perjantai 3. toukokuuta 2013

Musiikki

Prinsessalle lauloin tänään iltalauluksi pitkästä aikaa enkelilaulua eli Suojelusenkeliä. Vai mikäköhän sen virallinen nimi onkaan (maan korvessa kulkevi jne.). Vauva- ja hormonihuuruissani nieleskelin kyyneleitä vielä muutama kuukausi sitten siinä kohdassa, missä kehotetaan olla ottamatta kättä pois enkelin kädestä. 

Tänään ei itkettänyt, haukotutti.

Musiikkikavalkadi on lisääntynyt vuosien kuluessa. Esikoisvauvalle lauloin ihahaata kyllästymiseen asti, kakkoselle tuikituikitähtöstä ja tämä kolmonen on saanut kuulla pikkuisista kultakaloista. Muistijälkiä yritän jättää Sinisestä unesta ja tästä Suojelusenkelistä. Lapin äidin kehtolaulua hyräilen ja muistan sanan sieltä täältä, ehkä se tulee vielä ohjelmistoon.

Jokin aika sitten täytettiin Prinsessan kanssa kaverikirjaa. Minä kyselin ja kirjoitin ylös Prinsessan vastaukset. 
Kysymys: Maailman paras laulaja? 
Vastaus:  Äiti.

Ei mitään lisättävää.

3 kommenttia:

  1. Minä olen kyllästänyt muksun läpeensä ihan kaikenlaisella musiikilla ihan vauvasta asti - sujuvasti ovat uponneet niin venäläiset kansanlaulut, rokkislovarit kuin Suomi-iskelmäkin, niitä perinteisiä tuutulauluja unohtamatta. Muutaman vuoden tauon jälkeen poika on yllätyksekseni nyt, tokaluokkalaisena, alkanut silloin tällöin taas toivoa tuutulaulua. Hänen erikoissuosikkinsa on ikioma kansainvälinen versioni Levon hetki nyt lyö -biisistä: kaksi ekaa säettä englanniksi, seuraavat kaksi suomeksi ja viimeiset kaksi saksaksi (suomeksi osaisin biisin kokonaan mutta enkuksi ja saksaksi ovat mieleen jääneet vain nuo pätkät).

    Minusta on ihanaa ajatella, että jos jonkinlaisen pysyvän muistijäljen olen lapseeni onnistunut jättämään, niin se on musiikkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on paljon suppeampi biisilista, vaikka siihen nyt muutama biisi näiden mainittujen lisäksi kuuluukin. Omaa tokaluokkalaista olen yrittänyt suostutella iltalauluihin taas, mutta ei suostu ei. Pelkää raukka, että taas sitä pelkkää ihahaata. :)

      Poista
    2. Pitääkin googlettaa tuota levon hetki kun lyö -biisiä, osaan sitä vain suomeksi. Tuikituikitähtöstä tulee useammalla kielellä...

      Poista

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!