maanantai 19. elokuuta 2013

A-Noppi

Vaikeahan se on uskoa, että vasta toista viikkoa loman jälkeen aloittelin tänään. Viikon jokaisena arkipäivänä olen nähnyt myös anoppia, lisäbonuksena pyhäpäivänä eilen. Ja tiedättekö se on kyllä aivan liikaa kyseistä ihmistä. Ja kun tarkemmin kalenteria katsoo, niin tätä iloa on luvassa vielä seuraavat kaksi viikkoa.

Jos vaan mitenkään pystyisin, niin heräisin vähän aikaisemmin ja livahtaisin salaa töihin jo ennen anopin saapumista. Mutta väsymys on iskenyt niin kovin, että on pakko ottaa jokainen uniminuutti mitä on suotu.

Alunperin olin ajatellut pitää tämän blogin sen verran hyvän mielen blogina, että en sotkisi A-Noppia tähän ollenkaan. Mutta muutamalla sanalla on kai hänestä kerrottava...

Olen siis varastanut hänen ainoan lapsensa, väkisin häneltä vienyt. Ensikohtaamisella pelkäsin anoppia, joka mulkosilmillään tuijotti tarkkaan jokaista liikettäni ja kysymyksiä sateli edellisen perään. Kyllähän minä mielelläni itsestäni puhun, mutta tuo tenttaus oli jo hieman pelottavaa. Edelleenkin jokainen sana ja liike on tarkkaan rekisteröity, niihin on jo niin tottunut.

Sivaltavat kommentit taas ei ihan aina mene toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Esimerkiksi joulupöydässä esitetty kommentti, 'Odotan, että koska poikani kertoo taas olevansa sinkku.', on ihan mun kestosuosikkejani. Lasten synttäreillä taas ääneen esitetty epäily: 'Katsotaan nyt, kuinka kauan Rillo vielä on osa meidän perhettä' aiheutti jokseenkin kummastuneita ilmeitä juhlaväessä. Vieraillessaan sairaalassa kuopuksen syntymän jälkeen, hän katseli roikkuvaa vauvamahaani ja ilmoitti, että nyt alkaa sitten panttaus. Niinkuin se synnytyksen jälkeinen maha tai minun mahani yleensäkään kuuluisi mitenkään hänen anopilliselle korkeudelleen. 

Voi että, kuinka sitä voi tuntea olevansa pidetty miniä. Ja tätä iloista naamaa katselen nyt aamuin illoin. Tämä rouva laittaa lusikkansa joka soppaan, niin siitä sitä vasta sotkua syntyy. Mikä on minun tai meidän, on hänen mielestään ennenkaikkea hänen asiansa.

Eihän ne sivallukset aina ole uponneet ja osaan minäkin vähän kiusata A-Noppia. Kuopuksen 1-vee synttäreillä mies oli vielä hakemassa kummisetää rautatieasemalta ja anopin tiedustellessa asiaa, sanoin että meille tuli vähän erimielisyyksiä eikä mies nyt sitten ole tänään paikalla. Anoppi nieli asian ilman epäilyksen häivääkään ja meni juhlimaan. Kysyi kyllä myöhemmin, että olenko mä sitten uutta isäntää jo katsonut.

Eilen, kun jälleen sain viettää aikaa rouvan kanssa, tuli puheeksi tämä meidän tuolileikki. Anoppi sitä ihmetteli, että aiotaanko me kaikki huonekalut myydä. Totesin siinä, että joo, pistetään lusikat jakoon. Väitän, että sen kasvoilla käväisi hymy. Toivonee saavansa poikansa takaisin kotiin. 

Harmi vaan, että poika kestää äitiään vielä vähemmän kuin minä. Ja miniästäkin on tullut niin ilkeä, että heittelee tuollaisia täkyjä ilmoille. 

Onhan siinä anopissa kaksi hyvääkin puolta. Lapset se ottaa hoitoon milloin tahansa ja voin luottaa, että hoitaakin hyvin. Nyt en millään saa päähäni, mikä se toinen hyvä puoli oli... 

