Posliininuket paperilla?

Olen aikaisemmin ollut ahkera valokuvien kehittäjä (kutsutaanko sitä vielä kehittämisesksi näin digiaikana?). Kun esikoinen oli vauva, tilaus lähti kerran kuukaudessa ja kuvat tuli samantien laitettua albumiin. Valokuvia ja albumejakin on kerääntynyt reippaasti. Jokin aika sitten havahduin, että on lähes kahden vuoden kuvat kehittämättä. Muistelin, että onhan siellä albumissa viime joulun kuvia, mutta nepäs olikin  sitä edellisen joulun kuvat.

Kävin itseni kanssa keskustelua, että kannattaako niitä kuvia enää edes paperille tulostaa? Vai katsotaanko kuvat koneelta tai televisiosta tai digikehyksistä jatkossa? Olenko siis aivan fossiili jos esittelen jollekin printattuja valokuvia? Mutta tämän pääni sisäisen väittelyn voitti paperi ja Suomen metsäteollisuus (määrällisesti tilaan aika paljon kuvia). Ja jos niitä kuvia joskus haluaa joku muukin katsoa kuin minä itse, lupaan esitellä. Mutta vain pyynnöstä!

Otin itseäni niskasta kiinni ja kulutin yhden illan ja yön valokuvia valiten. Niitä kertyikin sitten useita satoja, mutta oli aivan ihana katsoa läpi kaksi edellistä vuotta kuvina.
Tilatut kuvat saapuivat ja ovat kaikki nätisti albumeissa. Pieni yllätys oli kuvien laatu ja hinta. Sillä kuvat on tulostettu hyvälle paperille ja kuvien laatu on muutenkin hyvä. Hinta on lähes olematon, sillä ne n.800 valokuvaa maksoivat reilusti alle satasen. Ja lisäyllätys jäi vielä muhimaan, sillä viime viikolla sähköpostiini tuli kiitos tilauksesta ja 20 euron lahjakortti  seuraavaan valokuvien tilaukseen! Eilen sitten taas katselin parin edellisen kuukauden kuvia ja tein tilausta (lahjakortti umpeutuu huomenna). Oli oikein hankala saada 20 euroa kulutetuksi vaikka kuvia tuli nytkin tilattua aika paljon.

Katselin myös hyvin kriittisesti minimiehen ristiäisissä otettuja perhepotretteja. Meitä on nyt viisi ja yksikään niistä kuvista ei ole ns. onnistunut. Siis aina jollakin on silmät kiinni tai kieli ulkona. Itse syyllistyn siihen, että komennan lapsia  kesken kuvauksen ja siis kuvissa mulla on sitten lause kesken tai ainakin näytän tuimalta (ilmeisesti tuima on mun komennusilmeeni). Mutta olisiko sekään kiva kuva kun kaikki olisi kuin posliininukkeja kuvassa, näissä meidän perhekuvissa on ainakin elämänmakua kun yksi irvistää ja toinen tuimistelee. =)

Valokuvaus ennen digiaikaa oli paljon luonnollisempaa. Sillon otettiin yksi kuva per tilanne (piti katos säästää sitä filmirullaa). Ja kun filmirulla sitten aikanaan kehitettiin (juhannus ja joulu samalla filmillä) olikin aika yllätys miten kukakin on kuvissaan onnistunut, kun ei ollut mitään kuvien esikatselua ja deletointimahdollisuutta.

Näistäkin otoksista ainakin joku päätyy paperille: 

Katsotko sinä mielummin kuvia paperilta vai koneelta?

ps. tilasin kuvat osoitteesta smartfoto.fi. Kuvat ilmeisesti printataan Englannissa, ainakin sieltä paketit minulle postitse saapui.