Oikein mietin, että mistä se miehen jouluilottomuus johtuu, niin keksin ratkaisun.
Kun esikoinen oli menossa kouluun, niin anoppi halusi huolehtia että hänelle kerrotaan totuus joulupukista. Kielsin ehdottomasti kertomasta. Sitten kun esikoinen sen ihan itse hoksaa, niin sitten on oikea aika lakata uskomasta joulupukkiin.
"Kyllä minäkin kerroin lapselle ennenkuin meni kouluun. Ettei sitten sen takia ainakaan kiusata!" sanoi anoppi.
Tarkistutin teorian miehelläni, joka totesi myös, että pistetään anopin piikkiin tämäkin. Lapsuustraumahan sekin.
Meidän kolmasluokkalainen muuten vielä uskoo joulupukkiin. Ainakin sain eilen selvitystä siitä, kuinka joka kotiin ei tule se oikea joulupukki, meidän naapurissakin oli viime jouluna käynyt joku feikkipukki. Anoppi on siis pitänyt sen sanallisen arkkunsa kiinni, kerrankin.
Tuttavaperheessäni on aina kerrottu, että kuka oikeasti ne lahjat antaa. Sekin on oikeasti todella hienoa, että saa olla lahjoista oikeasti kiitollinen niille keneltä ne saavatkin. Olen kertonut lapsille hieman erilaisen totuuden. Esimerkiksi, että "kummitätisi on toivonut joulupukilta, että pukki antaisi sinulle lahjaksi juuri tämän". Eihän se nyt ihan totuus vielä ole sekään, mutta lähempänä totuutta. Jos ei sitten tulisi niin niitä traumoja...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!