perjantai 31. toukokuuta 2013

Elämän epäreiluudesta

Elämä ei ole aina reilua.

Työkaverini on lähdössä vaimonsa kanssa ensi viikolla New Yorkiin. Sinne minäkin olen halunnut jo useamman vuoden ajan. Olen jo aloittanut säästämisen sitä matkaa varten, tosin viimeksi taisi se kassa tyhjentyä auton pakoputkiremonttiin. Eikä tätä elämää epäreiluksi tee nyt se, että työkaveri pääsee New Yorkiin, vaan tämä:

Minä: Oi kun ihanaa, sinne minäkin olen halunnut jo pidemmän aikaa lähteä!
Työkaveri: No en mä tiedä, me saatiin aika halvat lennot ja hotelli...
M: Onko teillä jotain suunnitelmia, että mitä ainakin pitää nähdä ja kokea?
T: Ei meillä mitään, vaimo varmaan shoppailee.
M: No kai nyt sentään jotain on mietittynä?
T: Ei oo mietittynä, mutta jos koko viikkoa ei tarttis niissä kaupoissa kierrellä. Ja jos nyt vaikka näkisi sen Vapaudenpatsaan.
M: Oon kuullut, että sinne on joskus pitkätkin jonot. En tosin tiedä, kun en ole käynyt.
T: No siis jos sen nyt vaan näkisi vaikka kauempaakin, se riittää.
M: Aha...

M: No entäs sitten Times Square, Central Park, Top of the Rock, Empire State building, High Lane, Brooklyn Bridge, MoMA? Nehän nyt pitää nähdä.
T: En mä tiedä, katotaan nyt.
M: Ja voihan sitä seuraavaan kertaankin jotain jättää. 
T: No en mä sinne toista kertaa kyllä lähde.
M: Aha... (MITÄ VIT...?)

torstai 30. toukokuuta 2013

Erakoksi?

Tiistai-iltaa vietin ihmismassojen joukossa. Tokihan hyvin lähellä edessäni lavalla esiintyi tarmokas rouva mikkeineen ja tanssiryhmineen. 

Tehdään nyt ihan ensiksi selväksi se, että minulla ei ole mitään vastaan tyttöjen välistä rakkautta.  Eikä miestenkään sen suhteen. Jokainen tavallaan ja hienoa jos kaikille löytyy joku jota rakastaa. Tämä tarina olisi voinut kertoa kenestä tahansa, mutta sattumalta tässä nyt oli nuori tyttöpariskunta kyseessä.

Meinasi nimittäin yksi lepakko saada tältä tulevalta erakolta turpaansa. Mikä ihme siinä on nykyajan ihmisissä (siis suuntautumisesta riippumatta), että se oma napa on mitä jaksetaan tuijotella vain ja ainoastaan. Olin parkkeerannut itseni hyvissä ajoin hyvälle paikalle, mutta ilmeisesti tämän yhden nuorehkon tytön mielestä se minun jo varaamani paikka olisi hänellekin ollut sopiva. Hän teki sen myös hyvin selväksi, että rouva on hyvä ja väistyy. No en väistynyt, vaikka sain hiuksia naamalleni jatkuvasti sekä väistellä neidin tanssimuuveja, tyttöystävänsäkin vielä näytti häpeävän. Päätin pitää iloisen ilmeen kaikesta huolimatta, vaikka toki sorruin muutaman kerran mulkaisemaan pahasti ja astuin varpaillekin (täysin ansaitusti). Siinä kun odottelin, että koska ne tanssivat kädet kolahtaa mua kaaliin, sain kivasti aikaa miettiä mitä sille sitten sanon kun osuu. Ja osuihan se. Jos nyt kyseinen henkilö sattuu lukemaan tätä, niin olin täysin tosissani, että seuraavasta olisinkin lyönyt takaisin. Onneksi ymmärsi lopulta perääntyä.

Enkä minä nyt ihan oman napani ympärillä siellä seisoskellut, minäkin tein tilaa ja vein niin vähän tilaa kuin se minun kokoiselleni ihmiselle on mahdollista. Luovuin jopa eturivinpaikastani siinä vaiheessa kun itsellekin tuli tarve liikkua enemmän.

