torstai 28. maaliskuuta 2013

Kysymys

Onko lapsen kavereista pakko tykätä? Pitääkö niitä yrittää edes sietää?


maanantai 25. maaliskuuta 2013

Paha tapa

Jos mulla (mukamas) on joku paha tapa, sitä pitää tiedustella siltä mieheltä, joka meillä asuu. 

Omasta mielestäni tapani on lähes loppuun asti hiottuja yksityiskohtia. Jos joku pitää niitä pahoina, niin ei vaan tiedä perusteluita. Ja kauneushan on katsojan silmässä, tässäkin asiassa.

PS.
Joku voisi ehkä väittää, että paha tapani on olla aina vähän myöhässä. Ei, se ei ole paha tapa, vaan se on heikkous.

EDIT:
Siinä samassa, kun klikkasin julkaise -nappia, tuli mieleen pahoja tapojani. Mutta pidetään ne nyt kuitenkin edelleen vahvuuksina. Tai osittain heikkouksina, mutta lupaan yrittää muuttaa niitäkin vahvuuksiksi. No hemmetti, sentään lopetin tupakanpolton ainakin kymmenen vuotta sitten!

Ilkeä vaimo

Viikonlopun sairasvuorossa oli Prinsessa, joka nukkui mummun hellässä hoivassa jo perjantaina töistä kotiuduttuani. Kuumetta oli reippaasti ja potilas kieltäytyi jopa jätskistä ja karkista. Tämä tietenkin aiheuttaa äidissä sydämentykytystä, sillä sairaus on vakava, jos nämä edellämainitut herkut ei Prinsessalle maistu. 

Mies oli perjantaina työpaikallaan läksiäisiä juhlimassa ja tietenkin juuri silloin kaikki lapset vaativat erityishuomiota. Yksi kuumepotilas, yhdellä eroahdistusta ja kolmannellakin vielä äitiä ikävä. Kaikki samaan aikaan, kuinkas muuten.

Kello taisi olla yksitoista perjantai-iltana, kun totesin, että jos haluan hetken nukkua, sänkyyn on mentävä nyt. Samalla huomasin taksin kotipihassa ja ihmettelin miehen aikaista kotiinpaluuta. Menin ovelle vastaan ja kiukkuisena kysyin, että mikä ihme kotiintuloaika tämä tämmöinen on? Siinä 'Kuinka niin?' -vastausta kakoessaan ja näkymättömään seinään nojatessaan totesin, että tämä olikin ihan oikea kotiintuloaika. Ne ilmaisen viinan bileet on vaaralliset kokemattomalle, sen olen itsekin oppinut.

Mies nukahti sohvalle ja minä kannoin läheisriippuvaiset lapset omaan sänkyyni, jotta ei tarvi kolmen huoneen väliä juosta. Siinä potkujen ja itkujen välissä toivoin, että miehellä on edes paha olo.

Vaikka itseaiheutettuja ne potkut ja itkutkin tosin ovat. 


perjantai 22. maaliskuuta 2013

Pilvipouta

Pilvipouta, jo sanana, on kyllä jotenkin niin lupaus kesästä. 

Minähän olen maailman ainoa ihminen joka ei varsinaisesti odota kesää. Onhan sekin ihan kiva vuodenaika, mutta mulle käy ihan yhtä hyvin nämä muutkin vuodenajat. Olen myös pitänyt sisälläni mielipiteet tämän kevään myöhästymisestä, sillä se eriää kaikkien lumenvihaajien mielipiteestä.

Kerron sen nyt, näin turvallisen välimatkan takaa. Minä siis tykkään lumesta ja pakkasesta. Eihän sitä näin maaliskuussa enää ihan näin paljon tarvitsisi olla, mutta mielummin pidän lumen ja PIENEN pakkasen, kuin sen väliajan rapakelin. Näin meillä on toiveita lumen nopeasta sulamisesta ja lyhyemmästä rapa-ajasta. Eiköhän se juhannukseen mennessä ole sulanut se lumikin. Ja jos ei ole sulanut, niin ei varmaan tarvi murehtia niin paljon nurmikonleikkauksestakaan. 

Ainoa syy siihen pikaiseen kevääseen on sähkölasku, se on niin päätähuimaava, että sen puoleen täällä voisi olla ainainen kesä. Tai alkusyksy oikeastaan mielummin.

