Olen hyvin tottunut, että täällä varsinaisessa Suomessa ei pahemmin vieraille jutella.
Joskus vuosia sitten tapahtui kaupan tomaattitiskin äärellä niin, että viereiselle tomaatinpuristelijalle kommentoin jotenkin niitä tomaatteja ja tämä toinen puristelija totesi, että et taida olla täältä päin kotoisin kun juttelet ihan tuntemattomalle.
Pari viikkoa sitten maitohyllyllä kohtasin pariskunnan, jonka rouva sätti miestään ettei mistään löydy kevytruokakermaa. Osoitin sormella ja sanoin, että se on tuolla. Miksen olisi kertonut, kun kerran kuulin kysymyksen ja tiesin mistä se löytyy. Loppui sättiminen kun molemmat tuijottivat minua suut auki ihmeissään. Kiitos ei kuulunut ilmeisesti sanavarastoon.
Kun sitten eilen itse olin punnitsemassa banaaneja, minullekin puhuttiin. "Siis ymmärrätsä, että noihin ei siis tod.tarvita mitään pussia". Nyt sitten minä jäin ihmeissäni tuijottamaan. Ihanko oikeasti se onko minun banaanini pussissa vai ei kuuluu jollekin muulle? En sitten osannut edes vastata mitään, ne kommentit tuli mieleen vasta maitohyllyllä ja sitten oli liian myöhäistä.
Enkä yleensä edes laita banaaneja pussiin. Nyt ne vaan oli niin limaisia, että en halunnut sotkea kaikkia muita ostoksia siihen pahanhajuiseen nesteeseen.
Mitä opimme tästä?
PS.
Ihan lievällä aasinsillalla: Sitäkin mietin, että miksi tämän maakunnan nimi on Varsinais-Suomi/ Egentliga Finland? Onko niissä muissakaan nimissä mitään jiitä? Kanta-Häme, Uusimaa, Satakunta ja Pirkanmaa. Pitääkö tääkin nyt googlettaa.
Arvaapa millaista on olla karjalainen Hämeen sydämessä... Voi jos saisin vaikka euron jokaisesta pakokauhun ja järkytyksen sekaisesta ilmeestä, jonka kohtaan kun erehdyn avaamaan suuni väärässä paikassa (= missä tahansa perhepiirin ulkopuolella) :D
VastaaPoistaNo niin no, minähän oon Satakunnasta, ei mistään puheliaimpien tyyppien maakunnasta. Pitääkin lähteä sinne Hämeen sydämeen katsomaan onko siellä vielä huonommin asiat.
PoistaSama on täällä käynyt. Menin auttamaan vanhempaa rouvaa ja hänen tytärtään, kun etsivät ripsientaivuttimia - satuin seisomaan juuri niiden kohdalla ja sanoin, että täältähän niitä löytyy.
VastaaPoistaKumpikin jäi tuijottamaan suu auki, eikä kiitosta kuulunut. Ja sama juttu erään miehen kanssa, jonka pojalle ojensin nallen ja sanoin, että pidä hyvää huolta nallesta, ettei se eksy. Isä riuhtaisi poikansa vauhdilla matkaan ja minä jäin ihmettelemään, että näytänkö vaaralliselta lapsenkaappaajalta vai missä vika.
Ei kannattaisi sitten ääneen kiukutella jos ei haluakaan löytää.
PoistaItselle kävi joskus myös niin, että kaupassa vastaan tuli äitiään etsivä itkevä lapsi. Otin lasta kädestä ja lähdettiin etsimään äitiä, äiti sitten löytyi ja riuhtaisi lapsen syliinsä ja häipyi niine hyvineen. Tokihan siinä on äitikin varmaan ollut paniikissa, että missä pieni lapsi nyt on, eikä oikein osaa tehdä muutakaan.
Kyllä me ihmiset ollaan sitten hankalia. =)