torstai 30. elokuuta 2012

Kulissiako?

Kesäreissulla vastaan käveli mies.

Olisin siltä seisomalta voinut vannoa, että kyseessä oli esikoisen luokkakaverin isä. Mies tuli tuttavallisesti juttelemaan, yritin tähyillä ympärilleni, että missä on miehen lapset. Vähän kuin varmistaakseni, että kyseessä on juuri se mies ketä kuvittelen sen olevan. Ei näkynyt lapsia, eikä vaimoa. Seuralainen oli nainen, mutta ei tämän miehen vaimo eikä lasten äiti. Päässä raksutti niin kovin koko keskustelun ajan, että pitävät varmaan jotenkin vajaaälyisenä.

Miehen ja seuralaisen jatkettua matkaa kysyin esikoiselta, että oliko se Villen isä. Ja oli! Ilman lapsia ja vaimoa. Kohta bongasin salaparin käsikädessä. Tai mistä minä tiedän kuinka salassa ja mikä on kenenkin perheen tilanne.

Mutta kun minä en oo tottunut kulisseihin. Tai ainakaan huonosti pidettyihin kulisseihin.

EDIT
Tavattiin siis lapsiperheiden suosimassa lomakohteessa, joten se perheen etsiskely oli ihan aiheellista.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Hyvä, että olet samaa mieltä. Mä jo luulin muuttuneeni nipottajaksi, kun ne joille olen tarinaa kertonut, ei ole pitänyt sitä juuri minään. Onkohan tällänen kovinkin yleistä?

      Poista
  2. En tosiaan tiedä, mut hyväksyttävää se ei ainakaan ole. Paitsi jos Villen äitikin tietää, sitten se on vaan kummallista. Kai sä nyt pienen bad eyen annoit ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä onkin, että enhän mä tiedä vaikka heillä olisi ero vireillä. Keväällä vielä olivat ainakin yhdessä, nyt en sitten tiedä. Enkä ajatellut kysellä. Mutta siis paheksunut olen ja bad eyen olen heittänyt aina nähdessäni! =)Hukkaan menee paheksunnat ja pahat silmät, jos tää onkin kaikkien tiedossa tämä kuvio.

      Niin ja okei, kyselinhän mä esikoiselta joka kävi siellä kyläilemässä, että oliko siellä isä ja äiti kotona... Utelias kun olen.

      Poista

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!