Onhan se kesäinen pilvipouta aika kiva sekin. Jotenkin tulee lapsuus mieleen. Silloin oli aina aurinkoa tai vähintäänkin pilvipoutaa. Jos satoi, se oli kevyttä kesäsadetta, eikä näitä kokopäivän harmaita päiviä mitä nykykesinä on totuttu. Onko se niin, että aika kultaa muistot?

Samoin viime kesä oli mielestäni ihan hyvä, noin ilmojen puolesta. Kukaan muu vaan ei ole samaa mieltä kanssani. Mutta mun muistoissani viime kesä oli aurinkoinen ja rennon letkeä. Johtuisiko se siitä, että olin koko kesän vapaalla?

torstai 21. maaliskuuta 2013

Mennyt mies

Niin se vaan on, että toisto poistaa tuskaa.

Jei Karjalaisen Mennyt mies -biisi on saanut mun hermoni ennätyskireälle aikaisemmin. Mutta nyt noin sadantuhannen toiston jälkeen se on oikeastaan ihan sama. Luulen, että seuraavat satatuhatta (joka täyttynee tämän viikon aikana, sen verran paljon se soi radiossa) ei muuta enää tilannetta.

En aio testata samaa metodia suolakurkun, kahvin tai raa'an sipulin suhteen. Samoin testaamatta jää zombie-elokuvat ja samasta aiheesta tehdyt telkkariohjelmat.


keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Raksakuume

Keväällä yleensä iskee autokuume ja venekuume. Mies on tänä keväänä huolehtinut näistä kahdesta, kun itsellä on iskenyt raksakuume. 

Viikonloppuna, viekkaudelle ja vääryydellä, lenkitin miestä juuri sinne, mistä tulee tontteja myyntiin. Aloitin keskustelun siitä, millainen talo minnekin sopisi ja mitä vaatimuksia uudelle talolle asettaisin. Mieskin osallistui ja alkoi pohtimaan lämmitysmuotoja ja varastotilojen tehokkuutta. Mielessäni jo hykertelin, että voi kun tämä on helppoa. Koko kotiinpäin tallustelun ajan mies oli hommassa ihan yhtä mukana kuin minäkin. Suunniteltiin vielä, että mitä osataan nyt toisella kerralla vaatia ja mistä asioista ei ainakaan luovuta.

Meidän talo on suunniteltu kahdelle lapselle, suunnitteluvaiheessa oli vain yksi lapsi, toisesta ei vielä aavistustakaan. En haluaisi luopua telkkarihuoneestamme ja tehdä siitä aikuisten makuuhuonetta. En halua telkkaria olohuoneeseen, koska silloin sitä katsotaan ihan liikaa. Parempia ratkaisuja ja tilaa sinne missä sitä eniten kaivataan. Niin ja se yksi makuuhuone enemmän, ainakin yksi makuuhuone. Jos niitä tehdään enemmän, mä luultavasti haluaisin täyttää sen lapsella. Eli yksi makuuhuone riittänee. 

Innostukseni lopahti siinä oman kodin postilaatikon kohdilla. Mies totesi, että heti voidaan alkaa rakentamaan kun minä hoidan sille rahoituksen ja tekijät.

Onneksi aina voi haaveilla lottovoitosta. Ja siitä uudesta talosta. Onneksi tässä on aikaa miettiä sitä parasta pohjaratkaisua.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Oravanpyörä

Vaikka nyt kutsunkin tätä elämäntilannettani oravanpyörässä juoksemiseksi, niin eihän se nyt oikeasti ihan niinkään ole. Elämän yllätyksellisyydestä vastaa vilkas mielikuvitus sekä kolme ikiliikkujaa. Koskaan ei siis tiedä, kuinka kauan tasaista juoksua mennään. Ja hyvä niin. 

Valitsisin kuitenkin mieluiten ne iloiset yllätykset töyssyiksi matkalle, en suinkaan mitään influenssa-aaltoa tai vastaavaa. 

Loppujen lopuksi jokainen meistä valitsee oman oravanpyöränsä, joillakin se on kulmikas, niinkuin minulla. Positiivisella mielellä jatketaan, vaikka läpi harmaan kiven, avaruustuoksun ja influenssan.

Mutta niille, jotka on valinneet sen pyöreän version niin sanoisin, että hyppy mukavuusalueen ulkopuolelle voi olla mahtava kokemus. 

