perjantai 2. elokuuta 2013

Tahrapoliisiksi: Vanish Oxi Action

Tässä raporttia tahratestistä. Kuten olenkin kertonut, olen Buzzador ja pääsin testaamaan Vanishin pesuaineita.

Eikä se taas mennyt niinkuin Strömsössä!





Tehtäväksi saimme tehdä tahratestin. Tutustumispaketin mukana tuli kankaanpala, joka tuli sitten tahria. Ja sehän minulta onnistui. Pettämätön suunnitelmani oli tahria kangas, jättää se 'muhimaan' muutamaksi päiviksi (kuten joskus vaatteillekin käy). Suttaaminen onnistui mainiosti, mutta kun tuli se muhineiden likojen pesun aika lappua ei löytynyt mistään! MIES oli heittänyt sen roskikseen, vaikka olin hänellekin selittänyt mistä tässä oli kyse. Ei muutakuin uusi kankaanpala kehiin ja sotkemaan. Tällä kertaa piti varautua omiin (tai ainakin hyvin läheisiin) kangaskätköihin.

Lähtötilanne:
Kangas on siis sotkettu kaikella mitä mieleen tulee. Kynsilakka on testissä siksi, että Prinsessani on useammankin kerran aiheuttanut tarpeen sen poistamiseksi milloin vaatteista tai pehmoleluista. Pesukoneeseen pamautin pesu- ja huuhteluaineen lisäksi Vanishin valkoiselle tarkoitettua pesujauhetta, Oxi Actionia. Pikapesu, se vakio, ja 40 astetta.


Ja tässä tulos, ensimmäisen pesun jälkeen. Tässä kohtaa ajatuksissa on se, että enkö mä tosiaan opi vaikka ohjeet ja aineet annetaan käsiin.


Kyllähän osa tahroista lähti, mutta toiveet esimerkiksi vauvanruuan irtoamiseen minulla oli. Kynsilakan en edes odottanut lähtevän. Ei muuta kuin uusi yritys. Tein vedestä ja Oxi Actionista tahnan ja hieroin koko lappua voimalla. Pesuaineen lisäksi koneeseen meni puoli mitallista valkoiselle pyykille tarkoitettua Oxi Actionia. Ja taas koneeseen, tuttu ja turvallinen pikapesu ja 40 astetta.


Sitkeät vauvanruoka, suklaakastike, currytahna ja tiettykin kynsilakat säilyi edelleen. Yllätyksenä myös huulipuna piti pintansa. Sikäli jännä, että mainoksesta huolimatta huulilla se ei kovin kauaa kestä. Kolmanteen pesuun suihkutin lappua nestemäisellä Vanishillä, luotin edelleen pinkkiin! Koneeseen meni pesuaineet lisäksi taas puoli mitallista valkopyykin Oxi Actionia.


Lopputulos on siis se, että vauvanruoka (sis. porkkanaa, tomaattia ja paprikaa), punainen currytahna, kynsilakat ja huulipuna jäi kolmannenkin pesukerran jälkeen.

Lopputulokseen varmasti vaikutti alhainen pesulämpötila sekä se fakta, että meidän pesukoneemme kymmenvuotispäivä oli ja meni ainakin vuosi sitten. Kaikkien yllätykseksi se toimii, mutta varmasti pesutulos ei ole uuden koneen veroinen. Ja tietenkin yksi tekijä tässä pesurumbassa on se, että opettelen vasta tahrapoliisiksi. Kokeneena poliisina olisin varmasti selättänyt nämä tahrat leikiten.

Ja tässä vielä tuo kangaspalan alkuperä, miehen t-paita. Mitäs meni heittämään sen alkuperäisen kankaan pois. Vaikka tästä kuvasta se ei niin näy, niin ainakin tuo kankaanpala on valkoisilta osiltaan ainakin valkoisempi kuin tuo loppupala t-paidasta. Saman olen huomannut muistakin valkopyykeistä, esimerkiksi lakanat on raikkaamman väriset Oxi Action käsittelyn jälkeen. Ja se on hyvä asia se!


#vanishtesti #vanishoxiaction

PS.
Se on taas tämä padin-perkele kun ei suostu muuttamaan kuvia pienemmiksi. Korjaan, sitten joskus rantauduttuani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!