Se on kuulkaa se oikea elämä ja tarkemmin sanottuna sosiaalinen elämä, joka on minut pitänyt täältä poissa.
Siitä on jo pari viikkoa kun lähdettin tyttöjen kesken Kööpenhaminan katuja tallomaan. Ja niitä todellakin tallottiin, harmi ettei ollut askelmittaria mukana, olisin päässyt kyllä jonkinasteiseen ennätykseen tuolla reissulla. Tykkäsin kovasti kaupungista ja ennenkaikkea matkaseurastani, joiden kanssa ei ikinä ole tylsää eikä taatusti saada riitaa aikaiseksi edes siitä, että mitä seuraavaksi tehdään. Kuvailisin sitä tilaa, jossa siellä ympäri kaupunkia käyskenneltiin, flow-tilaksi. Eli sitä tehdään mitä kenellekin tulee mieleen ehdottaa.
Toipuminen tästä pitkästä viikonlopusta kesti melkein seuraavaan viikonloppuun. Siinä välissä tietenkin töissä paikataan menetettyjä työtunteja, jääkiekkoa, joukkuevoimistelua ja taekwondoa.
Edellisenä perjantaina sain sisareni kylään, hengähtämään. Henkisesti romahtaneena hän vietti vuorokauden sohvalla maaten ja lähti taas. Jälkikäteen hän sanoi sen tehneen hyvää, mutta itselle jäi päällimmäiseksi vain huoli. Ja jos se meidän pehmeä sohva on ainoa paikka jossa voi olla hetken romahtaneena, pitäisikö siellä viettää pidempiäkin aikoja tai ainakin useammin?
Siskon lähdettyä me lähetimme lapset yökylään ja vietettiin ystävien kesken Ranska-iltaa. Neljän pariskunnan kesken jaettiin alku-, pää- ja jälkiruokavastuut ja yhdelle jäi sitten tehtäväksi hoitaa paikka ja ohjelma. Meille nakki napsahti ranskalaiseen pääruokaan, tai oikeastaan miehen hommaksi se tuli, mutta minä sen tein. Todella hyviä ruokia ja tunnelmaa, siinä samppanjan ja jälkiruokaviinin välissä joissain unohtui hetkeksi myös edellisen päivän kokemukset.
Toipuminen aamuun asti (ei ranskalaisten) ysärihittien tahtiin tanssimisesta kesti taas loppuviikkoon. Tähän väliin mahtuu taas työntäyteisiä päiviä, jääkiekkoa, joukkuevoimistelua, taekwondoa ja uutena lajina nyt myös ringetteä.
Viime viikonloppuna vietiin taas lapset yökylään (ihan jatkuvaa tämä) ja lyötiin kättä päälle, että tällä kertaa tullaan aikaisin kotiin, että saadaan ihan oikeastikin nukkua. Ystävät järjestivät melkoiset candlelightsupperit sadonkorjuun teemalla ja taas me syötiin. Ja juotiin. Ei tanssittu, mutta aamuyön tunneille se kello taas nopeasti kääntyi.
Tästä se toipuminen taas lähtee.
Ensi viikonlopun kalenteri on melkein tyhjä. Ainakin siis juhlien osalta. Vaikkakin tämä yllättävä, monta viikkoa (jo syyskuun synttäriputkesta) kestänyt sosiaalinen elämä on ihan mahtavaa.
Mutta nyt levätään... Olisi töitä, joukkuevoimistelua, taekwondoa, jääkiekkoa ja tänään saan omat vanhempani kyläilemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!