oh!
VastaaPoistaMä täytän tässä kuussa 42 ja en näe siitä kriisiä, vielä :)
vanha tuttusi P
Voi ootko se sinä? Minä kun jo ihmettelin mihin oot kadonnut!
PoistaMä kyllä uskon koko elämän mittaiseen uhmaan. Luulen, että mulla on käsissäni yksi samanlainen tapaus. Tämäkin prinsessa on jo vauvana tiennyt mitä tahtoo ja osannut myös vaatia.
Sekin on lohdullista, että kaikki ei kriiseile, voihan se olla, että se oon vaan mä, kun on sekasin. =)
Voi olen se minä :)
PoistaVahvatahtoiset ihmiset pärjää. Haluaisin itsekin olla sellainen. Enemmän olen tossu. Ihan oikeasti. Mä haluan et kaikilla on mukavaa aj sit itse jään vähälle. No joo, ehken niin vähälle. Tossu silti!!!
P
Kuulostaa jotenkin niin tutulta... Mehän muodostetaan yhdessä tossupari. =)
Poista