Viikon A-raportti

Oli sitä kaivattu tai ei, tässä tulee anoppiraportti.

Prinsessalla oli voimistelujoukkueen kevätnäytös. Tiedettiin se toki hyvissä ajoin ja kalentereihin merkittiin kyseinen tapahtuma. Matkalla näytökseen tulin kysyneeksi siipaltani, että ollaanko muistettu appivanhemmille infota tästä, he kun ovat joka näytökseen aina tulleet mukaan. No mies totesi, että sen verran tarkkaan anoppi lukee meidän seinäkalenteria, että eiköhän he tietoisia ole. 

Ja olivathan he. Siellä istuivat suut tiukkoina viivoina katsomossa. Sain sitten täyslaidallisen anopilta siitä, että yritän tarkoituksella pitää heitä pois meidän elämästä kun ei tästäkään kevätnäytöksestä voitu heille mainita. Mies sanoi samat sanat kalenterin tutkimisesta ja minä totesin, että se on kuules herran haltuun sekin asia, että edes meidän perhe muisti ja ehti paikalle. Hyvityksenä anoppi osti minulle mokkapalan, jonka jätin syömättä.

Nyt maanantaina olin jo onneksi lähtenyt hyvissä ajoin töihin (ennen anopin saapumista siis). Tällä kertaa mies sai kuulla kunniansa: "Mitä te oikein olette tehneet koko viikonlopun, kun ette ole siivonneet? Ja on vielä keräyspaperitkin viemättä kierrätykseen! Me lähdetään nyt anoppilaan, ei tässä sotkussa pysty edes olemaan." Mies oli todennut, että eipä tarvi tänne tulla ollenkaan jos ei siisteys miellytä.

Iltapäivällä anoppi oli itse tarjoutunut viemään ne lehdet kierrätyspisteelle. Mies oli vieläkin pahalla päällä ja vei ne lehdet ihan itse.

Tarinoiden opetus: toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mokkapaloja voi kotonakin leipoa.

Voikukkia kitkemään

Sain Robbielta vuosituhannen flunssan. Joo, just siltä Williamsin Robbielta. Keikka oli huisin hyvä, mutta seuraavana aamuna jo heräsin orastavaan flunssaan. Tiistaina se sitten jymähti päälle oikein kunnolla. Makasin päivän ja illan sohvalla (tästä ei aktiivisuusranneke tykännyt sitten yhtään), nukuin kuuden tunnin päikkärit ja silti olo oli huono. 

Takapihamme pelto on jälleen täynnä voikukkia, sitä katsellessa tulee todetuksi, että turha sitä on omassakaan pihassa mitään voikukkarautaa tai myrkkyä pahemmin käyttää. Todistusaineistoa tässä: 

Pelto on kaupungin vuokrapelto, jossa on viimeiset kolme vuotta viljelty pelkkää voikukkaa. Onhan se kaunis nyt, mutta hetken päästä pelkkää valkoista haituvaa. Ja missä ne voikukat sen jälkeen oikein onkaan...aivan, meidän pihalla.

Takaisin flunssaan... Makasin siis tiistaipäivän ja illan sohvalla, epäilin jo, että tämä on nyt sitä man-fluta. Arjen Sankarini taas oli sitä mieltä, että liioittelen huonoa oloani, että nyt lähdetään kitkemään voikukkia. Mitä vit... En säästellyt sanojani ja mies sitten kävi yksin taistoon voikukkia vastaan (mitä en sitten millään jaksa ymmärtää edes).

Eilen se sitten iski Arjen Sankariin tämä man-flu. Kymmenen kertaa ei varmaan riitä, mutta aika usein hoputin miestä lähtemään voikukkajahtiin. Oletettavasti ymmärsi yskän. Hänen olonsahan oli varmasti ainakin sata kertaa pahempi kuin minun tiistainen vointini.

Tuleva koululainen ja epäsosiaalinen Arjen Sankari

Oltiin eilen tutustumassa Prinsessan kouluun. Kouluhan on tuttu, siellä kun esikoinen aloittaa syksyllä jo neljättä vuottaan. Mutta tälle meidän eskarille päivä oli kauan odotettu eikä paluu päiväkotiin oikein olisi enää maistunut.

Mutta kyllä oli jännää. Minulla siis. Prinsessa otti asian aika rauhallisesti, käyttäytyi täysin normaalisti aamulla ja olisi jopa halunnut pukea päälleen ihan tavalliset päiväkotivaatteet. Mutta äitiä jännitti. Kuka tulee opettajaksi ja ketä samalle luokalle. En kyllä ymmärrä miksi se mua jännitti, mutta näin vaan kävi. Yllättäen ei itkettänyt yhtään, säästän kyyneleet eskarin päätösjuhlaan ensi viikolla.

Hyvin kävi, luokalla on paljon hyviä tyyppejä vaikka ne valmiiksi valikoidut poikaystävät ja tulevat aviomiehet menikin nyt juuri sille toiselle luokalle. Prinsessa ei tästä lannistunut, totesi, että hän voi niiden kanssa olla sitten aina koulun jälkeen. Opettajakin vaikuttaa mukavalta ja on kovasti kehuttukin opettaja.

