Syrjällään

Sydän syrjällään, kuinkas muuten.

Lasten takia lähinnä. Yleensä sitä huolehtii ihan turhaan, kuten esimerkiksi vauvaa kanniskellessa pelkää humauttavansa sen lapsen pään vaikka avoinna olevaan oveen tai vastaavaan. Eihän sitä nyt itsekään normaalisti päin ovia kävele. Vaaranpaikkoja näkee siellä sun täällä, varsinkin siellä missä lapsi näkee sen hienoimman leikkipaikan (esimerkiksi iso oja tai lumitunneli).

Kaksi lasta on päivät päiväkodissa, yksi koulussa. Kyllä minä ainakin sydän syrjälläni mietin niitä koulumatkoja ja vapautta, jota lapsi sen koulun jälkeen harjoittelee. Ja siellä päiväkodissakin voi sattua mitä vaan, tosin yritän kaikkeni luottaa päiväkodin henkilökuntaan tässä asiassa.

Maanantaina sitten soi puhelin ja puhelimen toisessa päässä on hillittömästi itkevä ja huutava koululaiseni. Kaveri on lyönyt häntä nenään ja nyt siitä tulee verta. Olivat olleet ulkona jossakin kauempana kotoa ja painiottelun tiimellyksessä kävi näin. Turpaanvetäjä pelästynyt niin paljon, että häipynyt paikalta nopeasti ja vähin äänin. Itkevä ja verta vuotava poikani siellä yksin. Repusta paperia, lunta nenään ja kotia kohti, puhelimessa lohduttavat sanat on jotenkin niin vähän. Soitan hetken päästä uudelleen, puhelimeen vastaa aikuinen, vieras nainen. Hän oli bongannut vertavuotavan ja huutavan lapsen ja tarjonnut auttavan kätensä. Iso kiitos siitä hänelle ja hänen kaltaisilleen (niinkuin Nollikselle). Valitettavan usein kuulee, että lapsen hätään ei ole ohikulkevat aikuisetkaan ole puuttuneet. Ja toisaalta taas, jokaiseen aikuiseenkaan ei ole luottaminen.

Sydän syrjällään siis aina vaan!