Olen täälläkin usein kertonut säästäväni New Yorkin matkaan. Matkakassani on tosi huvennut milloin autoremontin ja milloin minkäkin syyn vuoksi. Anoppini joskus sanoi, että hän ei kyllä uskaltaisi sinne matkustaa, kaksoistornien tuho hänellä varmaan ajatuksissa päällimmäisenä.
Dementia kai on tehnyt tehtävänsä. Anoppi kysyi, että saadaanko kesäkuussa lastenhoito järjestymään kun he on lähdössä tuonne New Yorkiin kahdeksi viikoksi. Hienoahan se on, että reilusti seitsemänkymppiset appivanhempani jaksavat reissata, mutta mites se terroristipelko? Ja minunhan piti lapsenvahtia kaivata tätä reissua varten. En ole kateellinen en, eiköhän se minunkin vuoroni joskus vielä tule.
Enitenhän tässä ärsyttää se, että appivanhemmillani on tapana pitää pidemmän luontoiset luennot paikoista joissa ovat käyneet. Yleensä suljen korvani jo hyvissä ajoin, enkä siis ihan oikeasti tiedä mitä Lanzarotella, Istanbulissa tai Tukholmassa on tapahtunut, nähty tai mitä historiaa siellä on tehty saati miten ja minkä vuoksi maassa toimitaan niin tai näin, tai miksi ja miten joku rakennus on rakennettu kuten on. Minä kun haluan itse kokea ja nähdä. Jotenkin tuntuu, että varsinkin juuri näiden henkilöiden kertomukset jo valmiiksi latistaa sitä tulevaisuuden mahdollista omaa kokemustani.
Ehkä olenkin sitten vaan teini, joka tamppaa jalkaa lattiaan. Seuraavaksi paiskon ovia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!