tiistai 23. lokakuuta 2012

Should have...

Meillä miehen kanssa keskustelut on viime aikoina yhä useammin ja useammin kääntynyt talon rakentamiseen tai talokauppoihin. Eilen taas asiasta puhuttiin ja oli pakko oikein tarkistaa, että ollaanko me ihan tosissaan tämän asian kanssa.

Lopputulos oli, että pitäisi vanhasta ensin päästä eroon.

Tässä talossa on kohta asuttu viisi vuotta. Taloon muutettiin yhden lapsen kanssa, toinen oli tulossa. Taloa suunniteltaessa ei ollut toisesta lapsesta tietoakaan. Saati kolmannesta. Joitakin asioita sitä tähänkin taloon olisi tehnyt toisin, jos olisi tiennyt. Tai ensikertalaisena edes ajatella asioita sen pidemmälle.

Naapurustossa on yksi talo, joka on suunniteltu huonekalujen perusteella. Muistan nauraneeni kun kuulin asiasta. Kun me aloitimme raksaprojektin, mies sanoi, että kattellaan sitä Avotakkaa sitten myöhemmin. Ihan oikeasti olisi pitänyt ensin katsella sitä Avotakkaa ja huonekaluja. Meidän Ikea-kodin huonekalujen perusteella ei ihan koko kotia varmaan suunniteltaisi, mutta edes vähän tarkemmin sohvan ja pöydän paikkaa. 

Ja meillä on auttamattomasti yksi makuuhuone liian vähän. Tai oikeastaan kaksi. Vieraitakin kun meillä käy aika usein, niin olisi kiva olla vierashuone. Olohuonekin saisi olla vähän isompi...

Kun tätä taloa suunniteltiin, se sentään oli ajatuksena, että keittiö voisi olla vähän isompi.  Että sitten mahtuu useampi kokki keittiöön. Lähinnä siis oma perhe. No, voin kertoa, että tunkua kokinhommiin ei ole ollut, joten se keittiökin voisi olla hieman pienempi.

Pihakin voisi olla pienempi. Säilytystilaa enemmän. 

Aika jännä juttu, tästä tekstistä voisi vaikka ajatella, etten tykkää meidän kodista...

2 kommenttia:

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!