Kouluuntutustumisessa oli tarkoitus myös, että vanhemmat tutustuvat toisiinsa. Luokan vanhemmista moni olikin jo minulle tuttu, mutta epäsosiaaliselle miehelleni ne olivat ehkä tuttuja kasvoja jostain, muttei kuitenkaan tuttuja. Keskustelin rehtorin kanssa, johon Arjen Sankarini totesi, että pitääkö sun nyt senkin kanssa kaveerata. No, joo pitää. Ja kun sitten jutustelin muidenkin vanhempien kanssa, niin mies toteaa, että ei sun kuule näitä kaikkia tartte tuntea. No, ei tartte mutta hyvä on tuntea. 

Iltalenkillä naapurin kanssa keskusteltiin epäsosiaalisista miehistämme ja hämmästeltiin, että miksi ihmeessä ikinäkään sosiaalityrkkyinä ollaan nähty mitään hyvää näissä epäsosiaalisissa miehissämme. Tai ettei se epäsosiaalisuus olisi vaikuttanut negatiivisesti parinvalintaan. Ei keksitty selitystä. Vaatinee lisälenkkejä.

PS.
Arjen Sankarini on löytänyt jo sisäisestä keittokirjastaan ohjeen nakkikastikkeen ja jauhelihakastikkeen valmistukseen. Väittäisin, että ylityöni on kannattanut.

Aktiivisuutta ranteessa

Sain tosiaan äitienpäivälahjaksi aktiivisuusrannekkeen. Siitä huolimatta, että mielestäni mieheni ei tarvitse ostaa minulle äitienpäivänä lahjaa, sillä en ole hänen äitinsä. Mutta muisti nyt kuitenkin, että olin tätä havitellut.

No ihan on soiva peli. Näyttö tulee entistä punaisemmaksi mitä pidempään olen liikkumatta, laite määrittää joka päivälle askeltavoitteen (tänään vain 5835) ja joka päivä vähän enemmän kuin eilen. Ja hemmetti, kyllähän se päivän tavoite on saatava kasaan. Aika helposti se tuleekin ja lisäaskeleita saa näppärästi ottamalla pikku happihyppelyn vielä illalla. Ekana iltana oli pakko kävellä vielä 50 askelta ympäri kotia, että tuli 15000 askelta täyteen. Minut on siis aktivoitu.

Mikä kuitenkin mielenkiintoisinta ja muistaakseni se alkuperäinen syy tämän laitteen tahtomiseen oli unen tarkkailu. Kun aamulla herää aina väsyneenä, miettii että onko nukkunut ollenkaan. Ja nyt tämä laite kertoo, että olen kahtena edellisenä yönä nukkunut varmaan yhteensä puoli tuntia rauhallista unta. En tiedä mitä siellä sängyssäni öisin tapahtuu, mutta paikallaan en ainakaan pysy. Enkä tee tällä tiedolla mitään. Vaikka kuinka päättäisin, että nyt nukutaan, niin silti herään väsyneenä. 

Mitäköhän keksin sitten seuraavaksi... Vaikka epäaktiivisuusrannekkeen, joka mittaa sohvalla röhvättyä aikaa ja asettaa levolle tavoitteet. Eikai liiallinen aktiivisuuskaan hyväksi ole. 

Tämä laitteeni on Garminin Vivofit, eikä tämä ole maksettu mainos. Oletettavasti lahjarahat on siltä yhteiseltä tililtämme.

Hyvä ihminen

Viikonloppuna vietettiin perinteisiä Euroviisuvalvojaisia. Me siskon kanssa viriteltiin Excelit oikein huippuunsa, kinattiin ekojen biisien ajan vielä pisteiden anto säännöistä, mutta siitä se sitten lähti. Suomihan meidän keskinäisen arvostelun aina voittaa, mutta hyvänä kakkosena tuli parrakas mies/nainen. Eli ihan oltiin Euroopan kanssa samoilla sateenkaareen aalloilla. 

Siskon perhe lähtikin äitienpäivän viettoon jo turhan aikaisin, olin varannut vähän enemmän sapuskaa myös heitä varten. Oli sitten kutsuttava appivanhemmat meille syömään.

"Voi että, mielellään tullaan!"
"Kyllä me tästä nyt kaikille kerrotaan, että meidät on tänne kutsuttu äitienpäivänä!"
"Voi, että ihan meitä vartenko?"
"Niin hyvää ruokaa, ettei ikinä olla näin hyvää saatu!"

Kaiken kruunasi vielä anopin halaus. Siivoilin keittiötä ruuan jälkeen, niin anoppi syöksyi halailemaan selkääni. Hyvin vaivautuneesti, heillä kun ei mitään halailua harrasteta.

En tiedä kumpi oli päällimmäisenä ajatuksena, se että olen hyvä ihminen vai että todella huono ihminen. Nämä hetket kun näyttävät olevan kovasti harvassa... Olen hyvin kartellut anopin näkemistäkin, mutta näin omilla ehdoillani tapahtuva tapaaminen sujui ihan hyvin. Ymmärsivät vielä lähteäkin ajoissa.

PS.
Sain äitienpäivälahjaksi aktiivisuusrannekkeen. Ilmeisesti pikku vinkkinä, että olisi aika aktivoitua...