Pieni prinsessani täyttää tänään viisi vuotta.
Prinsessan viisivuotiseen elämään on mahtunut joka vuotinen uhma. Meillä ei tunneta nimitystä 1-vuotisuhma tai 3-vuotisuhma. Meillä on uhmaikä joka ikä. Uhmakkaita silmiä katsellessani, tulee usein mieleen, että on kuin peiliin katsoisi. Ehkä se uhma on perinnöllistä. Onhan se hyvä, että lapsi (varsinkin tyttö) osaa pitää vahvasti oman puolensa. Sitä omaa tahtoa ei sovi lannistaa, mutta kovin paljon sitä ei voi kannustaakaan.
Toinen juttu, mikä on myös perinnöllistä, on kenkäfriikkeys. Ostin kuukausi sitten kullanväriset juhlakengät prinsessalle ja hän on käyttänyt niitä lähes päivittäin siitä lähtien. Ne otetaan mukaan myös yökyläilemään. Viime päivinä hän on sovitellut äidin korkkarivalikoimia. Innosta puhkuen hän on kopistellut pois vaatehuoneesta ja huutaa, että "nämä on melkein mulle jo sopivat, voiko nää olla meidän yhteiset kengät?" Tosiasiassa kenkiin menisi molemmat hänen jalkansa ja vähän päälle. Toistaiseksi ne on siis vain äidin kenkiä.
PS.
Mulla on liikaa niitä juhlakenkiä, koska nyt kun ne on ollut Prinsessan esittelyssä, olen hämmästynyt, että onko mulla tuollaisetkin kengät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!