Tasan kahdeksan vuotta sitten maailma näytti kovin erilaiselta. Olin juuri synnyttänyt esikoiseni, tänään on siis se suuri kahdeksanvuotispäivä. Suuren verenhukan vuoksi pyörrytti, mutta se ei toki ollut se syy miksi kaikki olin niin kovin erilaista.
Kirjoitin kiitoskortteihin (joita askartelin kymmeniä) silloin tekstin: Ilman sinua, en maailmasta mitään voisi aavistaa. Ja niin on täyttä totta tuo lause edelleen.
Esikoinen on opettanut ja opettaa päivittäin. Hän on monessa asiassa edelläkävijä, emmekä voi hänen tietää tasoittaa, kun emme itsekään tiedä mitä on tulossa. Vaikka huolet on vuosien varrella vaihtuneet, ne ei ole suinkaan vähentyneet. Myös ilon aiheet on muuttuneet. Kahdeksanvuotiaamme on ihana. Iloinen, reipas ja huumorintajuinen.
Mutta joku voisi silti hidastaa ajankulkua, kahdeksan vuotta on mennyt ohi ihan hujauksessa. Anoppi tänään soitti iloisesti, että kymmenen vuoden päästä esikoisella onkin sitten jo ajokortti.
Ruotsissa vietetään tänään Nobelin päivää ja tästä syystä ruotsalaiset sukulaisemme kutsuvat häntä Nobel-pojaksi. Ei siis tässä odotella sitä itse palkintoa tänne suuntaan...
Onnea Nobel-pojalleni! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!