Olin melkein unohtaa, että oltiinhan me lauantaina koulussa. Ei siis ihan tavallinen viikonloppu kuitenkaan ollut. Vietettiin koulun ja kodin päivää ja perhe oli tervetullut mukaan kouluun. Luvassa oli reippailua ja me olimme Prinsessan kanssa esikoisen vastustuksesta huolimatta mukana.
"Sä et sitten ainakaan mun kanssa kävele!" sanoo kolmasluokkalainen. Puffettirahaa kyllä tultiin hakemaan, mutta seura ei noin muuten kelvannut.
Seurani ei kelvannut oikein muillekaan. Luulisi, että kun koululaiset kävelee keskenään ja heidän vanhempansa ryhmässä perässä, niin sitä löytyisi yksi jos toinenkin puheenaihe. Mutta ei. Ollaan vaan niinkuin ei oltaisikaan eikä ainakaan puhuta 'vieraille'. Olin kyllä hyvin kiitollinen että otin Prinsessan mukaan juttukaveriksi, vaikka menomatkalla jouduinkin heittämään tytön reppuselkääni. Paluumatkalla hän taas kysyi, että saako juosta tai saako laukata.
Vähän olen kateellinen kaverilleni, joka käy päiväkotiäitien kanssa viihteellä. Me ei voida edes puhua niitänäitä.
Metkaa; minun seuraani eksyvät jostain syystä ne äitiä-ihmiset, joilla on tarve todella avautua. Yleensä ruuhkabusseissa, ja sellaisista asioista, joista kannattaisi avautua vähän valikoidummassa seurassa.
VastaaPoistaMinäkin etsin siis edelleen äiti-ihmisiä, joiden kanssa voisi puhua nimenomaan niitä-näitä. Edes satunnaisesti.
Ei tuokaan kyllä hyvä vaihtoehto ole... Niitänäitä -jutustelua pitää muuten oikein harjoitella, ei se smalltalk ihan helposti tule. Minä taas vaivaannun hiljaisuudesta ja siitä taitaa se smalltalk olla kaukana. En tosin tunnustaudu avautuvaksi äiti-ihmiseksi. =)
Poista