maanantai 22. heinäkuuta 2013

Lautapelejä vai kivikasoja

Eilisen päivän yritin suostutella perhettäni tai ainakin yhtä heistä lähtemään kanssani katsomaan kivikasoja. Eikä mitä tahansa kivikasoja, vaan Kuusiston linnanraunioita. Ymmärrän toki, että esimerkiksi kahdeksanvuotiaalla on muutama mielenkiintoisempi juttu, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Edellinenkin suurta vastustusta herättänyt kotiseuturetki oli lapsista hauskaa ja kivaa.

Vaikka vakaasti olen päättänyt tehdä Prinsessasta itselleni reissukaverin, niin hän on kovasti eri mieltä. Käännytystyö on kesken. Onhan tässä vähän vielä hommaa, kun kommentit on tätä luokkaa: "Mitä sä niinkuin kuvittelet, että mä saan niistä kivikasoista?" tai "Saanko mä sitten karkkia jos mä tulen?"

Ja kun en päässyt kivikasoille, käskytin perheeni siivoamaan. Lopulta pelattiin lautapelejä ja syötiin jätskiä. Ihan kiva vaihtoehto sekin oli.

Nukkumaan mennessä totesin miehelle, että taisin nähdä unta siitä siivouksesta. Sitä kun ei olisi enää uskonut todeksi, pyörremyrsky olohuoneessa. HUOH!



PS.
Mulla oli kolme kesäkohdetta kotiseudulta täksi kesäksi, en vaan millään muista mikä se kolmas oli. Dementia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!