maanantai 23. joulukuuta 2013

Viime tippa

Mitäs luulette, kun tänään lähden töistä ja menen ostamaan ne loput joululahjat ja ruokaostokset, niin eihän siellä kaupoissa ketään muuta enää ole? Kaikki muut on tehnyt jo tarvittavat hankintansa, eikö niin?

Muistisäännöksi itselleni: ikinä enää mies ei päätä joulunvietosta. 

Mitään päätöksiä ei ole kuulunut. Ei viettotavan saati ruuan suhteen. Tai että mies olisi jotain asian eteen tehnyt, ei. Viikonloppuna käskystä heilutti kyllä imuria, mutta oli sen imurointinsa jälkeen valmis pakkaamaan sen siivouskaappiin. Kun sanoin, ettei kannata, niin hän ihmetteli mihin sitä nyt vielä tarvitaan kun hän on juuri imuroinut. Kun tämän imuroinnnin jälkeen menin esikoisen huonetta siivoilemaan, niin mies ihmetteli, että mitä mä siellä nyt enää siivoan kun hän on jo sen siivonnut. Eli imuroinut. Tavaroiden järjestely ja pölyjen putsaushan ei sisälly siivoukseen.

Sitten lahjahankintoihin. Tätäkin yritin sälyttää miehen niskoille, mutta totesin, että tulee lahjaton joulu jos en itse toimi. Miehen vastuulle jäi lahjat omille vanhemmilleen ja tiettykin vaimolleen. Arvatkaa mitkä lahjat meillä on vielä ostamatta? Just ne helpoimmat, appivanhemmille. Juurikin ne, joille minun tekee kovasti mieli ostaa ansaittuja lahjoja. Tokihan siellä kaupassa on vielä ne miehenkin lahjat, mutta sehän nyt on asia erikseen.

Näinhän sitä varmaan saisi sen vuotavan vatsahaavan itselleen. Kun antaa miehen päättää ja hoitaa.

Ei muuta kuin pitkää pinnaa muillekin myöhäisille ja joulumieltä, perkele!

2 kommenttia:

  1. Olin eilen ostoksilla klo 18 jälkeen ja alkoi olla jo todella rauhallista. Autonkin sai parkkiin ongelmitta. Meilläpäin parkkeeraus on ehdottomasti joulujärjestelyjen ongelma numero 1. Ajattelin, että tänään mies hakee maidot ja vastaavat samaan aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun sitten viime tipastani selvisin, niin alkoihan niitä parkkipaikkoja keskustassakin siinä neljän jälkeen tulla. Siitä ihmiset (myös minä) siirtyivät varmaan sinne ruokakaupan puolelle...

      Poista

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!