tiistai 12. marraskuuta 2013

Inspiraation lähteillä


Piti siivota. Olen mielenhäiriössäni luvannut järjestää vaatekutsut. Sehän tarkoittaa, että sekamelskaa on selvitettävä. Aloitin kauhistelemalla askartelunurkkaukseni siivoa, siellähän me kaikki tädit kahvikupposemme varmasti kumoammekin. Nurkkaukseen on kertynyt niitä projekteja ihan röykkiöksi asti, kaikki siis täysin alkupisteessä. Okei, on siellä keskeneräisiä korujakin, jossakin kasan alla. Ehkä. Voi olla että muistan väärin.

Löysin kuitenkin valokuvakehyksen ja uuden tussin. Päätin testailla tussia ja lopulta yhdistin testaukseni löytämääni valokuvakehykseen. Siinä ne on, meidän häätanssin sanat (osa niistä) kehyksissä. Olisihan siitä parempikin voinut tulla, mutta inspiraatio laantui yhtä nopeasti kuin tulikin.

Tuossa se nyt hyllyllä möllöttää Köpiksestä kotiinkannettujen Happy Lightsien vierellä. Olin asetellut valot huolimattomasti näköisesti (tarkoituksella) hyllynreunalle, anoppi alkoi huolestuneena etsimään niille uutta paikkaa. Otin sen vinkkinä, että hänen mielestään niiden nykyinen sijoituspaikka ei ole hänelle mieleinen.




Pahoitteluni padillä otetuista kuvista, inspiraatio ei riittänyt myöskään kameran esiinkaivamiseen. Nyt on jatkettava (tai aloitettava) siivous. Mistä inspiraatiota siihen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!