Aamukina

Oltiin aamulla kuopuksen kanssa tutustumassa uuteen päiväkotiin. Kaikki vaikuttaa niin paljon paremmalta kuin viimeksi helmikuussa. Sekä se että kuopus on kasvanut ja reipastunut paljon, myös päiväkodin touhuissa oli ihan eri meininki kuin edellisessä leluttomassa päiväkodissa.

Anoppi oltiin sitten tilattu lastenhoitoon tänään vähän myöhemmin. Hänellä on siis todella vaikeuksia käsittää, että mikä on hänen asiansa ja mikä ei. Edelleen.

Hän oli eilisen illan suunnitellut, että miten hän hakee kuopusta ja Prinsessaa päiväkodista sitten ennen kuin minä pääsen töistä. 'Eihän lapsia voi siellä viiteen asti pitää!' Tämä ei siis ollut mikään kysymys anopin puolelta, vaan toteamus että näin hän alkaa toimia. Vastaväitteeni kumottiin vakuuttavalla 'höpöhöpö, kyllä minä voin ne hakea jos haluan' -kommentilla.

Kuopukselle tulee 11 hoitopäivää kuukaudessa ja loput hän saa viettää mummin kanssa ja TODELLAKIN tulee viettämään ne päiväkotipäivät ihan siihen asti kun minä ne sieltä haen. On kello sitten 5 tai puoli viisi. Vasta kun sanoin, että ilmoitan päiväkotiin ettei lapsia saa missään tapauksessa antaa anopille, hän hiljeni.

Pari muutakin esimerkkiä anopin ongelmista hahmottaa minun yksityisyyteni rajaa: 

Oltiin asuttu uudessa kodissa varmaan puolen vuoden ajan, kun hän oli meille mitään sanomatta kutsunut kaksi entistä työkaveriaan tutustumaan meidän kotiin. Siten, että me oltiin itse töissä ja päiväkodissa ja missä sitten oltiinkin. Se oli varmasti ikimuistettava visiitti kaikille osapuolille. Anoppi sitten jälkikäteen kertoi, että olivat olleet meillä ja että olivat tykänneet, että on kaunis koti. Itse en ole koskaan tavannut toista näistä entisistä työkavereista.

Kun odotin esikoista, jo pari viikkoa yliajalla, anoppi oli kovasti huolissaan yliaikaisuudesta. Soitti minulle lähes hysteerisenä ja jouduin häntä rauhoittelemaan, että kaikki on ihan kunnossa. Synnytys kyllä käynnistetään, jos se ei ala sieltä tulemaan itsekseen. Tämähän ei anopille riittänyt, vaan hän soitti sairaalaan (TYKSiin) synnytysosastolle ja esitti sinne huolensa että miksei MINUN synnytystäni ole käynnistetty. Sairaalastahan ei mitään tietoja mun raskaudestani tietenkään voida antaa, onneksi, mutta hänelle oli selitetty perusasiat yliaikaisuudesta. Sitten anoppi soitti minulle täysin rauhallisena ja kertoi juuri ne samat asiat jotka olin hänelle jo aiemmin kertonut. Niin, minähän en osannut aikuisena ihmisenä itse hoitaa omia asioitani. 

Niin, että otatko mandariinin jos mä kuorin?

Että onhan se ihan ookoo olla joskus vähän hermona tohon tyyppiin? Välillä tulee mieleen purkaa koko tämä meidän mummi-hoitaa -järjestely. Mutta toisaalta se on ainutlaatuista aikaa lapsille ja sille mummillekin. Mutta kun annat pikkusormen, se vie koko käden.