keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Onko vika miniässä vai...

Eilen illalla kävin kuopuksen ja esikoisen kanssa kirjastossa. Esikoinen oli sinne halunnut jo monta päivää ja olihan edelliset kirjat jo muutaman päivän myöhässäkin.

Kuopus oli hyvin erimieltä kirjastokäynnistä, kiukutteli ja huusi oikeastaan koko reissun ajan. Siellä kirjastossahan pitäisi vissiin olla hiljaa, mutta kerropa se känkkäränkkäpäivää viettävälle puolitoistavuotiaalle. Itsehän en ikinä ehdi itselleni valitsemaan kirjoja ja tälläkin kertaa se jäi. Joko aika on liian rajallinen tai kanssalainaajat liian kärsimättömiä. Yleensä molempia.

Paitsi että tällä kertaa siinä lainaustiskiä kohti kävellessä kävelin kirjatelineen ohi, jossa oli 'onko perhettä eron jälkeen' -kirja. Ajattelin hymisten, että siinä olisi hyvä opus jättää anopin kiusaksi jonnekin esille tai oikeastaan sen voi vaikka piilottaa, anoppi löytäisi sen kyllä. Anoppi voisi onnellisena odottaa, että koska hänelle kerrotaan tästä iloisesta perhetapahtumasta. Ja kyllä, voisin olla juuri niin ilkeä.

Kuin tilauksesta, laitoin kirjan takaisin hyllyynsä ja samassa anoppi tuli täydessä tohinassaan luokseni. Hän oli kävellyt kirjaston ohi, nähnyt autoni ja huolestunut, että olenko unohtanut hakea esikoisen taekwondo -harjoituksista. Vaikka esikoinen seisoi vieressäni, niin anoppi ei antanut periksi. Mutta kun ne harjoitukset on vasta loppunut, niin olenko unohtanut. Hän oli kauppaan matkalla ja unohti nyt kaikki mitä piti ostaakin, kun hän murehti että esikoinen odottaa itkien jossain urheiluhallin nurkilla eikä kukaan hae. Äitikin vaan selailee kirjoja kirjastossa ja lapsi on jätetty heittelle. 

Olen siis huonon miniän lisäksi myös paska mutsi. Anopin mielestä ainakin.

En ollut unohtanut, mutta juuri tänä tiistaina ei ollut harjoituksia. Juuri sillä hetkellä ajattelin, että se kirja olisi turhan laimea kiusa anopille.

PS.
Matkalla oli tietenkin autossa radio päällä ja radiosta soi 'pienissä häissä'. Esikoinen oikein ihmetteli, että miten voi soittaa noin vanhaa biisiä radiossa. Todistin radiokanavia vaihtamalla, että tuleehan sieltä sekä uutta että vanhaa musiikkia jatkuvasti.

"Ai tuleeko sieltä muka jotain 1700 -luvun musiiikkia? Niinkuin valssia?" 

Jepjep!

13 kommenttia:

  1. no höh, miksei anoppi itse kaartanut täyttä höökää sinne urheiluhallille? Sillähän olisi pelastunut lapsi, ja anoppi olisi ollut sankari.

    Ihan oikeasti, ei tommoisia anoppeja voi tosissaan olla olemassakaan. Eihän?
    Voin kuvitella että nyppii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä todellinen on ja saa juuri sopivasti kaikki muut anopit vaikuttamaan enkeleiltä.

      Oma äitinikin säälii minua! =) Äitini, joka yritti edelleen olla puolueeton, sanoi: 'onhan hän aika...hengästyttävä'

      Poista
    2. Eikö muuten tommoselle anopille olisi vielä suurempi kiusa se, että viikosta toiseen olisi oikein hali-hali-ja-pusi-pusi miehen kanssa, oikein ällö-sokeris-romanttisesti? Ottaisihan se varmaan vietävästi enempi päähän, kun ne ketaleet eivät vaan älyä erota?

      Millainen vanhempi muuten toivoo lapselleen eroa?

      Jos olisitte kuukausitolkulla oikein ällötysromanttisia, niin mitä tapahtuisi jos sitten anoisit poliittista turvapaikkaa anoppilasta kun teidän täytyy miehen kanssa "vähän miettiä suhteenne tilaa"?

      Poista
    3. Voisihan tuota testata. :) Me vaan ei olla sellaisia halihalipusipusi - tyyppejä, eli luultavasti anoppi arvelisi meillä menevän entistä huonommin...

      Olen myöskin miettinyt, että miksi hän toivoo meille eroa, että sittenkö hän saa poikansa 'takaisin' ja lapsenlapset pääsee viettämään arkea kahdessa kodissa. En vaan tajua sen järjenjuoksua. Mutta toisaalta, minähän olenkin se paska miniä. Eihän ne mistään mitään ymmärrä, miniät...

      Poista
  2. Mä luulen, että netin ihmeellisestä maailmasta löytyy ihan varmasti rotanmyrkkykakun ohjeet. Kokeilepa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauhee, ei tälle saa nauraa - mutta ei voi mitään!

      Poista
    2. Anoppi voi ihan itsekin sen valmistaa, sellainen keittiöihme hän on. Esimerkiksi sämpyläjauhoihin tehdyt pullat ja lihamaustetulla korppujauholla kuorrutettu kakkuvuoka on ikimuistoisempia anopin kokkailuja. Että jos jättää vaan reseptin johonkin tyrkylle...

      Poista
  3. Sillä tavalla.... Voi huh huh taas kerran. Kyse ilmeisen pienestä kirjastosta, kun löysi sinut noin vain? Voin kuvitella anoppisi silti juoksemaan jotain isoa pääkirjastoa päästä päähän etsiessään sinua... :D Ei ole edes hauskaa.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä meidän pienen kaupunkimme pääkirjasto, mutta pienihän se on. Ja tietenkin nuo kuopuksen itkuhuudot ehkä ohjasi hänet myös perille. En tiedä mahtoiko uni tulla yöllä, kovasti näytti olevan vaikeuksia rauhoittua tuosta tilasta.

      Poista
  4. Anteeksi, pakko nauraa. Todella outo nainen! Anoppi, et sinä. Mäkin olen sen kannalla et olette ällösiirappisia, Puhutte molemmat vaikka vielä muutaman lapsen hankinnasta, rakkautta sinetöimään ja voisitte vaikka vihkivalat ensi kesänä uusia myös-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tätä pitää siis testata. Ylipuhun miehen mukaan, niin katsotaan miten tässä käy! =)

      Poista
  5. Anteeks, mäkin nauran!!! Ei tollasta ole olemassakaan.... mä luulin että mullakin oli puuttuva anoppi, mutta.... Ja tiedän myös, ettei saa nauraa, kun oikeasti toi veetuttaa, mut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaista asiaa ei minulla, perheelläni, lähisuvullani, ystävilläni tai tuttavillani ole, jotka ei anoppini mielestä kuulu hänelle. Valitettavasti!

      Poista

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!