Töissä kehityskeskusteluissa yritän aina toteuttaa hampurilaismallia. Eli ensin jotain positiivista, sitten sitä negatiivista (sitähän aina on) ja lopuksi vielä jotain positiivista. Ettei se negatiivinen jäisi päällimmäiseksi asiaksi koko keskustelussa.
Arvatkaapa odotinko tässäkin keskustelussa sitä pihviä sieltä välistä. Syitä olettaa jotain negatiivistakin löytyvän kyllä oli. Minua odotetuttiin listaamalla sitä kuinka huipputyyppi lapseni on. Minähän sen nyt jo tiesinkin. Kuulemma tyttäreni on suosittu leikkikaveri, reilu muita kohtaan ja omaa huomattavat sosiaaliset taidot ikäisekseen. Keneenköhän on tullut?
No sitä pihviä sitten. Tyttäreni kertoo juttuja ruokapöydässä ja näin häiritsee ruokailua. On kuulemma muutamaan kertaan siirretty istumaan eri pöytään, mutta lopputulos on aina sama. Juttua kun riittää. Miten se onkaan niin, että ne huomattavat sosiaaliset taidot ei päde enää ruokapöydässä. Keneenköhän se on tullut?
Ihana tyttö. Mutta joo, miksi puheliaisuus on lapsilla lähes hyve paitsi kun kyseessä on ruokapöytä? Kysyy kälkättäjien äiti
VastaaPoistaVaikutat tyytyväiseltä muuten. Et ahdistuneelta oravanpyörässä juoksijalta. Ihanaa!!!!
Se on meillä hyvin huomattavissa, kun Prinsessa ei ole kotona. Se rauha ja hiljaisuus. =)
PoistaKyllä mä aika tyytyväinen olen. Tai sanotaanko, että luottavainen siihen että asiat järjestyy. Noista epäkohdista kirjoitinkin juuri...