Mutta ihan vakavissani mietin, että pitäiskö ryhtyä erakoksi?  Tai ainakin aikuisten seuraan sinne istumakatsomoon? Joskus siellä istumakatsomossakin istuneena sain taas pahastuneen herrashenkilön vihat päälleni kun nousin ylös ja tanssin. Pitäisi vissiin jäädä vaan kotiin. 

Muita huomioita ihmismassoista:

Ihmiset jonottaa toistensa perässä, vaikka eivät tiedä ovatko edes oikeassa paikassa tai minne jono johtaa. Yhdessä jonossa seisoessani takanani virisi keskustelu etuilijoista. Takanani seisovat luulivat olevansa vessajonossa vaikka tosiasiassa jonotettiin permannolle.

Otetaan esimerkkinä vaikka neljän tytön ryhmä. Porukka saapuu määränpäähänsä, kaikki katsoo ympärilleen ja kaivavat puhelimet esiin. Pitäähän sitä naamakirjaan päivittää missä on, todisteeksi otetaan pari valokuvaa joissa kaikki hymyillään. Sen jälkeen keskitytään taas puhelimeen ja statuspäivittelyyn. Näitä esimerkkejä näin monen monta!


maanantai 27. toukokuuta 2013

Viherpeukalon vinkit


Kyllä tämä tästä varmaan tokenee? Vähän rakkautta ja substralia riittänee.


DIY istutuspöytä. Kaksi parhaat päivänsä nähnyttä Ikean Lackpöytää päällekkäin ja avot. Pöydänjalan alle saa näppärästi roskapussin ja välitasolle tarvikkeita. Harmi vaan, että tämän jälkeen ne nakattiin kaatopaikkakuormaan.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Turvattomia?

Vanhempieni naapurissa asustaa isohko perhe. Lapsia, alle kouluikäisiä, oli viimeksi laskiessani viisi. Lapsiluku ei tule jäämään tähän, vanhemmat on nuoria ja vakaumus vahva.

Mutta sitä vaan en ymmärrä, että autossa ei käytetä turvavöitä, pyöräillessä ei käytetä kypärää ja kotipihan trampoliinissakaan ei ole turvaverkkoa. Hengissähän tässä itsekin olen, vaikka omassa lapsuudessa ei ollut autoissa turvavöitä eikä pyöräilykypäriä saati sitten trampoliineja. Mutta kun ne nyt on olemassa ja hyväksi havaittuja, niin miksei niitä käytetä? Kolmevuotias alamäkipyöräilijä ilman kypärää on oikeasti aika hurja näky. Eikä tässä nyt ole kyse siitä, ettei se kypärä olisi tarpeeksi cool. Ei sen ikäinen osaa vielä sitä tekosyytä keksiä.

Vai luotetaanko tässä siihen, että yläkerran tyyppi pitää omistaan huolta? Mutta mitä jos jotain sattuu? Antaako sitä ikinä itselleen anteeksi jos ei ole tehnyt kaikkea mahdollista lastensa eteen? En usko.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Päivän tarinoita

On lenkkarii, on glitterii, on tekoripsii... 

Tää Erinin uusi biisi soi monta kertaa päivässä ja mitä enemmän sitä kuuntelee, sitä paremmalta se kuulostaa. Hauskaa riimittelyä. Muutama vuosi taaksepäin se olisi ärsyttänyt mua ihan suunnattomasti luulen. Hyväntuulista musiikkia ei ole liikaa, ei niitä rakkausmurheita jaksa aina kuunnella.

Tulin niin hyvälle tuulelle kun kaverin fb-päivityksessä oli löydetty se valoisa puoli. Hyvä tuuli on siis pienestä kiinni, ei tässä mitään ilopillereitä tarvita. Vaikka tekeehän se välillä hyvää nauraa posket maitohapoilla. Kunnon nauruntäyteinen ilta hyvässä seurassa kantaa pitkälle.

Sain esikoiselta äitienpäivälahjaksi rintaneulan, itse tehty ja maalattu sydän. Näitä kultahippuja kertyy onneksi vuosittain, mutta miten ne saadaan säilymään jotta niitä voi vielä mummona kiikkustuolissakin ihastella. Niitä en vaihtaisi edes riihikuivaan rahaan.