Pako sairastuvalta

Tässä syy blogihiljaisuuteen:

Viime keskiviikkona esikoinen soitti koulun jälkeen, että hänestä tuntuu että on vähän kipeä. Ja olihan hän vähän kipeä, kuumetta melkein 40 astetta. Päiväkodista kuopusta noudettaessa, hoitaja sanoo, että poika on ollut aika vaisu. No joo, vaisu. Kuumetta melkein neljäkymmentä astetta. Keskiviikkoilta menikin siinä sitten yhden kuuman pakkauksen nukkuessa sylissä ja toista silitellessä. Meidän äänekkäin ja vauhdikkain tapauksemme, Prinsessa, oli täysissä voimissa ja äänessä. Ja hänellä oli TYLSÄÄ!!!

Keskiviikkoiltana käytiin jälleen yksi keskustelu siitä, kenen työ on tärkeämpi. Kumpi menee torstaina töihin. Kumman on mentävä torstaina töihin. Vastaus: molempien! Itsellä oli sovittuja työhaastatteluja ja miehelläkin (muka) supertärkeä palaveri. Lopputulos oli, että mies oli aamupäivän kotona ja iltapäivän sairastupaa ylläpitivät isovanhemmat. Sovittiin vielä, että vedän nopeat versiot haastatteluista jotta pääsen nopeasti ottamaan sisar hento valkoisen roolin.

Torstaina soitin omalle lääkärille joka määräsi molemmille Tamiflu-kuurit. Influenssa jyllää, sillä paikallisesta apteekista oli kyseiset lääkkeet loppu. Eikun kahden kuumeisen lapsen kanssa kiertämään naapurikaupungin apteekkeja. Löytyihän ne sitten jo kolmannesta. Kotona sitten esikolle halkaistiin kapseleita ja sekoitettiin jogurttiin. Maku on paha siitä huolimatta. Oksennus tuli vartin päästä lääkkeenotosta. Pienin saa oman lääkkeensä truutasta, aiheuttaa puistatuksia ja se syljetään ulos suusta. Lopulta oksennus tulee vartin päästä lääkkeenotosta. Pienimmän osalta erona se, että oksennus tulee äidin syliin ja sohvalle, kun esikoinen osui vessanpönttöön.

Voisin jatkaa tästä vielä perjantain, lauantain ja sunnuntain osalta tarinaa. Mutta säästän teidät siltä.

Seuraava osa alkanee pian, sillä Prinsessa valitteli eilen päänsärkyä, millä tämä tauti on meillä kaikilla muillakin alkanut. Aamulla oli kovin väsynyt ja valitteli edelleen päätään. 

Mutta sitten vasta on helvetti irti, kun se perheemme aikuinen lapsi eli mies sairastuu. Hän on kipeämpi kuin kukaan ikinä ollut. Totisesti toivon, että sieltä löytyisi vastustuskykyä, kun en jaksa sitä 75 kiloista lasta kannatella.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Avaruushajuja

Muutamien viikkojen työurakan jälkeen voin todeta, että eihän tämä työpaikkaelämä niin paljon eroa tuosta kotielämästä. 

Riitojen ratkaisua, sovittelua, jälkien siivoamista, komentelua. Näitä kaikkia löytyy työelämän hiekkalaatikolta. Samoin kuin kotona lasten kanssa. Totisesti toivon, että onnistun kasvatustyössäni edes sen verran hyvin, että kenenkään ei tarvi lapsiani kasvattaa työpaikallaan aikuisina. Nyt kun tuntuu, että moni on unohtanut täysin normaalit käyttäytymissäännöt ja hyvät tavat. Aamulla ei vastata tervehdyksiin, huudetaan ja karjutaan työasioista, tiuskitaan ja mökötetään.

Positiivinen ajattelu on itsellekin joskus hankalaa, mutta joka aamu pitää itselleen vakuuttaa että tästä tulee hyvä päivä. Ja tuleehan siitä, jos itse tekee siitä hyvän päivän. Ilo ja onni ei ole kenestäkään muusta kiinni. Tietenkin jos voi ilahduttaa muita, miksei siis tekisi niin. Onneksi työpaikalta löytyy myös muutama helmi.




