Kardinaalihyve

Yritän ekaluokkalaistani kannustaa milloin kenkien solmimisessa ja milloin miinuslaskuissa tai peilikuvien piirtämisessä (ja muuten väitän, että en itse ole koskaan piirtänyt matikassa mitään peilikuvia). Häneltä puuttuu rohkeus. Hän on mielummin tekemättä jos epäilee ettei osaa. Pitäisi itsekin uskoa niihin kannustuspuheisiin joita hänellekin pidän. Ei suinkaan kengännauhojen sitomisesta. Jos ei edes yritä, ei voi onnistua! Pitää harjoitella, niin oppii! Mukaan vaan, se on varmasti hauskaa!

Rohkeus. Uskallus tehdä asioita välittämättä pelosta, kivusta, vaarasta, epävarmuudesta tai pelottelusta. Rohkeus on yksi kardinaalihyveistä, joihin Aristoteleen mukaan perustuu koko inhimillisyys. Onko se, ettei ole rohkea sitten pahe? Inhimillisyyden vastainen pahe? Jos asiat on nyt hyvin, eikä uskalla tehdä hyvään muutosta, niin mikä siinä on se paha juttu? Entä kardinaalimoka? Yrittää rohkeaa tekoa, mutta epäonnistuu. Mutta jos ei ole yrittänytkään ollaan taas kardinaalipaheen tiellä. Kumpi oli ensin muna vai kana?

Jos nainen tässä iässä keksii mitä isona haluaisi tehdä, mutta rohkeus ei riitä, niin kyseessä taitaa olla tyhmyys. Jos olisikin syntynyt mieheksi, tietäisin olevani hyvä siinä mitä päätän tehdä. Mutta nainen kun olen (thank God for that) uskoisin olevani riittävän hyvä siinä mitä haluaisin tehdä. Liikaa jossittelua ja liikaa konditionaaleja. Rohkeus puuttuu (kardinaalipahe). Vai olenko realisti ja tiedän, ettei minusta ole siihen? Rohkeutta olla yrittämättä sitä missä tietää epäonnistuvansa (kardinaalihyve).

Pitää mennää kauppaan ostamaan Sisua! Nyt kerään rohkeutta ja muistutan itselleni, että moka on lahja. =)

Kuva viimekesän purjehdukselta, missä esikoinen harjoitteli solmuja. Äiti cheerleaderinä vieressä. Jokainen tarvitsee omat kannustuskoukkonsa!