Lauantaina juhlittiin.
Ensin ylioppilasta. Tämä nuori herra palautti hetkeksi uskoni nuorempaan sukupolveen. Aktiivisen urheilun lisäksi hän suoritti lukion, yllätti myös äitinsä tällä suorituksellaan. Kysyttäessä tulevaisuuden suunnitelmista hän kertoi menevänsä maanantaina takaisin töihin. Olihan niitä suunnitelmia muitakin, kuten että toivottavasti heinäkuussa armeijaan. Ihan oikeasti hän sanoi toivottavasti. Sekä haaveina tulla luokanopettajaksi.
Eräs toinen tuore ylioppilas kertoi saaneensa koko kesäksi töitä, mutta totesi siihen perään: "Irtisanon itseni kuukauden jälkeen, en tosiaan aio olla koko kesää töissä!". Eihän sitä tuossa iässä vielä tarvi olla tulevaisuus suunniteltuna, mutta hienoa, että löytyy vielä niitäkin joilla on selkeä päämäärä jo nuorena.
Tämä urheileva ylioppilas piti juhlissa myös liikuttavan puheen, jossa hän kertoi siitä arjestaan johon on tottunut. Eli tenttiviikko ja play-offit samaan aikaan, ajatukset on aina siirrettävä täysin siihen mitä on tekemässä. Minäkin herkistyin kun hän kiitti vanhempiaan kaikesta. En minä vaan ole ymmärtänyt pitää puheita ylioppilasjuhlissani.
Lauantain toiset juhlat järjestettiin yllätyksenä isälleni. Isä täytti tasavuosia, karkasi kyllä muille maille siksi aikaa ja kielsi muistamasta koko asiaa. Kuitenkin hän tuntui odottavan, että synttäreitä muistetaan, joten järjestimme sisareni kanssa yllätysjuhlat. Yllätys onnistui ja isä oli oikein onnellinen, että sitten kuitenkin muistettiin juhlia. Ota näistä sitten selvää, kun sanovat toista kuin tarkottavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!