On niitä päiviä...

On niitä päiviä, kun tuntuu että koko maailma vihaa minua. Sitten taas on niitä päiviä, kun olen vakuuttunut, että lapseni vihaavat minua.

Eilen oli jälleen yksi noista jälkimmäisistä. Kaikki alkoi siitä, kun pääsin vähän myöhässä lähtemään töistä kotiin, päiväkoti on jo menossa kiinni ja esikoisen taekwondo -harjoitusten alkuaika oli jo aika lähellä eikä jätkä vastaa puhelimeen. Olisin komentanut kävelemään päiväkodille. Nämä on niitä hetkiä, kun toivoo että olisi vielä 'kotipuhelin', jota ei saa äänettömälle eikä sitä voi unohtaa reppuun. Siellä tyyppi istui television äärellä ilman kiirettä eikä tietoakaan siitä, että äidillä olisi ollut vähän asiaa.

Iltapala ja nukkumaanmeno olikin sitten se lopullinen tuska. 

Prinsessa: "Miksei meillä ole lettuja? Mä en ainakaan syö tätä? Miksei meillä ikinä ole suklaamuroja? Kaikilla kavereillakin on! Mä en syö! Miksen mä saa tulla teidän sänkyyn nukkumaan? Jos mä en pääse, niin mä huudan koko yön! Ainakin mä kolistelen koko yön! Mä olen sitten tässä tuolilla koko yön, onko sulla sitten hyvä mieli?" 

Yritin siinä sitten kuopusta nukuttaa kun yksi huusi ja kolisteli. Sentään omassa sängyssään. 

Kuopuksen tapoihin kuuluu laittaa kätensä mun paidan sisään. Olen yrittänyt vieroittaa, mutta en täysin onnistunut siinä. Iltaisin tästä tulee usein riitaa ja niinhän tuli eilenkin. Luettiin kirjaa ja laulettiin, sitten jätin hänet omaan sänkyynsä nukkumaan. Ensin olin hetken vieressä ja sitten lähdin huoneesta. Siitä se riemu alkoi. Kuopus juoksee pois sängystä ja minä kannan takaisin (x10). Kuopus juoksee nauraen pois sängystä ja minä kannan takaisin (x10). Kuopus juoksee riemusta kiljuen pois sängystä ja minä kannan takaisin (x10). Viereisessä huoneessa yksi huutaa ja kolistelee. Yhdestä huoneesta kuuluu Esikoisen huuto, 'voisitteko olla hiljaa, että saisin nukkua'.

Elämä äitinä on melko usein mukavuusalueen ulkopuolella hengailua. Eikä tämä ole se paikka, missä 'magic happens'. Ainakaan meillä. 

PS.
Aamulla olin taas paska mutsi kun pipo oli hukassa. Se ei olekaan vain niitä päiviä, vaan ehkä viikkoja...