Nämä hiukset on meillä ollut puheissa viime päivien aikana.
Esikoinen sai synttärilahjaksi vitsikirjan. En sitten hyvällä tahdollakaan pysty ajattelemaan iloisia ajatuksia lahjan antajasta. Esikoinen kun lukee niitä puujalkavitsejä ääneen, varmistaa vielä välillä, että kai mä olen kuulolla.
Vuorossa oli varmasti sadas aiheeseen liittyvä vitsi, kun esikoinen ymmärtää kysyä, että mikä on blondi. Vastasin, että sellanen, jolla on vaaleat hiukset. Kuului nopeiden askelten ääni, kun esikoinen juoksee peilin eteen ja helpottuneena toteaa, ettei ole blondi.
Tuoreena tekoälynä totean, että vaikka sitä lasta nyt ei ihan pellavapääksi voi kutsua, mutta on lähempänä blondia kuin brunettea kuitenkin.
PS.
Kampaajantuolissa kyselin, että mitä sävyä hänen mielestään juurikasvuni on. Itse kun epäilin se olevan sitä kuuluisaa maantienharmaata. Yllätyksekseni ammattilaisen arvio oli, että siinä on ihan selvä väri/sävy. Vanhetessani tummun, en harmaannu. Onkohan se viisastumisen merkki, kun blondi tummuu?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!