'Rikoo on riskillä ruma'. Olen ihan kotijoukoilta tiedustellut, että voiko näin kireissä housuissa poistua kotoa. Kuulemma on kireämpiäkin nähty, mennään siis virran mukana.

Puutarhani on villiintynyt. Ja tarkoitan tällä niitä ihan oikeita perennapenkkejä. Se kuuluisa JOKU ei ole nyppinyt rikkaruohoja, jotka nyt sitten rehottavat vastarinnan puutteen vuoksi valtoimenaan. Tärkeintä kai on kuitenkin, että siellä joku edes kasvaa.

Tässä siis touhukkaan toukokuun sanoja, jotka on jäänyt minulta huomiotta. En lupaile parannusta, mutta silti ajattelin pysyä rattailla tässäkin asiassa.

Tämän päivän sana on suola. Elämän suola. Mitä se on? Jokaisella kai omansa.


torstai 23. toukokuuta 2013

Viikonvarrelta


Jos viime viikolla maltoin tuskin odotella maanantaita, niin kyllä nyt odotellaan perjantaita. Onneksi se on jo huomenna.

Havaintoja viikon varrelta:

1. Miksi ihmeessä Ruotsi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden? Ne hannuhanhet ei ollut edes kiinnostuneita koko tittelistä saati kisojen järjestämisestä.

2. Suomi ei ikinä enää pärjää euroviisuissa. Vaikka tuo naimarallattelu nyt ei varmasti paras biisi siellä ollutkaan, niin vähän enemmän pisteitä ja parempaa sijoitusta olisin olettanut. 

3. Missä välissä on hujahtanut 15 vuotta? Siskonpoika puki rippikaavun päälleen ja oli kyllä jo niin iso miehenalku! Täti ei ole vanhentunut yhtään.

4. Selätin töissä sähköpostikaaokseni. Satoja lukemattomia viestejä läpi kahlattuna ja arkistoituna päätin, että enää ei repsahda. Viesti kerrallaan homma hoidetaan ja viesti arkistoidaan. Toistaiseksi ei repsahduksia. 

5. Usein sitä samantyyppiset ihmiset ajautuvat yhteen. Omalle työpaikalle ei ole eksynyt yhtään yhtä omituista huumorintajua omaavaa kuin minä.

6. Yksi yö keskeytymätöntä unta aiheuttaa vain lisää väsymystä.

7. Se on varmaan ihan normaalia liikuttua eskarilaisten todistustenjaosta, vaikka oma lapsi ei olekaan vielä todistusta saamassa. Onhan?

8. Pitäisi kehdata kysyä lapsille lapsenvahteja viikonlopuksi, mutta miksi en vaan kehtaa?

9. Huomenna on huono viinapääni koetuksella.

torstai 16. toukokuuta 2013

Tämän viikon mantra



* Opettele sanomaan ei *


*Jos kukaan ei pyydä, älä tarjoudu apuun *


* Jos kalenteri vaikuttaa täydeltä, se luultavasti on sitä *


* Tee vain oleellisin * 


* Aikataulu kusee joka tapauksessa * 


* Hengitä syvään ja huuda vasta sitten *


tiistai 14. toukokuuta 2013

Punaisia kortteja

Väittäisin, että ensimmäistä kertaa kävi niin, että olen iloinen etten kuulu porukkaan. No onhan niitä porukoita mihin en halua kuulua noin muutenkaan (vrt. helvetin enkelit), mutta tällä kertaa kyse oli futismutseista.

Esikoinen aloitti sunnuntaina jalkapallokauden heti kahdella pelillä. Paikalla oli reipas joukko näiden tulevien litmasten äitejä, olivat oikein puffetin pistäneen pystyyn. Ja voi että kun heillä oli hauskaa. Kuuntelin hetken ja totesin, että mä en ymmärrä niiden juttuja saati huumoria. Sitten kun mukaan heitetään raivokasta huutoa sinne pelikentälle ja vastustajan arvostelua en ymmärtänyt enää sitä toimintakaan. Sanotaanko, että lause 'Pitääkö tässä erikseen mainita, että MUN poikani teki maalin!' katkaisin aasin selän tässä kohtaa ja otin reippaita harppauksia poispäin tästä joukosta.

