Täytyy kyllä todeta, että se koulu totisesti alkaa vasta kolmannella luokalla. Perfektionisti-poikani, joka jo ensimmäisillä luokilla itki ja raivosi epäonnistuneista s-kirjaimista tai kaksoiskonsonanteista joutuu entistä tiukempiin tilanteisiin.
Matikka on edelleen lempiaine. Laskut sujuukin hyvin, kunhan jaksaa keskittyä. Läksyjentekoa telkkaria katsellen on testattu. Ei toiminut. Samoin jos kaveri odottaa vieressä, laskut ei suju. Jos jostain voi 'vähän' oikaista, niin oikaistaan.
Äidinkielessä edelleen kiukuttaa ne kaksoiskonsonantit ja kun kiireessä pitää saada valmiiksi, niin tulee sattumia. Miksi mä en ikinä saa heti oikein -ajattelu ei oikein sovi tähän kiireiseen työskentelytapaan.
Englannin opiskelut on alkanut hyvin. Hämmästelen, kuinka uudet sanat jää hyvin mieleen. Sen verran jännää on, että ihan normaalilla puheäänellä ei sitä vierasta kieltä pysty tuottamaan, mutta eiköhän se tästä. Lausuminen on välillä jopa hyvää.
Läksyjen määrä on kasvanut reippaasti. Nytkin ollaan viikko treenattu enkun kokeeseen ja samalla kerrattu kertotauluja ja vokaaleja. Uskonnosta ei koskaan tule läksyä.
Sitten se huolellisuus. Kirjat hukassa ja läksyt tekemättä. Silmät kirkkaina valehdellaan, että läksyt on jo tehty, kunnes illalla nukkumaanmennessä alkaa valhe painamaan mieltä. Olihan mulla siitä yllistä (ympäristö- ja luonnontieto) läksyä... Wilmasta on saanut lukea unohduksista ja tekemättömistä läksyistä. Näinkö se eka- ja tokaluokkaisen oppimisinto latistui kolmannen aluksi. Muutama vuosi pitäisi vielä tsempata!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!