Paluu arkeen, tai ainakin sitä etäisesti muistuttavaan olotilaan, on alkanut.
Lapset jatkaa lomailuaan, tämä viikko mummin hoivissa ja seuraavasta viikosta eteenpäin isän kanssa. Oma loppulomakin häämöttää siellä kolmen viikon päässä. Ihanaa kun ei tarvitse ketään herätellä tai kuskata minnekään aamuisin tai iltapäivisinkään.
Sen vaan sanon, että ei ole lomailu kotioloissa oikein lomailua. Varsinkaan noin soolona, perheen ainoana aikuisena. Ihan kuin työleirillä olisin ollut. Lisäksi lapsille on aivan liikaa viettää niin monta tuntia päivässä keskenään, riitely on jatkuvaa.
Viimeinen lomaviikko vietettiin mummulassa, minun lapsuudenmaisemissani. Eipä sekään ihan lomaa ollut, mutta muutaman kerran otin ja lähdin yksin. Ihanaa! Kunnes sitten iskee se huono mieli niistä mummun korvien juureen jätetyistä riitelevistä lapsista.
Mutta kotona sentään riiteli lapset, töissä aikuiset ihmiset. Molemmat ihan turhista asioista, mielestäni. Mutta koska asenne ratkaisee, päätin, että minulla on kivaa töissä. Perkele!
PS.
Kyllä niin on pää vielä lomalla, että unohdin illalla pyykit koneeseen...toista kertaa! Sunnuntaina kun kotiuduttiin, heitin koneen päälle ja taputtelin vielä itseäni olalle, että olinpa reipas. No maanantaina töistä kotiutuessa totesin, että nehän on vieläkin siellä koneessa. Päätin pistää koneen uudelleen pyörimään, jos se vaikka korjaisi tilanteen. Ja tuli työmatkalla mieleen, että siellähän ne pyykit on edelleen... Voi helv...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!