Punaisia kortteja voisi saada jakaa myös katsomon puolelle. Samoin kuin vastustajan valmentajalle. Tämä kun huusi pää punaisena omalle tiimilleen, että käyttäydytte kuin pikkukakarat, nyt järkeä tähän touhuun. Oli siinä 8-9 -vuotiaat pojat ihmeissään, kun olivat vielä reippaassa johdossa.

Samoin kuin niitä Fair Play -merkkejä voisi jakaa meille vanhemmille, jotka annamme valmentajien hoitaa pelaajien ohjaamisen ja me vain kannustamme.

Esikoisen valmentaja sanoi moneen kertaan vaihtopenkkiläisille, että pitäkää hauskaa siellä kentällä. Meinasin mennä halaamaan.

PS. 
Olenhan mä tehnyt sen faktan selväksi, että mielestäni jalkapallo on tylsää.


maanantai 13. toukokuuta 2013

Äidin päivä

Ei ollut eilisessä äitienpäivän aamussa yhtään väkisinmakaamisen tuntua, ei tuottanut ongelmaa nukkua ruhtinaallisesti yhdeksään asti! Sain sänkyyn maittavan aamiaisen ja ihania kortteja ja esikoisen omin kätösin tekemän rintakorun ja ennenkaikkea ne kaikki rakkaat höpönassuni. 

Lisäbonuksena (tai miten sen nyt ottaa) sain sänkyyn myös kakkaa. Jostain käsittämättömästä syystä kuopuksen aamutuotos (tai osa sitä) lähti karkuun sekä vaipasta että yöpaidasta.

Jotenkin tyypillistä. Hetken elämä olikin kuin kiiltokuvaa ja sitten tuli kakkaa käteen. Mikään ei enää yllätä.

Aloitin myös äitienpäivän kunniaksi uuden kauden futismutsina. Nyt on sitten kaksi futaajaa ja heti starttipäivänä kentänlaidalla kului kolmisen tuntia. Ihan rakkaudesta lajiin...ei vaan lapsiin.


lauantai 11. toukokuuta 2013

Eroja

Sitä vaan, että kovasti eroaa minulla ja miehellä ajatukset. Lähinnä siitä, mitä meillä tapahtuu kun lapset on yökylässä mummilassa. 

Minä kun olin ajatellut nukkua.

Rauha ja hiljaisuus vallitsi kodissamme eilen illan ja tämän päivän iltapäivään asti, kun kaksi isompaa oli anopin hoidossa. Meteli, vauhti ja vaaralliset tilanteet ovat jo palanneet. Lauantai-illan huumaa.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Tukiverkko-ongelmia

Kuinka sattuikaan, että kun meitä niin harvoin kutsutaan minnekään aikuisten juhliin ja sitten kun kutsutaan, meillä ei olekkaan lapsenvahtia.

Innokkaat lapsenvahtimme eli appivanhempani yleensä lähes vaativat lapsia heille hoitoon, omat vanhempani nyt asuvat matkan päässä, mutta ovat aina valmiina kun apua tarvitaan. Mutta kun vastassa on juhlat, joihin haluamme osallistua: tukiverkostomme on lomalla. Toiset Krakovassa ja toiset Turkissa, ihan ansaitusti myönnetään.

Eihän tästä voi kiukutella, nyt vaan sattuu kalentereissamme osumaan kaikki menot samalle viikonlopulle. Olen yrittänyt pohtia, että miten he, joilla ei oikeasti ole tukiverkostoa selviävät vastaavista tilanteista. Löytyykö esimerkiksi uudelle paikkakunnalle muuttaneelle perheelle tukiverkosto ja mistä?  Entä ne, joilla ei oikeasti ole mitään tukiverkostoa, ei edes matkojen päässä. Onko SPR jo muodostanut uuden rahankeruukohteen tukiverkostojen luomiseksi, kuten ystävätoiminnasta ja mitä koira-kaveriksi nitä nyt onkaan. 

Olen ilmoittautunut naapureillemme tukiverkoksi, heillä kun isovanhemmat ovat heittäneet jo lusikan nurkkaan, sisaruksetkin asuu pitkän matkan päässä ja itsekin ovat muuttaneet jostain kauempaa. Ne ei kyllä ottaneet asiaa ollenkaan tosissaan, vaikka minä olin tosissani. Yksi ilta silloin tällöin aikuisessa seurassa tekee hyvää sekä parisuhteelle että omaan jaksamiseen.