Heittäkääpä arvauksia, missä (töissä/kotona) tämä seuraava lause kuultiin:

"Mä en voi olla ton kanssa samassa huoneessa, kun se haisee ihan avaruudelle!"


sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Lauantai-illan hupia

Yllätin eilen itseni, ja miehenkin, sillä katsoimme yhdessä nyrkkeilyä. Ehkä enemmän keskityin kuunteluun kuin katseluun ja nauroin kyllä ihan ääneen. Yhden georgialaisen nyrkkeilijän nimi oli niin vaikea, että selostaja sanoi se joka kerta väärin. Ja usein vielä joka kerralla erilailla väärin. Oikea nimi oli Jomardasvili (tai ainakin sinnepäin) ja selostajan mukaan hän oli usein Jormadasvili tai Jormasvili. Kuusi melkein kokonaista erää ja aina väärin. Suomalainen Häjy voitti. Nimi oli helpompi lausua.

Toinen juttu, mitä olisi kannattanut lauantai-illan huviksi harrastaa on nukkuminen. 

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Koska olen nainen


Poikani kysyi, koska vietetään miesten päivää. Niin, koska? Onko se niin, että naisille on yksi päivä ja kaikki muut päivät on miestenpäiviä.

Naistenpäivän kukkani on kuulemma jääneet kauppaan. Jos sitten ensi vuonna isompi kimppu. En minä kauheasti perusta tästä päivästä. Pitäisikö sanoa tästäkään päivästä. Sikäli kauppaan jäänyt kukkakimppu ei pahoita mieltäni. Ei silti, vaikka kissa on syönyt jo viime viikkoisen tulppaanikimpun. Mielestäni näitä naiseusteemoja voi viedä eteenpäin muutenkin kuin maaliskuun kahdeksas päivä. Samoin kuin joka päivä voi olla ystävänpäivä. Jouluaattokin voisi olla joka päivä, ajatuksen tasolla, ei mennä lompakolle asti.

Mies sai poliisilta fanipostia, että ovat ottaneet kuvan ja nyt haluavat vähän rahaa vastineeksi. Ihan näin naistenpäivän kunniaksi se tipahti tänään postilaatikkoon ja minä sitten vähän nalkutin. Koska olen nainen.

Minähän en nalkuttanut ollakseni ilkeä tai pikkumainen, vaan koska se on minun oikeuteni. Koska olen nainen. Olisin myös voinut olla vaiti, mutta päätin nalkuttaa, sillä sen rahan olisin voinut sijoittaa järkevämminkin. Vaikka kenkiin ja käsilaukkuihin.

Hyvää naistenpäivän iltaa!

torstai 7. maaliskuuta 2013

Saippua

Tietänette sen uhkauksen, joka lapsille yleensä sanotaan, että suu suppuun tai pestään kieli saippualla.

Mulla tulee vieläkin vaan mieleeni se vihreän palasaippuan maku, melkein maistan sen vieläkin, kun itsekin joskus käytän tätä uhkausta. Muistan kyllä senkin, kuinka vielä sen viimeisen uhkauksen jälkeenkin käytin rumaa sanaa. Ihan vain testatakseni, että toteutuuko uhkaus. Siitä sitten tulikin pikakomennus kylppärin puolelle ja kielelle saippuainen pesu.

Toimiko se? No ei, kiroilen edelleen. Olen huomannut, että työminäni kiroilee jopa yllättävän paljon. 

Ennen oli kyllä tämäkin helpompaa, kun ainakin meillä oli aina palasaippuaa. Nythän on kaikenmaailman 'katso-ilman-käsiä' -saippua-annostelijoita ja hienoja pumppuhärveleitä. Kyllä väitän, että kielen saippuapesu on tehty hankalaksi. Onkohan se lastensuojelun nimissä kiellettyäkin tänä päivänä, en tiedä. Vielä ei ole oma jälkikasvu testannut, että toteutanko uhkaukseni.




keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

2 x Lorelai + minä

Hömppävaroitus!

Sairastuvan ohjelmistossa oli tänään Gilmore Girls. 

Okei, jonkun mielestä se voi olla teineille, mutta edelleen minä tykkäsin. Kertokoon se vaikka katsojansa henkisestä iästä. Ehkä parasta GG:ssä on, että mistään ei tarvi ahdistua (paitsi jos ahdistuu sanatulvasta) eikä aivoja voi täysin heittää narikkaan. Sillä jos aivot on narikassa, missaa suuren osan verbaalisesta ilottelusta, jota tuossa jo lopetetussa sarjassa viljellään.

Tässä Makupala kakkoskauteen, jota tänään itsekin katselin.

