maanantai 6. toukokuuta 2013

Autoretkellä

Olin sitten perjantaina töistä (ylitöistä) palatessani jättänyt avaimen virtalukkoon ja radion päälle, auto sanoi naksnaks, eikä startannut. Pienellä tönäisyllä se käynnistyi, jotta pääsin lauantaiostoksille.

Ajelin siinä aikani ja uskottelin, että jo on akku lataantunut. Eikun ostoksille. Ja kun sitten ostokset oli tehty (ja ostoskeskus meni kiinni), auto sanoikin taas naksnaks. Sitä voisi kuvitella, että ärräpäät lentäisi ja lujaa, mutta lähinnä olin huvittunut. Kenelle muullekaan soittaisin tässä tilanteessa, kuin sille tyypille jonka nimi siinä auton rekisteripapereissakin lukee. Mies hermostui ihan hirveästi, mutta lupasi tulla pelastamaan mut pulasta. Siinä sitten odotellessani tulin siihen päätökseen, että vain minulla on tässä oikeus olla kiukkuinen, minähän siellä jumissa olin. Mietinkin jo valmiiksi kaikki nasevat lauseet, kunhan se pelastava enkeli sieltä saapuisi.

Mieskin oli onneksi rauhoittunut jo matkalla, eikä edes käskenyt ajaa suorinta tietä kotiin. Enkä päässyt käyttämään edes niitä valmiiksi harjoiteltuja kommenttejani. Mutta käytiin seuraavanlainen keskustelu:

Mies: Nyt sitten ajat ainakin puoli tuntia, menet vaikka Lietoon ja sieltä kotiin.
Minä: Jos mä nyt tästä lähden, niin mihin suuntaan tarkalleen ottaen mun pitäis lähteä...
Mies: No aja vaikka Piikkiöön asti.
Minä: Joka sijaitsee missä?
Mies: No mene sitten vaikka Auraan ja takaisin!
Minä: Aura, Aura, Aura...en osaa sinnekään.
Mies: Kunhan ajat!

Reilu kymmenen vuotta Turun seudulla, tiedän kyllä, että nämä kyseiset paikkakunnat sijaitsee tässä jossakin lähellä. Mutta että pitäis itse ajaa sinne... Ei vaan ole ollut asiaa sinnepäin. No lauantai-illan ajeluni suoritin ja tiedän suurinpiirtein mistä näille paikkakunnille ajetaan, vaikka en siis käynyt sielläpäinkään. 

Tästä tulikin mieleeni, että miksi lähteä merta edemmäs kalaan. Kesäloman autoretkethän voisi tehdä näihin lähikuntiin. En tiedä onko siellä mitään nähtävää, mutta sittenhän se selviäisi. Otetaan siis vastaan näkemisen arvoisia (perhe)kohteita Turun seudulla. Raisio, Masku ja yllättäen Naantali on jo tuttuja. Niin ja Turku tietty!

PS.
Nyt se auto pelittää oikein hyvin, ei ollut siis turha reissu.

2 kommenttia:

  1. :D Mä kuulin korvissani ton keskustelun. Olis voitu käydä myös täällä, niin tutunoloinen oli. Mä en ikinä tiedä, mihin suuntaan pitäisi lähteä, mutta kun suunta on selvä, ei oo hätää: Suomessa ei voi eksyä, jos tietää kaupungit, joiden kautta pitää päästä perille. On meinaan testattu 18v., kun ajoin kaverin häihin Ilomantsiin. Vasta ihan lopussa tarvitsin karttaa. Siis hiekkateillä, muuten pärjäsin viittojen perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helposti kyllä käy niin, että jos ei itse aja, niin ei seuraa niin tarkasti että tietäisi mitä reittiä kuljetaan ja kannattaa kulkea. Nyt väittäisin, että en osaisi Ilomantsiin, mutta jos tästä nyt lähtee sinnepäin (missä luulee sen sijaitsevan), niin eiköhän sekin selviä. Olisikin mielenkiintoista koittaa tätä. =)

      Poista

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!