Olenkohan ainoa ihminen, joka hermostuu ihmisistä jotka ei ymmärrä huumoria. Takana on päiväkodin vanhempainilta ja siellä on pari tyyppiä, joille pitäisi oikeasti alleviivata, että tämä oli nyt sitä huumoria. Ootko koskaan kuullut moisesta?
Vai onko niin, että vanhempainilta on vakava paikka, että siellä ei suvaita moista?
Kun isohko huone täytetään 3-6 vuotiaiden lasten vanhemmilla, niin eikö kenelläkään todellakaan ole mitään puhuttavaa? Hiljaista on kuin huopatossutehtaalla, hymyillään ujosti ja odotellaan, että koska joku puhuu jotakin. Ja minä kun hermostun hiljaisuudesta, alan höpöttää. Ja höpötyksestä ei tule loppua, jos vastassa on huumorintajuton yleisö.
Loppujen lopuksi sitten harmittelen, että enkö taaskaan voinut pitää päätäni kiinni. No ens kerralla sitten...
PS.
Yksi äiti sanoi kotiinlähtiessä, että meinasi revetä sitä juttua. No hemmetti, olis revennyt. Ilmeisesti unohtivat lähettää mulle sen vanhempainillan protokollan.
Ihanaa, en ole ainoa. Mä en osaa olla asiallinen ja vakava. Joka paikassa pyrin vitsailemaan. Ja kaikki tosiaan ei ymmärrä sitä. Anteeksi, en osaa olla hillitty aikuinen :)
VastaaPoistaEikä mun mielestäni päiväkodin vanhempainillassa tarvi olla hillitty aikuinen. Jota siis minäkään en osaa olla! =)
PoistaJa mä vasta en osaakaan... Oikeesti kyllä joskus tarvis osata olla hillitty ja pitää suu kiinni ;)
VastaaPoistaMut Rillo, mä en usko, että kukaan piti sua kummallisena. Kun höpötys luultavasti pysy ihan ruodussa kuitenkin..
-Susa-
Kyllä ne varmaan TIETÄÄ, että mä olen kummallinen. Mutta mä olen ihan mielelläni kummallinen, varsinkin jos se tarkottaa sitä että saa nauraa. Itselleen ja muille.
Poista