Nyt se arki pamahtaa oikein kunnolla päälle, kun mieskin palaa koulunpenkille. Eli päivät palkkatyötä ja illat koulua. Kotona odottaa kiukkuinen ja väsynyt vaimo. Joskus lapsetkin on vielä hereillä kotiinpaluun aikaan, väsyneinä ja isää ikävöivinä tietenkin. Ei käy kateeksi isonkaan koululaisen arki.
Jotenkin jo haukotuttaa kun mietin niitä pimeitä sateisia iltoja, kun pitää kuskata lapsia harrastuksiin ja se pienin tietty kainalossa. Vaikka mielummin käpertyisi sohvannurkkaan (se pienin kainalossa).
Olen maailman huonoin lähtijä. Varsinkin silloin kun takana on työpäivä ja kiireessä loihdittu ruoka. Silloin kun lapsi sanoo, että ei haluaisi mennä harjoituksiin, itselläkin silmissä vilistää takkatuli ja sohvannurkka, mukavuudenhalu. Mutta koska yritän olla se kannustava vanhempi, suostuttelen lapsen lähtemään.
Ja sitten kun lähdetään, lähdetään viime tipassa. Kun ollaan päästy autolle, lapsi kysyy: myöhästynkö? Ja äiti vastaa, no katsotaan... Esikoinen kävi joskus jossakin Junnusportissa vai mikä se oli, ja siellä pistettiin ovet lukkoon kun kello oli tasan. Joo, on aika noloa juosta rykimään sitä ovenripaa useampana kertana. Jos tämän syksyn tavoitteeksi ottaisi vaikka sen, että lähtisi hyvissä ajoin.
Tänään on jo ensimmäinen koitos. Esikoisen jalkapalloharjoitukset alkaa klo: 17.30 ja Prinsessan jumppa klo: 17:45, eri puolilla kaupunkia tietty (onneksi ei ole valtavan suuri kaupunki). Ja loppuvat samalla kellonlyömällä.
Ainiin, ja sain VIP-kutsun sisustuskaupan illanviettoon klo:18 alkaen. Kenenköhän menot jää menemättä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!