PS.
Kyllä se Christopher olisi ollut Lorelaille se paras...



tiistai 5. maaliskuuta 2013

Tehokkuus huipussaan

Kävin lentsuineni lääkärillä. Mennessäni ajattelin, että korkeintaan poskiontelontulehdus on päällä. Lääkäri halusi ottaa influenssatestin ja testin tulosta tutkiessaan hän näytti kauhistuneelta. Siinä ehti muutaman sekunnin aikana päässä pyörimään kaikki mahdolliset kuolemansairaudet jotka nyt nielunenänäytteestä ja pienestä veritipasta selville voisi saada. Mutta siis tehokkuuteni on huipussaan, sairastan samalla sekä influenssa A:n että influenssa B:n. Mitä sitä turhaan kahta kertaa sairastamaan, jos ne kerrallakin voi hoitaa pois päiväjärjestyksestä.

Yksi paikka, jossa tehokkuus ei ole huipussaan, on apteekki. Siellä sitten kaikkine pöpöineni jonotin resepti kourassa, muina miehinä. Koska oli jonoa, pääsin tutkailemaan ihmisiä (ja samalla tietty pohdin, että mitäköhän lääkettä ne on hakemassa). Kaksi mummelia jonotti siellä meidän oikeasti sairaiden kanssa ja kuulin, kuinka molemmat kävivät vain juttelemassa farmaseutin kanssa e-reseptiensä voimassaoloajoista. Toinen kyseli vielä, mitä silmätippoja kannattaisi lääkäriltä pyytää ja pitääkö hänen ihan oikeasti mennä lääkäriin hakemaan reseptiä vai saisko sen reseptin apteekista. Tietenkin siinä samassa keskusteltiin kaikki muutkin vaivat ja sairaudet, kysyttiin vielä neuvoa naapurin vaivoihin. Vaikka apteekki itsessään olisikin tehokas, niin valitettavasti ei voi valita asiakkaitaan. Mielessä kävi, että nämä mummelit käyvät ihan yksinäisyyttään jaarittelemassa niitä näitä milloin missäkin. Tässähän näitä mummeleita oli kaksi, heidät olisi pitänyt lähettää yhdessä vaikka kahville, niin löytyisi sitä tilaa meille tehokkaille tyypeille.

Laskeskelin, että meillä kävi viikonlopun aikana 40 henkeä, jotka kaikki on siis mahdollisia influenssan uhreja. Jos nämä 40 jakaa sen vaikka kahdelle = 80. Ja he taas kahdelle =160... Tää on mun syytäni koko influenssa-aalto. Toivottavasti kuitenkin meillä loppu perhe säästyy, samoin vieraat, vaikka tässäkin asiassa olin tehokas.

Nyt aion tehokkaasti levätä. Ainakin siihen asti kunnes lapset pitää hakea hoidosta kotiin ja kuskata harrastuksiin illalla. Ja sitten huomenna taas tehokkaasti lepään. Lääkäri kielsi tällä viikolla menemästä töihin.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Terapian tarpeessa

Terapian tarpeessa on varmasti jokainen meistä. Kaikilta löytyy vähintään yksi lapsuustrauma, josta yli pääsemiseksi voisi tarvita ammattimaista korvaa. Itse olenkin jo todennut, että pitänee alkaa säästämään lapsille jo valmiiksi terapiarahoja, eiköhän tässä tule milloin mistäkin niitä lapsuustraumoja lapsilleen aiheutettua. Tänään viimeksi olin vihattu äiti, koska peliaika oli päättynyt. Tätäkin pettymyksen aiheuttamaa tuskaa saattaa riittää sinne aikuiseksi asti.

Omia lapsuustraumojani olen kerrannut siskojeni kanssa, heilläkin omat traumansa samalta ajalta. Yhteistä meille kolmelle on (ainakin) hiihtokilpailutrauma, hampaidenpesutrauma sekä äidin-siivoussekokohtaus-trauma. Tässä vielä mietitään, tarvitaanko ammattiapua vai pysytäänkö hullujen kirjoissa.

Mikäpä sitä mukavampaa, kuin ihminen joka vain ja ainoastaan kuuntelee mitä puhut. Ainakin esittää kiinnostunutta ja mahdollisesti nyökkää päätään hyväksyvästi juuri oikeassa kohdassa. Tietämättä totuudesta tai tuntematta tarinan ihmisiä. Ammattilainen ei myöskään tule muistuttamaan sinua vuosien päästä, kuinka haukuit sen miehesi silloin siten ja täten. 