Viimeisin suunnitelmani on hajoita ja hallitse -taktiikka. Eli kaikki lapset eri paikkoihin 'yökyläilemään'. Lapset ei ole koskaan harrastaneet vastaavaa, joten niitä yökyläilypaikkoja pitääkin oikein miettiä. Ja kehtaanko itse ehdottaa, että täältä tulisi nyt yökyläilijä, huolitteko. Ja sitten tuo kuopus! Joka ei siis nuku öisin. Sanoisin, että ei ihan yökyläilymateriaalia.

Sitten kun tämä ongelma on selätetty, seuraavaksi MITÄ MÄ LAITAN PÄÄLLENI -ongelma.

Kevään itkukausi

Kevään itkukausi alkoi virallisesti eilen.

Kauden aloitti Prinsessan jumpparyhmien kevätesitys, luvassa on vielä päiväkotien kevätjuhlat. Itse avasin hanat jo eilisissä kenraaliharjoituksissa, mutta harjoiteltu silmien kostuminen ei helpottanut tilannetta sitten h-hetkellä.

Ja se mikä on jännä juttu, silmät kostuivat kun esiintymässä oli minulle täysin tuntemattomia lapsosia. Ja ei, en ole raskaana. Saati sitten kun vuorossa on oma kullanmuruni. Yritin kenraaliharjoituksissa tiirailla muita vanhempia, että tuleeko heille yhtään kyyneliä silmiin, mutta en bongannut yhden yhtä. 

Sain vähän kyllä nauraakin, kun Prinsessa bongasi kesken esityksensä lattialta paljetteja. Ihania kiiltäviä timantteja, niinkuin hän itse asian muotoili. Ensin loppui liike, sitten hän osoitti vieruskaverille mitä löysi ja lopulta poimi sen. Ja kaikki tämä kesken esityksen. Kun sitten aarre oli hallussa, hän jatkoi esitystä. Prinsessa esiintyi kahdessa eri esityksessä ja olisi kuulemma voinut vähän enemmänkin esiintyä. Olisi voinut löytyä enemmän paljetteja.

Esityksiä oli lähemmäs kolmekymmentä ja aika hienosti sekä kuopus että esikoinen jaksoivat tämän. Esikoinen tutkaili tarkkaan ohjelmaa ja esitysten loppupuolella hänelle iski kova tarve selvittää, että eihän me olla täällä loppuun asti. Moneen kertaan vastasin, että me istutaan nyt tässä, ei kestä enää kauaa. Lopulta esikoinen sitten meni kilpikonna-asentoon jalkojeni juureen. Melkein jo tuskastuin huonostikäyttäytyvään lapseeni, kunnes selvisi, että hän pelkäsi viimeistä ohjelmanumeroa: 

"Nyt pyöritään!" Mukana kaikki esiintyjät ja yleisö.

'Mä en ainakaan ala täällä pyörimään'. Teini.

PS.
Melkein halkean ylpeydestä kun Prinsessaa pyydettiin mukaan ensi syksynä perustettavaan joukkuevoimistelujoukkueeseen. Koska hän on niin taitava. 

Kyllä se varmaan on vaihtunut sairaalassa.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Mielistelyn maisteriohjelma

Mä olen selkeästi jättänyt koulussa ne kurssit väliin, joilla opetetaan sitä työelämän ruskeakielisyyttä.

Jotenkin se on häkellyttävää ja samalla myötähäpeää aiheuttavaa kun aikuinen, melko korkeallakin jakkaralla istuva ihminen, lipittelee omaa esimiestään ja vielä melko selvällä kaavalla. Miksi ihmeessä? Luulisi, että varsinkin siellä korkeammalla tasolla tärkeintä olisi asia eikä se, että olemme kaikki samaa mieltä. 

Vai olenko mä vielä niin lapsenuskossani, että en ole ajatellut edes harjoitella kyseistä taitoa. Tai pitäisikö?

Tämä lipeäkielinen palaveri aiheutti kyllä minulle sen, että jäin hämmästelemään yhden käytöstä ja unohdin puolet asiasta ja jätin ehkä kuunteluakin vähemmälle. Ensi kerralla täytyisi varmaan vähän skarpata asiassa, vaikka itsekin vähän mielistellä...

