Voikukkia kitkemään

Sain Robbielta vuosituhannen flunssan. Joo, just siltä Williamsin Robbielta. Keikka oli huisin hyvä, mutta seuraavana aamuna jo heräsin orastavaan flunssaan. Tiistaina se sitten jymähti päälle oikein kunnolla. Makasin päivän ja illan sohvalla (tästä ei aktiivisuusranneke tykännyt sitten yhtään), nukuin kuuden tunnin päikkärit ja silti olo oli huono. 

Takapihamme pelto on jälleen täynnä voikukkia, sitä katsellessa tulee todetuksi, että turha sitä on omassakaan pihassa mitään voikukkarautaa tai myrkkyä pahemmin käyttää. Todistusaineistoa tässä: 

Pelto on kaupungin vuokrapelto, jossa on viimeiset kolme vuotta viljelty pelkkää voikukkaa. Onhan se kaunis nyt, mutta hetken päästä pelkkää valkoista haituvaa. Ja missä ne voikukat sen jälkeen oikein onkaan...aivan, meidän pihalla.

Takaisin flunssaan... Makasin siis tiistaipäivän ja illan sohvalla, epäilin jo, että tämä on nyt sitä man-fluta. Arjen Sankarini taas oli sitä mieltä, että liioittelen huonoa oloani, että nyt lähdetään kitkemään voikukkia. Mitä vit... En säästellyt sanojani ja mies sitten kävi yksin taistoon voikukkia vastaan (mitä en sitten millään jaksa ymmärtää edes).

Eilen se sitten iski Arjen Sankariin tämä man-flu. Kymmenen kertaa ei varmaan riitä, mutta aika usein hoputin miestä lähtemään voikukkajahtiin. Oletettavasti ymmärsi yskän. Hänen olonsahan oli varmasti ainakin sata kertaa pahempi kuin minun tiistainen vointini.