perjantai 10. toukokuuta 2013

Kevään itkukausi

Kevään itkukausi alkoi virallisesti eilen.

Kauden aloitti Prinsessan jumpparyhmien kevätesitys, luvassa on vielä päiväkotien kevätjuhlat. Itse avasin hanat jo eilisissä kenraaliharjoituksissa, mutta harjoiteltu silmien kostuminen ei helpottanut tilannetta sitten h-hetkellä.

Ja se mikä on jännä juttu, silmät kostuivat kun esiintymässä oli minulle täysin tuntemattomia lapsosia. Ja ei, en ole raskaana. Saati sitten kun vuorossa on oma kullanmuruni. Yritin kenraaliharjoituksissa tiirailla muita vanhempia, että tuleeko heille yhtään kyyneliä silmiin, mutta en bongannut yhden yhtä. 

Sain vähän kyllä nauraakin, kun Prinsessa bongasi kesken esityksensä lattialta paljetteja. Ihania kiiltäviä timantteja, niinkuin hän itse asian muotoili. Ensin loppui liike, sitten hän osoitti vieruskaverille mitä löysi ja lopulta poimi sen. Ja kaikki tämä kesken esityksen. Kun sitten aarre oli hallussa, hän jatkoi esitystä. Prinsessa esiintyi kahdessa eri esityksessä ja olisi kuulemma voinut vähän enemmänkin esiintyä. Olisi voinut löytyä enemmän paljetteja.

Esityksiä oli lähemmäs kolmekymmentä ja aika hienosti sekä kuopus että esikoinen jaksoivat tämän. Esikoinen tutkaili tarkkaan ohjelmaa ja esitysten loppupuolella hänelle iski kova tarve selvittää, että eihän me olla täällä loppuun asti. Moneen kertaan vastasin, että me istutaan nyt tässä, ei kestä enää kauaa. Lopulta esikoinen sitten meni kilpikonna-asentoon jalkojeni juureen. Melkein jo tuskastuin huonostikäyttäytyvään lapseeni, kunnes selvisi, että hän pelkäsi viimeistä ohjelmanumeroa: 

"Nyt pyöritään!" Mukana kaikki esiintyjät ja yleisö.

'Mä en ainakaan ala täällä pyörimään'. Teini.

PS.
Melkein halkean ylpeydestä kun Prinsessaa pyydettiin mukaan ensi syksynä perustettavaan joukkuevoimistelujoukkueeseen. Koska hän on niin taitava. 

Kyllä se varmaan on vaihtunut sairaalassa.

2 kommenttia:

  1. Wau, hieno juttu Prinsessalle!! Ja äitikin pääsee taas vähän enemmän kuskaamaan..

    -Susa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi kertaa viikossa tätä lystiä, pahasti näyttää ensi syksy siltä, että se vietetään autossa...

      Poista

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!