Missä koulussa niitä kursseja saisi suorittaa?


maanantai 6. toukokuuta 2013

Aukio

Tässä kotiseuturetkeilyn teemapäivänä googletin turkulaisia aukioita (Nolliksen innoittamana).

Mielenkiintoista tosiaan. Yhdellä aukiolla olen näistä kolmesta ollut ja se on Itsenäisyydenaukio. En kyllä ymmärrä miksi sen nimi on mikä on. 

Mutta ne kaksi muuta. 

Pyhän Henrikin aukio näyttäisi sijaitsevan kartan mukaan Kupittaanpuiston laidalla. Puistossa olen kyllä käynyt, mutta miten se aukio olisi pitänyt erottaa puistosta?

Blombergin aukio taas Googlemapsin mukaan sijaitsee Kupittaanpuiston toisella laidalla keskellä asfalttityömaata. 

Pitää lähteä katsomaan.

Toinen otanta, myöskin suhteellisen tutusta länsirannikon kaupungista: Raumalta. Anundilanaukio. Nähty on, aukiohan se on. Toinen uusi tuttavuus Viaporin aukio, joka sijaitsee keskellä teollisuusaluettta, lähinnä siis kadunnimenä.

Vähän eri meininki kuin esimerkiksi Pietarinaukiolla Roomassa:


Kuva: Google kuvahaun kautta

Autoretkellä

Olin sitten perjantaina töistä (ylitöistä) palatessani jättänyt avaimen virtalukkoon ja radion päälle, auto sanoi naksnaks, eikä startannut. Pienellä tönäisyllä se käynnistyi, jotta pääsin lauantaiostoksille.

Ajelin siinä aikani ja uskottelin, että jo on akku lataantunut. Eikun ostoksille. Ja kun sitten ostokset oli tehty (ja ostoskeskus meni kiinni), auto sanoikin taas naksnaks. Sitä voisi kuvitella, että ärräpäät lentäisi ja lujaa, mutta lähinnä olin huvittunut. Kenelle muullekaan soittaisin tässä tilanteessa, kuin sille tyypille jonka nimi siinä auton rekisteripapereissakin lukee. Mies hermostui ihan hirveästi, mutta lupasi tulla pelastamaan mut pulasta. Siinä sitten odotellessani tulin siihen päätökseen, että vain minulla on tässä oikeus olla kiukkuinen, minähän siellä jumissa olin. Mietinkin jo valmiiksi kaikki nasevat lauseet, kunhan se pelastava enkeli sieltä saapuisi.

Mieskin oli onneksi rauhoittunut jo matkalla, eikä edes käskenyt ajaa suorinta tietä kotiin. Enkä päässyt käyttämään edes niitä valmiiksi harjoiteltuja kommenttejani. Mutta käytiin seuraavanlainen keskustelu:

Mies: Nyt sitten ajat ainakin puoli tuntia, menet vaikka Lietoon ja sieltä kotiin.
Minä: Jos mä nyt tästä lähden, niin mihin suuntaan tarkalleen ottaen mun pitäis lähteä...
Mies: No aja vaikka Piikkiöön asti.
Minä: Joka sijaitsee missä?
Mies: No mene sitten vaikka Auraan ja takaisin!
Minä: Aura, Aura, Aura...en osaa sinnekään.
Mies: Kunhan ajat!

Reilu kymmenen vuotta Turun seudulla, tiedän kyllä, että nämä kyseiset paikkakunnat sijaitsee tässä jossakin lähellä. Mutta että pitäis itse ajaa sinne... Ei vaan ole ollut asiaa sinnepäin. No lauantai-illan ajeluni suoritin ja tiedän suurinpiirtein mistä näille paikkakunnille ajetaan, vaikka en siis käynyt sielläpäinkään. 

Tästä tulikin mieleeni, että miksi lähteä merta edemmäs kalaan. Kesäloman autoretkethän voisi tehdä näihin lähikuntiin. En tiedä onko siellä mitään nähtävää, mutta sittenhän se selviäisi. Otetaan siis vastaan näkemisen arvoisia (perhe)kohteita Turun seudulla. Raisio, Masku ja yllättäen Naantali on jo tuttuja. Niin ja Turku tietty!

