sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Edelleen 27 ikkunaa

Ikkunat on edelleen pesemättä.

Koko päivän olen ahkerasti siivonnut ja yritän nauttia siitä vartin hetkestä kun meillä on siistiä. Ihan pariin kertaan olen joutunut siivoamaan jo kertaalleen siivottuja tiloja, mutta periksi en anna! Tämä on juuri se syy, miksi ne ikkunat on niin likaiset. Ensin pitää hoitaa ne isommat jutut eli talon siivous ja sitten kun on siistiä voi perehtyä yksityiskohtiin, kuten ikkunoihin. Valitettavasti aika vain loppuu ennen yksityiskohtiin pääsemistä.

Mielenkiintoinen keskustelu käytiin miehen kanssa, joka sotkee lavuaarin sinisellä hammastahnallaan. Yritin varsin lempeästi muistuttaa huutelemaan hammastahnat pois. Lempeys tosin karisi siinä kohtaa, kun hän ihmetteli, että pitääkö hänen sitten joka kerta huuhdella se lavuaari. Hammastahna kun on kuulemani mukaan niin suttaavaa, että joka kerralla tulee sinisiä roiskeita. Kerran tapasin tottelevaisen miehen, joka vaimonsa käskystä pesi hampaitaan aina selin peiliin. Ihan vain, ettei tule roiskeita peiliin. Tuota ei ihan pelkällä lempeydellä saavuteta, ainakaan meillä.

Prinsessa taas ei millään ymmärtänyt, että minä siivoan vaikka meille ei ole edes tulossa vieraita. Nytkin ensimmäinen kysymys oli, että ketä vieraita meille on tulossa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rillo hykertelee ilosta jokaisesta kommentista. Kiitos!