Hyvä ystävä voi korvata terapeutin, mutta terapeutti ei korvaa hyvää ystävää. Ammattilaiselle maksetaan toisten murheista ja ne voi unohtaa työajan päätyttyä. Ystävä kantaa omat ja kaverinkin murheet vuorokauden ympäri. Ammattilainen ehkä ohjaa sinua oikealle tielle, kun taas ystävä sanoo suorat sanat. Mikä sopii sitten kenellekin, on oma valinta. Hyviä ystäviä on valitettavan harvassa, mutta niin taitaa olla hyvät terapeutitkin.

PS.
Itse haluan olla se hyvä ystävä, jolle voi kertoa kaiken. 

Tartuntavaara

Perjantai-iltana iski totaaliväsähdys. Skarppasin ja jakoin keittiövuorossa yhteen asti yöllä. 

Lauantai-aamuun herättiin kuudelta itse sankarin toimesta, itsellä ääni käheänä. Juhlat juhlittiin runsaslukuisesti, illalla vielä uusi kattaus sekä yövieraat. 

Sunnuntaina herätys totutusti kuudelta ja iltapäivästä iltaan sisustuskutsutunnelmissa.

Maanantai-aamuna töihin, olo hutera. Puoliltapäivin oli pakko poistua kotia kohti, vaikka autoilu ei huimauksen kourissa tuntunutkaan kovin fiksulta.

Hyvin mä skarppasin juhlien yli, nyt on flunssa täysillä päällä ja olo on kuin rekan alle jääneellä. Töissä muutamia influenssatapauksia, liekö sitä. Toivottavasti en tartuttanut tätä pöpöä vieraille. Tokihan joku ärhäkkä mahatauti tekisi juhlista entistä ikimuistettavammat, valitettavasti oli nyt vain tämä flunssa (mahdollinen influenssa) tarjolla.

Mä painun vällyjen alle. Muistakaa vitamiinit!

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Juhlapaniikki

Meillä juhlitaan (vasta) huomenna yksivuotisjuhlia. Kaikki on tekemättä!

Juhlimaan saapuu suvut ja kummit, illemmalla samoihin tarjoiluihin tulee kavereita. Sunnuntaille bookkasin sisustuskutsut, menee sekin samoilla leipomuksilla ja siivouksella. Päässä vilisi kyllä suunnitelmia jo ainakin kuukausi sitten, toteutus on vaan jäänyt aivan viime tippaan. Harmittaa, vaikka ainahan se minulla käy näin.

Kauppa, siivous, leipominen, silitykset, koristelut. Menee yövuoron puolelle.

PS.
Mulla olisi tänään ollut viisaudenhampaanpoisto. Onneksi sain sen siirrettyä. Itselle muistutuksena, että kannattaisi tutkia kalenteria ennenkuin kutsuu tuvan täyteen ihmisiä.

Tuittupää

Bongatessani tämän aiheen Tarina päivässä -haasteen maaliskuulta, ilahduin kovasti. Sillä tällä sanalla on minulle suuren suuri merkitys.

En tiedä voiko sitä varsinaisesti hellittelynimeksi kutsua, mutta sillä nimellä minua lapsena kutsuttiin. Tuittupääksi. Nimen minulle antoi muistaakseni isäni ja tätä nimeä käyttämällä minut sai aina hyvälle tuulelle. Tai vaihtoehtoisesti tulistumaan entisestään, riippuen päivän olotilasta. Äidiltäni sain Tuittupää -kirjan, joka on edelleen aarteenani kirjahyllyssä. Seurustelun alkuaikoina myös mieheni keksi käyttää tätä nimeä, tietämättä sen historiasta.

Tuittupää nimi siis kertonee jotain luonteestani, ei välttämättä niinkään yhtäläisyydestä kirjasarjan hahmoon. Joku ehkä voisi nimittää Prinsessaakin samalla nimellä, niin voin kertoa, että on periytyvä ominaisuus tuo tuittupäisyys. Kuin peiliin katsoisi monesti.

PS.
Vaikka tuittupään synonyymi on jonkun sanakirjan mukaan tuima, niin se on väärä kuvaus. Ennemminkin itsepäinen kuin tuima.



Maistuva maaliskuu



Tarina päivässä -haaste jatkuu hersyvän helmikuun jälkeen maistuvalla maaliskuulla. Vaikka ihan joka päivä ei synny tarinaa, niin mukana ollaan edelleen.

Muita tarinoita samoista aiheista löytyy mm. täältä KLIK






Kiitokset Neolle!