PS.
Nyt se auto pelittää oikein hyvin, ei ollut siis turha reissu.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Alleille kyytiä

Kuten moni muukin, minäkin olen heiluttanut haravaa tämän viikonlopun aikana.

Se homma ei siistiin sisätyöhön tottuneille käsilleni oikein sovi, rakkoa tuppaa tulemaan. Eikä se oikein sovi päällenikään. Eilen vasta hoksasin, että koko pihaa ei tarvi saada valmiiksi vartissa. Eihän se toki mahdollista olisikaan, mutta yritys oli kova. Rauhoitin tahtia ja hetken jo ajattelin, että huomenna voi taas vähän haravoida ja maanantaina vaikka loput, jos jotain jää. Ja paskat, ei sitä nyt joka päivä aleta haravanvarressa notkumaan, eli vauhtia lisää.

Ei se koko piha valmiiksi tullut, vaikka kahteen pekkaan pihassa heiluttiin. Kyllästymisvaiheessa koottiin trampoliini ja lopulta tylsistymisen hetkellä lähdin ostoksille. 

Nyt on allit kipeinä...

perjantai 3. toukokuuta 2013

Musiikki

Prinsessalle lauloin tänään iltalauluksi pitkästä aikaa enkelilaulua eli Suojelusenkeliä. Vai mikäköhän sen virallinen nimi onkaan (maan korvessa kulkevi jne.). Vauva- ja hormonihuuruissani nieleskelin kyyneleitä vielä muutama kuukausi sitten siinä kohdassa, missä kehotetaan olla ottamatta kättä pois enkelin kädestä. 

Tänään ei itkettänyt, haukotutti.

Musiikkikavalkadi on lisääntynyt vuosien kuluessa. Esikoisvauvalle lauloin ihahaata kyllästymiseen asti, kakkoselle tuikituikitähtöstä ja tämä kolmonen on saanut kuulla pikkuisista kultakaloista. Muistijälkiä yritän jättää Sinisestä unesta ja tästä Suojelusenkelistä. Lapin äidin kehtolaulua hyräilen ja muistan sanan sieltä täältä, ehkä se tulee vielä ohjelmistoon.

Jokin aika sitten täytettiin Prinsessan kanssa kaverikirjaa. Minä kyselin ja kirjoitin ylös Prinsessan vastaukset. 
Kysymys: Maailman paras laulaja? 
Vastaus:  Äiti.

Ei mitään lisättävää.

Lasikatto

Sitä on melkein pää kipeänä tuosta lasikattoon paukuttelusta. Tai en tiedä onko se oikea termi tälle, sillä en usko että naiseudellani on mitään estettä uralla edistymiselle. Mutta naisesimiehestä on.

Sellainenkin sanonta on, kuin että nainen on naiselle susi. Sanonnalla ei varmaan ihan virallisesti tarkoiteta sitä Canis Lupusta, eikä se kateellinenkaan kuvaus tässä oikein sovi. 

Ajattelin ravita päänsärkyäni viinilasillisella, ehkä se ratkaisu piilee siellä pullonpohjalla.

Iloista, marjaista ja hapokasta perjantai-iltaa!

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Tippaleipä

Tippaleipä vai munkki?

Minä valitsen munkin. Tänään paistettu ja koti tuoksuu rasvalta vielä ainakin viikon. Dieetti voi alkaa taas huomenna...

Päivän mantra

Tämän päivän ajan olen itselleni tolkuttanut moneen kertaan: älä murehdi asioita, joihin et voi itse mitenkään vaikuttaa.

Jos omiin vaikutusmahdollisuuksiin ei ole muutosta saavutettavissa, niin turha on energiaansa asian murehtimisella tuhlata. Asiat menee sitten niin kuin joku muu päättää. Enkä nyt tarkoita, että asia on korkeemman käres, vaan niiden käsissä joilla on päätösvalta ja mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon.

Miten siis saisi oman päänsä tottelemaan ja lopettamaan murehtimisen?

PS.
Olen toipunut eilisestä, vaikka koko ilta meni huonotuulisissa merkeissä. En siis mitään hyvää vappuseuraa...

Touhukasta toukokuuta


Tästä se sitten lähtee, touhukas toukokuu.