Saunanlauteilla juttelin kahden äiti-ihmisen kanssa syvällisiä. Päädyimme pohtimaan, että mitä tekisimme nyt, jos meillä ei olisi lapsia. Molemmat olivat sitä mieltä, että ei olisivat enää yhdessä lastensa isän kanssa. Heidän mukaansa, ei jaksaisi taistella.
Minä kun jaksan ihmetellä tätä. Ihan siitäkin syystä, että minä ainakin tunsin mieheni oikein hyvin ennen lapsia. Viihdyimme yhdessä ja meillä oli hauskaakin. Tiesin, mitä hän ajattelee ja miten käyttäytyy. Sen miehen kanssa halusin viettää loppuelämäni. Siitä en tiennyt mitään, miten hän kasvattaa lapsiaan, kannustaa ja rakastaa heitä. En seurustellut sen tulevan isän kanssa, vaan seurustelin tulevan mieheni kanssa. En olisi seurustellut tai tehnyt lapsia ihmisen kanssa, josta en uskoisi selviäni hankalammassakaan elämänvaiheessa. Miksi siis olisin seurustellut ihmisen kanssa, jonka kanssa elämä on taistelua? Ihan kuin lapset olisivat parisuhdeongelmien ratkaisu, vaikka ainakin meillä ne erimielisyydet tulee juuri lapsiperhearjesta. Omasta ajasta ja sen puutteesta, kuka nukuttaa ja kenet.
Jos meillä ei olisi lapsia, ihan samalla tavoin pohtisimme lauantai-iltaisin sitä, miksei miltään kanavalta tule mitään katsomisen arvoista ohjelmaa. Ihan saman miehen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!