Ehkä on aika lopettaa tältä päivältä tähän. Taputukset, jos jaksoit lukea tähän asti.

PS.
Kaiken kuitenkin anopin (72-vuotta) sielunmaisemasta kertoo tämä kysymys pojalleen (37-vuotta): Otatko mandariinin, jos mä kuorin?

10 kommenttia:

  1. Hah hahahha hahah! Ei hyvä ihme, sun anoppi kuulostaa samalta kun mun ex-anoppini :D Isot sympariseeraukset sinne - mulla ainakin oli kestämistä kyseisessä tapauksessa....

    Miten voikin olla, että äidit on pojistaan niin pirun mustiksia?! Ja kuitenkin kyse aikuisista ihmisistä, puolin ja toisin.

    Mun ex A tuli meille tarkistamaan onko ikkunat pesty ja liinavaatteet viikattu kaappiin kunnolla... Samalla kysyi, että missä poikansa vaatteet on, hän olisi ottanut ne kotiin pesuun! Olin että joo no kyllähän tuo kone meilläkin pyörittää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on keskustelu pyykinpesusta anopin kanssa, tai siis hän voisi aivan hyvin kuskata meidän pyykit kotiinsa, pestä ja tiettykin silittää ne. Itsellä vaan on ajatuksena, että itsepä sotkuni siivoan ja pyykkini pesen. Sitäkin olen useasti miettinyt, että kuvitteleekohan anoppi sen toivomansa eron jälkeen poikansa muuttavan takaisin äidin lihapatojen ääreen. Tietoni on, että ei tulisi tapahtumaan.(Anopin ruuanlaitosta voisi kirjoittaa ihan omat postauksensa, muuten).

      Mutta onnea sinulle, että on entinen anoppi! Suosittelen aina tutustumaan siihen tulevaan anoppiin ensin ja sitten vasta rakastut!

      Poista
  2. Ja voittaja on.... RILLO !!!

    Kirkkaasti ravasit ohi anopillasi meikäläisestä. Kaikesta huolimatta. 'Onnitteluni.' :D

    (Lisää näitä !! *slurps*)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tiedän. Mulla on tapana voittaa nämä pahin-anoppi -kisat.

      A-Noppi on saanut oman tunnisteen, että ehkäpä hänestä avaudutaan jatkossakin tällä foorumilla.

      Poista
  3. olen kuvitellut että nämä pahat Aat ovat silkkaa urbaanilegendaa...kuulostaa aika kammottavalta tädiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina kun tarvit muistutusta asiasta, niin täältä pesee esimerkkejä että totta ovat. =)

      Poista
  4. Kyllä minua tälla lailla luettuna tarinat a-nopista naurattaa. Mutta in real life uskon, että yhteyden pitäminen on tuskaista. Tsemppiä.

    Jos anopilla on pyykistä ja silitettävästä pula, niin meillä olisi ylimääräistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin lähettää anopin sulle pyykkiavuksi, mutta saat itse sitten kuunnella myös ne kommentit: 'ai, sulla on tuollaisia pikkuhousuja' tai 'MINÄ olen sitä ikäluokkaa, että en voi kuvitellakaan, että pyykkikorissa olisi likaisia pyykkejä' tai 'kyllä MINÄ olen aina mieheni kauluspaidat ITSE silittänyt'

      Että ootko vielä ihan varma, että pistetään anoppi tulemaan sinne teillepäin? =)

      Poista
  5. Anteeksi, nauroin ääneen vaikka sulla on ihan kamala anoppi. Ihana blogisi, onneksi löysin tämän lopulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! Anoppikirjoitus on tuonut ihan ennennäkemättömän kävijämäärän, että luo kovasti paineita itselle. Anoppi kyllä hoitaa asian, että aiheita on vielä jaettavaksi.

      Ja tokihan anoppia saa nauraa, niin minäkin joskus teen. Ainakin silloin kun ei itketä... :)

      Poista

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!