tiistai 1. huhtikuuta 2014

Työminä vs. työvaimo

Miten sellaiset ihmiset voi pysyä naimisissa tai avoliitossa keskenään, jotka jakavat kaiken? Siis myös työpaikan. Kysyn vaan. Pidän sitä kuitenkin hyvänä asiana, että töissä olen työminä enkä kenenkään vaimo. 

Useimmiten kai nämä pariskunnat on saaneet alkunsa jo siellä samassa työpaikassa. Olisiko sitten niin, että näillä ihmisillä ei ole ollut elämää työpaikan ulkopuolella ja siitä syystä se siippakin on pitänyt etsiä sieltä työpaikan pikkujouluista tai ihan vaan kahvihuoneesta. 

Meillä on töissä kaksi avioparia ja nyt jo yksi entinen aviopari. Toinen puolisko tästä ex-parista tosin seurustelee puolittain salaa (julkinen salaisuus) yhden työkaverin kanssa. Eli hänellä ei vieläkään ole elämää työpaikan ulkopuolella. Oletan. 

Mikäs minä olen mitään kyseenalaistamaan, kun oman miehen löysin koulusta. Ja ihan samalta vuosikurssiltakin vielä. Se koulu on onneksi taaksejäänyttä elämää ja molemmilla on oma työminä. Miehen työkaverin (nyt jo ex-työkaveri) tavatessani hän suureen ääneen teki selväksi, että hänen mielestään minun mieheni on maailman hauskin mies. Näin sitä sitten se työminä ja kotiminä voi olla toisistaan täysin eroavat...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!